Hae
Yhtä kuin

Kun on tauon paikka

Monille perhebloggareille on varmasti tuttua, miten lasten mentyä nukkumaan, avataan läppäri.
Päivällä päässä pyörii välillä ideoita ja tekstejä, mutta niitä ei ehdi ja pysty toteuttamaan, ennen uniaikoja. Tämä on aina pois muusta tekemisestä.

Huomasin, miten huonosti keskityin nauttimaan arjesta, kun päässä pyöri kävijäluvut, niiden täyttymiset, uudet aihealueet, yhteistyöt, sähköpostit.. lista on loputon. Jo ennen iltaa hieman melkein ahdisti, että vielä täytyisi saada kirjoitettua se ja se juttu pois alta, ennen kuin voi käydä nukkumaan.

Jos olette siis ihmetelleet, kun viimeksi maanantaina on tullut postaus, syy on tässä; päätin pitää taukoa.

Mitä muutamasta päivästä on jo jäänyt käteen? Se, miten mukavaa onkaan tietää tytön nukahtamisen jälkeen, että voi itsekin vain kömpiä jo peiton alle, jos väsyttää. Ja olenkin tehnyt niin melkein jokaisena iltana! Olen ollut peiton alla jo ennen yhdeksää illalla, aikamoista. Välillä jo kahdeksalta. Mutta uskokaa pois, tekee välillä todella hyvää. Varsinkin, kun neitimme tekee nyt myös poskihampaita.. eli unta tarvitaan.

Niinä iltoina, kun sänky ei ole heti vienyt voittoa, ollaan istuttu sohvalla ja katsottu lempisarjaamme rauhassa. Tänään ehdin myös pitkästä aikaa nähdä ystävääni, tytön kummitätiä kahvin merkeissä. Ai että miten se järkyttävän iso suklaakakun palanen ja kuppi cappucinoa tekivätkään hyvää sielulle. Om ja nom. Suosittelenkin muitakin välillä sulkemaan ajoissa läppärit ja mykistämään puhelimet, keskittymään live-elämään hetkeksi. Larppaamaan kiireetöntä elämää.

Nytkin huomaan kyllä taas, miten haaveilen jo hieman peiton alle sujahtamisesta. Mutta vielä sen verran, että seuraavalla viikolla onkin taas luvassa enemmän blogijuttuja. Muun muassa asiaa nukkumisesta (ah, ihanaa kohta peiton alle!!) ja myös kivaa arvontaa muillekin höyhensaarien valtiaille. Hih.

Palataan maanantaina, ihanaa viikonloppua!

– Jane

4 kommenttia

  1. Nea / In the little cottage kirjoitti:

    Oon samaa mieltä, taukoja täytyy pitää. Oon ite huomannut, että jos kirjoitan kiireessä ja "pakko"-asenteella, niin bloggaaminen ei ole enää kivaa ja se alkaa stressaamaan. On paljon isompia asioita, joista stressata 🙂

  2. IDEOI BLOGI kirjoitti:

    Oon pitänyt nyt kuukauden taon. Irtisanoin kaikki yhteistyökuviovelvoitteet enkä oo ollut tyytyväisempi itseeni vuoteen. Instagramiin siirtyminen on ollut paras päätös ikinä kun tätä ei tee leipänsä eteen.

  3. Jane & Jasse kirjoitti:

    Juuri niin! Tauko teki hyvää, tämmöinen pienikin. Nyt on enemmän inspiraatiota kirjoittamiseen jälleen 🙂

  4. Jane & Jasse kirjoitti:

    Vau! Varmasti tehnyt kyllä hyvää ottaa kunnon tauko. Tämä pienikin jo tuntui tekevän hyvää 🙂

Kommentointi on suljettu.