Hae
Yhtä kuin

Juhannus kuvina

Tämä olikin ensimmäinen juhannus ainakin kymmeneen vuoteen, jonka allekirjoittanut
vietti ihan vaan kotosalla. Tässä oli toki nyt sellaistakin taikaa, että vielähän täälä uudessa kodissa
tuntuu ihan siltä, kuin oltaisiin vaan lomalla! Mukavaa ja lämmintä oli.

Toivottavasti teilläkin oli mukava juhannus!

Mikäli kamala sadepäivä on yllättänyt, kurkkaappa tämä kysely vielä;

Kaksplus ja me sen bloggarit haluaisimme saada lisätietoa lukijoidemme kiinnostuksen kohteista, 
jotta osaamme kohdentaa teille osuvampaa mainontaa ja tehdä yhä kiinnostavampaa sisältöä. 
Kyselyyn pääset TÄSTÄ, vastaaminen kestää vain hetken. Kiitos <3


Ps. Varsin jännittävää postia saapui juuri Hollannista. Siitä lisää seuraavassa postauksessa,
ensimmäisessä osassa lastenhuoneen omaa postaus-sarjaa. Pysykää kuulolla!

– Jane

Pikaterveisiä + Arvonnan voittaja

Heippa teillekin pitkästä aikaa!

Muutto on vienyt mehut ja päivät pikkuriiviön kanssa ovat
menneet laatikoita purkaessa. Tai no.. Toisessa osoitteessa
hän purki, kun pakattiin, ja nyt, nyt hän sitten pakkaa niitä uudelleen?
Hienoa.

Lisäksi meillä ei ole vielä uudessa osoitteessa edes nettiä, joten jouduin
hirveällä vaivalla yhdistämään puhelimeni nettiin tämän ikivanhan läppärini.
Myös photoshop kenkkuilee, joten kuvien muokkaaminenkin tökkii.
PUUH. Myös jokin pikkuihminen kiipeilee jatkuvasti jalkaani pitkin ja tahtoo
”minä ratsastan” kappaleen youtubesta. Kaivoin keittiöstä kauhan, ehkä se riittää
pieneksi hetkeksi viihdykkeeksi..

MUTTA. Mikäli olette instagramissa seurailleet, niin olettekin jo tietoisia
lastenhuoneen maalausurakasta. Huh huh. Täytynee omistaa sille ihan oma postaus-sarja,
mutta toivottavasti nämä nopeat terveiset osoittavat, että täällä me yhä ollaan!

On vain niin paljon kaikkea uutta ja jännittävää. Mutta eiköhän tämä tästä pian
tasaannu, ja lupaamme palata takaisin tasaiseen postaustahtiimme.


Ja sitten vielä siitä Arvonnasta!

Semperin arvonnassa onni suosi nimimerkkiä marjo66, onnea!
Laitamme sinulle sähköpostia. Toivottavasti tuotepaketti ilahduttaa.
Meillä ainakin Semperin tuotteista ollaan tykätty kovastikin.

Ps. Ei se kauha riittänyt, kuunneltiin vielä kerran se kipale..

– Jane