Hae
Yhtä kuin

Kastejuhlan valmisteluita

Viikot vierivät ja on kohta tullut aika antaa pikkuiselle nimi!
Siispä olemme valmistelleet ristiäisiä, nimi onkin jo onneksi päätettynä.
Pidämme nimen salassa juhliin saakka, mutta hieman on ollut vaikeuksia pitää
sitä vain meidän tietonamme. Mutta toistaiseksi kenenkään ei pitäisi tietää sitä vielä.
Jes, hieman jännitystä peliin!

Serkkuni esikoisen juhlissa kaikki saivat kirjoittaa kastejuhlien alussa kirjaan veikkauksiaan
nimestä ja se oli mielestäni oikein hauskaa. Aika harva muistaakseni arvasi nimeä oikein.
Mitäs veikkaatte, minkä nimen meidän typykkämme saa?

Kutsut oli tarkoitus alunperin askarrella osaksi, mutta sitten laiskuus voitti ja tilasimme
valokuvista netistä kutsukortit. Tietysti niihin myös eksyi pieni kirjoitusvirhe paholainen..
Mutta onneksi kovin moni ei ole kuulemma huomannut virhettä, huhh.

Juhla Centeristä tilattiin tuollainen suloinen viirinauha, servettejä, koristehelminauhaa ja koristekiviä.
Täytyy vielä hankkia pieniä tuikkukippoja ja lisää koristekiviä ainakin. Saas nähdä, saako näistä mitään nättiä aikaiseksi! Juhlatilassa nimittäin on puupaneelit seinissä ja muutenkin tila on hieman, noh, haasteellinen koristelun kannalta. Mutta toivotaan, että sille on edes jotain tehtävissä!

Äidin ja tyttären asut näyttävät tältä, isukille hieman vielä asu auki. Alunperin ajattelin
korallin tai roosan väristä mekkoa, mutta tehtävä tuntui mahdottomalta. Jokaisessa
liikkeessä tuntui olevan nyt lähinnä syysvaatteita ja arkimekkoja saatavilla.
Tyydyin siis tuohon löytöön, vaikkakaan en ollut mitään keltaista alunperin ajatellut kylläkään.

Muutama blogimme lukija on kysellyt, että mistä löydän pieniä korkkareita, ja olen
luvannut postausta aiheesta. En ole kuitenkaan toistaiseksi ehtinyt tuollaista laatia,
mutta tulkoon yksi vinkkaus jo tässä: pienellenaiselle.fi

Tuolta verkkokaupasta löytyy aivan ihania korkkareita myös meille pienijalkaisille!
Itse liike sijaitsee Seinäjoelle, joten sinnekin voi mennä ihan livenä hypistelemään.
Oma jalkanihan on sellainen 34-35, joten tuo kauppa on todellinen pelastus meikäläiselle,
ja monille muillekin samassa tilanteessa uiskenteleville. Mahdollisesti tilaan sieltä vielä
toisen väriset korkkarit juhliin. Mutta mikäli en ehdi, pärjäilen noilla Jessica-mallin kengillä.
Pikkuneidille kengät ja panta hankittiin ihan vain H&M:stä. Tosin tuo panta kyllä on hieman
liian iso, joten täytynee koittaa pienentää sitä vielä ennen H-hetkeä.

Kakutkin on onneksi jo tilattuna, osan tarjottavista teemme kuitenkin myös itse.
Luvassa on luultavasti myös muutama ystävämme esiintymässä, mikäli kaikki menee
putkeen. Jokohan sitä osaisi vähän hengähtääkin? Papin täytyisi vielä tulla vierailulle
ja nimet täyttää papereihin. Hurjaa, että kohta tuota marakattia voi alkaa virallisesti
kutsua ihan nimeltä!

Toivotaan, että saadaan kivat juhlat aikaisiksi. Maanantaina pääsen pitkästä, pitkästä
aikaa vielä kampaajalle, sitä onkin odotettu kuin kuuuta nousevaa. Saa sitten
uuden tukan juhliinkin. Jihuu!

Parvekkeen laittoa ja multakasoja, osa 3.

Jälleen on tullut sen aika, nimittäin parvekkeen muutoksen!
Edelliset pienet muutokset voit kurkata TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

Mistään kovin suuresta ei taaskaan ole kyse, mutta jos kurkkasitte noita edellisiä
muutoksia, niin huomaatte, että enää ei ole näkyvissä rumaa lankkulattiaa. Jasse vaihtoi
meille kesälomallaan tuonne mukavan pehmoisen parvekematon, ja nyt voi sukkasillaankin
tepastella ilman, että saisi jalkoihinsa kasan tikkuja ja ties mitä muuta. Jes.

Myös yrtit olivat jo heittäneet iloisesti veivinsä, joten oli aika vaihtaa ne syksyisempiin
kuvioihin. Niimpä vaunulenkin yhteydessä kaupasta tarttui mukaan kolme kipaletta
callunoita. Nehän kuuluvat syksyyn tunnetusti kuin nenä päähän! En äkkiseltään muista
yhtään syksyä, ettenkö olisi raahannut kotiin noita veijareita, niitä ilman ei vain ole syksyä.
Piste.

  Callunat viihtyvät puutarhassa, terassilla tai parvekkeella jopa kevääseen asti, kunhan  
  muistaa kastella ensimmäisiin pakkasiin asti. Mikään viherpeukalo ei siis tosiaan tarvitse olla.

Olisi mukavaa vielä vaihtaa väritystä parvekkeella hieman syksyisemmäksi, mutta toisaalta
kohta sieltä joutuu kuitenkin ottamaan tyynyt ja viltit pois. Meidän parveke kun ei ole lasitettu,
niin kaikki sade ja lumi tunkee ikävästi sinne.

Syksy on mielestäni ehkä paras vuodenaika. Niin mukava kuin kesä onkin, on syksyllä ihanaa, kun
saa polttaa kynttilöitä ja juoda litroittain teetä. Käpertyä viltteihin ja sukeltaa isoihin villatakkeihin..
AH.

Joko te olette sisäistäneet syksyn ja sanoneet hyvästit kesälle?

– Jane