Hae
Yhtä kuin

Värinatsi

Olen aina kuvitellut olevani sukupuolineutraaliuden kannalla.
Pojalla voi hyvin olla pinkkiä ja tytöt leikkiä sotaleikkejä.

Nyt tyttömme myötä olen joutunut arvioimaan ajatusmaailmaani uusiksi.
Aamuisin häntä pukiessa tulee usein eteen pulma, että hän näyttää liikaa pojalta
mielestäni. Mitä sitten? Niin, siihen en oikein osaa vastata. Onko yhteiskunta ja
kulttuurimme kuitenkin niin syvällä verissä, että pelkästään sinisiin puettaessa
poden hieman morkkista? Naurettavaa, että aika usein pidän huolen, että typykällä
on edes vaaleanpunaiset sukat, jos body on sininen.

Kun tuntematon nainen odotusaulassa kysyi pukiessani neidille vihreää pipoa, että;

                   ”Onko poika?

en voinut olla hieman itsekseni harmistumatta.
Hyi minua.

Itse olen jo 8-vuotiaana aloittanut lumilautailun, vaikka siihen aikaan edes koulumme
pojat eivät juurikaan lautaan vielä koskeneet. Myös pienessä kyläkoulussamme hip hop
oli melkoisen vieras käsite silloin, ja minä halusin silti toisinaan käyttää isoja huppareita
ja housuja ylpeänä. 5-luokalla sain isosiskoltani ensimmäisen skeittilautani, se oli rakkautta
ensi rullauksella. Kuuntelin korvalappustereoista räppiä ja mahdoin hieman näyttääkin
pojalta, pitkillä hiuksilla. Joskus hieman ennen yläasteelle siirtymistä löysin vasta pillifarkut.

Pienenä leikimme usein serkkuni kanssa sotaa ja pikkuautoilla. Leikin kyllä myös
mielelläni barbeilla, mutta olin kyllä varsinainen poikatyttö siltikin.
Ja olen ehkä hieman vieläkin, mutta enemmän ehkä sisäisesti.

Pinkit pöksyt ”poikamaisen” paidan kanssa on POP.

Nyt olen alkanut elämäni ensimmäistä kertaa sietämään pinkkiä väriä, ja sitä näkyy
usein myös tyttömme päällä. Voinen myös tunnustaa, että väriä löytyy jo jopa hieman
omastakin vaatekaapistani. Niin ne ajat muuttuvat. Olen myös kuullut, että on muitakin
äitejä, joille on käynyt kuten minulle. Ennen ei ole voinut sietää hempeitä värejä, ja yht’äkkiä
huomaakin verhoavansa itsensä niillä, myös tukkatyyli saattaa muuttua pehmeämmäksi.
Kuulun myös juuri niihin ärsyttäviin nipoihin, jotka selostavat miehille, miten jokin on
väriltään persikka, beige, toffee, mansikkamaito..

Tätäkö se vanhemmuus teettää?

Mutta mikä selittäisi tämän anti-sukupuolineutraaliuden värien suhteen?
Leikeistä olen kyllä sitä mieltä, että tytöt ja pojat voivat leikkiä samoja leikkejä
ja samoilla leluilla. Mutta värit, värit saavat minut toisinaan raapimaan päätäni.

Pojat voivat kyllä mielestäni käyttää pinkkejä asusteita, mutta tyttöämme en tykkää
pukea pelkästään esimerkiksi siniseen. Tahdon, että hänet huomataan tytöksi, mutta
en osaa selittää miksi. Miksi se on niin tärkeää? Vaikka tahdon pukea lapsemme siten,
että hänestä huomaa sukupuolen, en kuitenkaan onneksi halua ihan hukuttaa häntä
prinsessajuttuihin. Olen myös sitä mieltä, että kun lapsi alkaa osoittaa itse kiinnostusta
pukeutumista kohtaan, saa hän osallistua siihen niin paljon kuin tahtoo, kunhan
pukeudutaan säiden mukaan. Oli hänen mieltymyksensä pukeutumisessa sitten vaikkapa
niitä pelkkiä sinisiä vaatteita. Kaikilla saa, ja pitääkin olla omat lempparivaatteensa ja tyylinsä.
Viimeistään teini-iässä äidin on ainakin aivan turha yrittää enää väkisten tuputtaa vaaleanpunaista..
Silloin saa värinatsi-mutsi kyytiä.

Vielä nyt meillä on kuitenkin myös se vihreä pipo käytössä.

Eikä se pukeutuminen nyt niin vakavaa aina ole, varsinkaan kotona.
Mitä väliä on paidan värillä, kun se kuitenkin tulee värjäytymään bataatilla
(Kyllä, tällä viikolla annettiin neidin maistaa ekaa kertaa bataattia! Ikää kohta 5kk)
ja puklulla?

Löytyykö muita, hieman värinatseja vanhempia?

– Jane

Laatuaikaa; Scandic Tampere Station

Neitimme täytti hetki sitten jo 4 kuukautta, hui!

Tämän neljän kuukauden aikana laatuaikamme kahdestaan Jassen kanssa on
ollut hyvin vähäistä. Kerran aikaisemmin isovanhemmat ovat tulleet vahtimaan
tyttöä, joten nyt olikin jo korkea aika saada viettää aikaa myös hieman kahdestaan.

Mikä olisikaan siihen tarkoitukseen parempi paikka, kuin Scandic Tampere Station!
Saimme tilaisuuden rentoutua ja testata modernia ja tyylikästä Superior extra – huonetta.

Hotellin sijainti on varsinkin junalta tulevalle oikein mainio, sillä se sijaitsee aivan
rautatieaseman kupeessa. Ei tarvitse kantaa laukkuja hirveää matkaa!

Huoneessamme oli hieno puulattia ja väritys oli mukavan pirteä ja moderni. Hotellissa oli
todella panostettu valaistukseen, mikäli oli iloinen yllätys. Suomessa kun ollaan,
ei voi liikaa korostaa valaistuksen merkitystä!

Huoneen kylpyhuoneesta löytyi laadukkaita Face Stockholm – tuotteita, joilla sai
hieman lisäluksusta peseytymishetkiin. Valvottujen öiden ja pukluntäyteisten päivien
jälkeen sitä osasi arvostaa kuumaa kylpyä enemmän, kuin kymppitonnia taskussa.

Meitä odotti huoneessa myös ihana herkkulautanen, NAM.

Jo hotelliin saapuessa vaikutuimme valaistuksista.

Olen viimeksi yli vuosi sitten juonut Irish Coffeeta, joten voi pojat miten hyvältä tuntuikaan
nauttia sellaiset hotellin viihtyisässä Bistro Julienne:ssa. Kerrankin hotellin yleiset oleskelutilat
olivat sellaiset, että sielä olisi voinut kuvitella viettävänsä vaikka koko illan. Meidän matkamme
kuitenkin jatkui vielä kaupungille juhlistamaan erään ystävämme 30-vuotis syntymäpäiviä.

Ensimmäistä kertaa tunnemme löytäneemme majoituspaikan, jota voi puhtaasti sydämestään
suositella myös ystäville. Hotellissa oli koko vierailumme ajan rauhallinen ja ystävällinen
tunnelma, vaikka yöpyjiä olikin melko runsaasti paikalla.

Olo hotelliyön jälkeen oli rentoutunut, vaikkakin hieman täytyi stressata luonnollisesti,
että mitenköhän kotosalla pärjätään meidän kirppumme kanssa. Hyvin sielä oli kuitenkin
sujunut ja vastassa meillä olikin sitten iloinen pikku marakattimme.

Oli kiva olla poissa, mutta on se silti kiva aina palata kotiinkin.
Pitää mennä kauas (tai edes keskustaan), että näkee lähelle.