Hae
Yhtä kuin

Marraskuu uudessa keittiössä

Marraskuiset aamupäivät ovat täynnä tunnelmaa, etenkin täällä uudessa omassa kodissani. 63 neliötä täynnä omaa ja tyttären tilaa. Olo on onnellinen. Paljon on vielä tekemistä, eikä asunto näytä vielä kokonaan meiltä, mutta tiedättekö – se ei oikeastaan edes haittaa. Sisälläni on pitkästä aikaa sellainen rauha ja hyvä fiilis, sellainen että elämällä on varmasti vielä paljon annettavaa. Se ehkä selittää sen, ettei sisustamisen ja remppaamisen kanssa ole aivan järkyttävä kiire, jo tämä matka on sellainen että haluan fiilistellä siitä täysillä. Olohuoneen repsottavat mummotapetit ovat nekin aika sympaattiset omalla tavallaan, vaikka tietysti odotan myös niiden poistoa ja seinien maalausta kutkuttavalla innostuksella. Mutta kaikki aikanaan. Terveisin maailman malttamattomin ihminen. En todellakaan tiedä mistä tämä rauhallisuus kumpuaa.

Tähän puulaatikkoon on tarkoitus laittaa tuoreita yrttejä, nyt niitä esittää perinteiset Ikean halppistekokasvit. Ja ne eivät edes ole tuonne sopivan kokoiset, mutta ei se mitään. Kaikki aikanaan. Vanhan kahvimyllyn olen saanut äidiltäni lahjaksi ja se toimii yhä. Se on söpö.

Eilen sain kivan yllätyksen töihin, kukkalähetti toi tuon kuvissa näkyvän kimpun. Kortissa ei ollut allekirjoitusta, mutta sitäkin parempi vihjaus silti lähettäjästä: ”Kohta päästään pulkkamäkeen”.

Eksyksissä ruokakaupassa, kuka olen?

Kuka olen? Mitä haluan? Mistä tykkään? Näiden kysymysten äärellä vietin eilen hyvin pitkän tovin ruokakaupan hyllyjen syövereissä. Nyt kun tarvitsee ostaa ruokaa vain itselle ja tyttärelle, sitä havahtuu siihen karuun faktaan – ettei enää muista mistä itse tykkää. Tytön mieltymykset toki pysyvät mielessä ihan selkäytimiä myöten. Mutta voisiko joku kertoa, kuka hitto on tuo nainen toppatakissaan. Käsissään hyvin epävarmasti ostoskori ja tuijottaa vain tyhjyyteen salaattivalikoiman edessä? Pitäisikö kuuluttaa? Liekö eksynyt?

Siis tietysti ennenkin olen ostellut mistä itse pidän, mutta yhdessä asuessa tulee tehtyä huomaamattaankin valtavan paljon kompromisseja monen asian suhteen ja yksi niistä on ruoka. Olin meistä se pihimpi ruokaostosten suhteen. Ei ole ollenkaan tavatonta, että kuljen kaupassa niin, että samalla vähintäänkin päässäni raksuttaa jatkuvasti taskulaskin. Pyöristän mielessäni myös hintoja ylöspäin, niin ei tule kassalla ainakaan sydänkohtausta ostosten loppusumman kuullessa. Raks Raks. Ette usko miten dramaattiselta tuntui eilen ostaa levitettä, joka oli ensinnäkin hyvin edullista ja sellaista, mistä toinen ei olisi taatusti pitänyt. Elämä risaiseksi ruokakaupan hyllyjen välissä, jiihaa! Tunsin oloni niin itsenäiseksi ja niin eläväksi, jeah.

Kävin myös mielenkiintoista keskustelua jossain kylmähyllyn tienoilla itseni kanssa siitä, mitä tarvitsisi ostaa:

Makkaraa? Aaa, ei tarvitsekaan! No kink.. Haa, eipäs vaan soijarouhetta”.

Ahaa-elämyksiä kerrakseen. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta täysin totta tämä kaikki. Vie varmasti paljon aikaa, että oikeasti taas muistaa kuka on ja mistä itse pitää, mitkä ovat vain kompromissien kautta opittuja tapoja ja kulutustottumuksia. Voi miten iloinen olenkaan siitä, että voimme syödä samaa ruokaa monta päivää putkeen. Aikaisemmin siihen ei koko perhe mielellään suostunut, vaan päivittäin tehtiin aika usein turhaan uutta ruokaa. Pakko myöntää, että tulen hirveän iloiseksi kun voin venyttää penniä ruokakustannuksissa. Silti tietysti mausta ja terveellisyydestä tinkimättä. Odotan innolla ensi kuuta ja seuraavaa palkkaa, jolloin pääsen kunnolla budjetoimaan ja suunnittelemaan. Elämän pieniä iloja tällaiselle listaihmiselle. Tiedätte varmaan ihmistyypin.

Ps. ostin myös halvinta vessapaperia – koska mä voin!