Hae
Yhtä kuin

Sano hyvästit luolamiehille, äidin pikapaasaus

Olen jo aikojen alusta ollut hyvin avoimesti turkiksia vastaan. En ole ikinä pystynyt
käsittämään, miksi nykyihminen laittaisi päälleen kuolleen eläimen?

Turkistarhausta on harjoitettu suomessa alle sadan vuoden ajan. Ymmärrän, että ennen ei ollut
niin paljon vaihtoehtoja, kuin nyt. Ymmärrän täten näitä ihmisiä, jotka ovat ennen eläneet ja
tällaista harjoittaneet. Mutta nyt, vuonna 2016, ihminen ei todellakaan tarvitse turkista pysyäkseen lämpöisenä. Toki, jos olisin luolamies, voisin kuvitella turkin pukemisen olevan jotenkin oikeutettua. Kaikella kunnioituksella, tahdon kuitenkin sanoa hyvästit noille luolamiehille.

Turkiksista valtaosa menee vain esimerkiksi takkien somisteisiin, Turkissomisteet eivät ole vain turkisteollisuuden ylijäämäpaloja, vaan somistetuotanto on turkisteollisuuden keskeinen osa-alue.
Pystymme varmasti elämään, mikäli takkimme hupussa ei ole aitoa turkista somisteena?
Mikäli tuo ulkonäöllisesti hurjasti silmää miellyttää, on vaihtoehtoja olemassa kyllä.

Kuva: Oikeutta eläimille

Toivon, että kun lapsemme varttuu aikuiseksi, hän ymmärtäisi myös nämä asiat. Toivon, että hänen sukupolvensa jo ymmärtää, mikä on oikein. Olemme kuitenkin jo hieman edistyneet, ja valtaosa ihmisistä on turkiksia vastaan. Vielä kuitenkin löytyy myös ihmisiä, jotka tahtovat tukea tarhausta, koska muuten nämä tarhaajat menettäisivät työpaikkansa.

Monesti, kun olen keskustellut asiasta ihmisen kanssa, joka puoltaa tarhausta, on hän inttänyt minulta, että mitä nämä ”tuhannet” työttömät sitten tekisivät, kun menettäisivät työnsä. Tähän
voisi heittää Susanna Kosken: ”Kun katsoo vain metsään, on sielä lukuisasti tekemätöntä työtä” -vitsin, mutta antaa sen jutun nyt toistaiseksi kuitenkin olla.

Yksi turkistarha työllistää keskimäärin 0,7 henkilöä. Turkistarhaus on myös noin puolelle tarhaajista siis pelkkä sivuelinkeino (lähd. Oikeutta eläimille). Työllistymiseen ei voi myöskään vedota, kun kyse on epäeettisestä elinkeinosta. Käytännössä turkistarhojen alasajo tapahtuisi siirtymäajalla,
eikä ”kertarytinällä”, joten osa ehtisi jäädä eläkkeelle ja osa kouluttautua uusille aloille.
Maailmassa on lukuisia työttömiä, miksi siis erikseen nostaa jalustalle vain epäeettisentyön harjoittajat?

Miksi tällainen pieni blogiäiti sitten paasaa turkiksista? Keskittyisin nyt hyvä ihminen vain siihen puuron keittoon. Mutta, kuten sanoin, olen jo aikojen alusta saakka ollut niitä vastaan. Tiedän kuitenkin, että on lukuisia ihmisiä, jotka tietämättäänkin tukevat alaa. Täytyy myöntää, että vaikka olenkin melko valveutunut ks. asian suhteen, en itsekään tiennyt, että myös Luhta käyttää tuotteissaan aitoja turkiksia. Itse Giorgio Armanikin on luopunut turkisten käytöstä, joten eiköhän toivota myös suomalaiselta merkiltä samaa? Voit käydä allekirjoittamassa Oikeutta eläimille sivustolla vetoomuksen, pääset sinne TÄSTÄ.

Toivon todella, että viimeistään uusi sukupolvi tuo aikanaan mukanaan pysyvän muutoksen.

– Jane

Aamut ennen lasta VS. lapsen kanssa

Osaatko kuvitella rauhallisen aamun, tai oikeastaan jo päivän, koska olet loikoillut
lauantaiaamuna pitkään sängyssä, minnekään ei ole kiire. Raukeana pohdit lukisitko ensin
jonkin lehden, vai tekisitkö ensin höyryävän cafe moccan. Linnut visertävät ja aurinko
sarastaa sälekaihdinten lävitse. Hymyillen katsahdat puolisoasi vierelläsi, pieni suloinen
kuolavana kimmeltää hänen poskellaan. Niin suloista..

..Paitsi, että palataanpas todellisuuteen. Se oli aikaa ennen lasta. 

Ensinnäkin, nyt se kimmeltävä vana taitaakin tulla ennemminkin rakkaan lapsesi yöllä pettäneestä vaipasta. Hyvää huomenta! Tervetuloa nykypäivään.

Kun olet saanut noustua tukka pystyssä ja paikat jumissa sängystä, olet vaihtanut vaipan ja saanut jollain ihmeellä huijattua lapselle päivävaatteet ylle, uskallat jo hieman haaveilla siitä kahvista. Ihan tavallisesta sumpista. Ehkä edes pari kertaa mikrotetusta. Mutta kun naperosi haroo tv-tason koristepulloja miljoonatta kertaa, päätät tyytyä kahvin sijasta teehen.

Vedenkeitin, se on sitten näppärä vekotin se.

Kun lapsi on lopulta onnistuneesti syötetty (vaatteet vaihtoon ja syöttötuoliin käytettävä
vähintään jotain megamyrkyllistä happoa, että ruuanjämät irtoavat), istahdat itsekin pöydän
ääreen. Kiellät kaatamasta keittiön tuolia, ja kaadat samalla teekuppisi lattialle. Samassa lapsesi
alkaa uiskennella teelitkussa ja nuolee onnellisena lattiaa. No, onneksi lattia edes pestiin juuri.

Alat keittämään uutta teevettä ja tuo samainen, rakas lapsesi alkaa jorata vedenkeittimen
hurinan tahdissa ja heiluttelee iloisena päätään. Kehenköhän tuo lapsi on tullut?
Pian huomaatkin, että siinähän te joraatte yhdessä. Hoi laari-laaa. Lapsiparka, meihin se 
varmaan on tullut. Luojan kiitos, täällä ei kuvata tositelevisiota.

Ennen..

Kuvittele (tai muistele, jos vielä pystyt), olet käynyt rentouttavassa suihkussa ja nyt kuivattua
tukkasi, alat suoristamaan sitä. Käytät lämpösuojaa, latvaöljyä, muotovaahtoa, hiuslakkaa.
Meikkaat hartaasti ja hyräilet samalla radion pauhatessa taustalla. Valitset sopivia koruja
puhtaaseen asuusi, kunnes huomaat paidassasi pienen rypyn. Pitäisiköhän se kuitenkin silittää?   Lähdet kaivamaan silitysrautaa kaapistasi. Olethan vielä tunnin edellä aikataulustasi, kuten
sinulla on tapanakin.

 Nykypäivänä..

Olet juuri lukenut keskustelupalstalta, miten halveksuttavia ovat äidit, jotka eivät viitsi edes
meikata! Kulkevat vain verkkareissa päivät pitkät, tukka hätäponnarilla. Hyi olkoon.

Tästä morkkiksen saaneena olet päättänyt meikata. Levität meikkivoidetta ja juuri kun olet laittamassa ripsiväriä, huomaat jalassasi kummallisen olion. Tuo olio nykii housunpulttuasi päättäväisenä (siis olettaen, että olet saanut itsellesikin jo vaatteet päälle) ja hokee äitiä. Ojennat tyhjän vessapaperirullan ensihätänä lapsellesi kehittäväksi aktivititeetiksi. Varmasti hän nyt viihtyy sen aikaa, että nopeasti loihdit itsestäsi hulppean missin (juuuu, varmasti). Tuskin kukaan edes huomaa noita muutamia ruokatahroja paidalla. 

Ripsivärikin menee vain pari kertaa ohitse, hurraa! On aika enää taputella puuteri, mutta ennen
kuin ehdit kissaa sanoa (lapsi kyllä ehtii monestikin, usko pois), on lapsesi jälleen kiinni sinussa,
kuin piraija lomailijan varpaassa. Tällä kertaa hän tökkii sinua kirjalla. Kirja osuu koipeesi kuin hiilihanko, töks töks töks.

Okei, unohdetaan se puuteri. Ja ai niin, se tukka. No jaa, kyllä märän tukan voi aina hätäisesti
letittää. On sitten upea kiharapilvi, kun sen aikanaan avaa. Eli tulet näyttämään jäätävältä afrorotalta, trust me. Puppe ja kaverit, täältä tullaan!

Nykyään totuus on myös se, että olen kaikkialta vähintään viisi minuuttia myöhässä. Se voi
kuulostaa vähältä, mutta tällaiselle aikataulustressaajalle se on sama kuin viisi VUOTTA.
Ennen olin kaikkialla noin puoltatuntia aikaisemmin, kuin mitä oli sovittu. Omalla tavallaan
sekin voi toki olla häiristevää joillekin.

Mutta olinkin odottelemisen mestari. Yleensä laukustani löytyi muutama salmiakki, purkkaa,
ehkä pieni muistiinpanolehtiö ja kevyehkö lehti. Kuulokkeita unohtamatta. Odottaminen oli
ihan kivaa ja rentouttavaa, sillä sai rauhassa valmistautua esimerkiksi työhaastatteluun, hammaslääkäriin ym.

Nykyään laukusta löytyy pari vaippaa, puhdistusliinoja, tyhjä smoothiepussi, vaihtovaatteet tytölle,
pieni kirahvihelistin.. Ja mielessäni on valmiina ainoastaan pahoitteluja, koska olemme myöhässä.
Enkä todellakaan jaksa odotella yhtään missään.

En ymmärrä, kun aina sanotaan, että vanhemmuus kasvattaa kärsivällisyyttä. Päinvastoin! 
En kyllä ala odotella lapsen kanssa huvikseni missään jauhaen vähän purkkaa ja selaten vähän lehteä. Mulkoilisin varmaan entisen minäni kumoon, jos vastaan sattuisi.

 
Mutta kun oikein pysähdyn, käsi sydämellä ajattelemaan asioita tarkemmin, niin kyllä näin on silti
parasta. Aamuistani puuttuisi hirveän suuri (ja limainen) osa huumoria ja naurua, ilman lastamme.
Aamuistani puuttuisi spontaaneja halauksia pieneltä otukselta (joka toki saattaa myös upottaa spontaanisti hampaansa olkapäähän, mutta mitäs näistä).  Hänen ansiostaan ehdin jokaisena
aamuna nähdä, kun kaunis aamu valkenee. Oli sitten maanantai, tai sunnuntai.

Vielä tulee olemaan aika, kun aamuisin on hiljaista.  
Vielä tulee aika, kun kaipaan aamuihini ääniä.

Ps. Joko seuraat facebookissa Kaksplussaa?
Mikäli et, klikkaa itsesi sinne TÄSTÄ, ja pysyt mukana menossa!

– Jane