Hirveästi nykyään parjataan somen erilaisia vauvaryhmiä. On toki olemassa ”vauvaryhmiä” ja vauvaryhmiä. Esimerkkinä ”vauvaryhmistä” mainittakoon esimerkiksi ”Äitylit”, jossa taitaa olla enemmistö jopa lapsettomia ihmisiä. Ei siis ihme, jos sielä meno on kuin villissä lännessä.

Mutta sitten on vauvaryhmiä isolla V-kirjaimella. Esimerkiksi itselleni hyvin tärkeä
”syyskuisten” – ryhmä. Ryhmässä on samana vuotena, ja samana kuukautena lapsensa saaneita
äitejä. Jossain vaiheessa väkeä oli ryhmässä melko paljonkin, mutta nyt meitä on muutamat sadat jäljellä, ja ryhmässä on tiivis, lämmin tunnelma. Ikinä ei tarvitse ajatella, että kehtaisinko kysyä?
Kun olet valvomassa klo 03.15 yöllä lapsen kanssa, ja tuntuu, että koko muu maailma 
nukkuu, olet väärässä. Et ole yksin. Taatusti löydät vauvaryhmästä itsellesi seuraa. 
Pelataan sitten hölmöjä sanapelejä, taikka puretaan pahaa mieltä
 – kaikki tunteet ovat sallittuja.

Kun et muista mitä ruokia alle 1-vuotiaan tuli välttää, saat vastauksen vauvaryhmästä 
alle minuutissa. Kun et muista, voiko juustokakkua pakastaa, saat vastauksen 
vauvaryhmästä alle minuutissa.Vauvaryhmistä löytyy aina tietoa ja taitoa!

Kun et jaksaisi vääntäytyä lapsen kanssa kerhoon, ja tunnet siitä morkkista, 
sinua käsketään nostamaan tassut pöydälle ja keittämään kahvit! Relaa mutsi, 
kehotetaan, ja asiat nähdään jälleen oikeissa mittasuhteissa. 

Kun et jaksaisi vääntäytyä lapsen kanssa ulos puistoon, joku julkaisee kuvan omasta puistoilustaan, ja kummasti sinunkin alkaa tehdä mieli ulos. Ylös – ulos – ja nauttimaan kesäpäivästä!

Kun lapsi sairastuu ja olo tuntuu lohduttomalta, saat valtavasti myötätuntoa ja 
tsemppausta. Kun elämä potkii päähän, sinua piristetään ja autetaan eteenpäin.

Kun olet synnyttämässä, koko vauvaryhmä jännittää ja myötäelää uutta syntymää!

Olen oppinut kolmen vuoden aikana hurjasti vauvaryhmien ansiosta, varsinkin sanastoa,
ja vertaistuen määrä on ollut huikea. Kiitos syyskuiset 2015, kiitos vauvaryhmät!

Me pienten lasten vanhemmat kuvaamme nykypäivänä jatkuvasti lapsiamme, ja tilanteet
tulevat todella nopeasti eteen. Oli kyseessä sitten ensimmäiset askeleet, tai hauska ilme,
on meille tärkeää voida ikuistaa nämä hetket nopeasti ja mieluiten laadukkaasti! Miten monesti
olet kironnut, kun kuvasta onkin tullut suttuinen, tai sitten kehitysvaiheessa resoluutio on ollut
liian pieni? No, minä olen ainakin kironnut. Ja paljon. Vaan en kuulkaas enää.

Olen tunnettu siitä, että kohtelen puhelimiani hieman kaltoin. Yksi puhelin meni Provinssissa
auton rakenteiden sisään (älkää kysykö miten, en tiedä itsekään) ja on yhä siellä jossain kaverin
isän pakussa. Yksi meni rikki, koska tyttäremme kuolasi sen yksinkertaisesti rikki. Liikaa kosteutta.

Nyt voin ensimmäistä kertaa elämässäni sanoa, että arvostan ja vaalin puhelintani. Kun sain  
Huawein P10 puhelimen ensimmäisen kerran tassuihini, laitoin sen oikeastaan välittömästi takaisin pakettiin. Hirvitti. Se oli tyylikkään ohut, kevyt ja kiiltävä. Minun on pitänyt kirjoittaa teille tästä puhelimesta jo parisen viikkoa, mutta tahdoin ensiksi hankkia sille kunnolliset suojakuoret ja suojan myös näyttöön, ennen kuin alkaisin sitä testailemaan. Olenkohan kasvamassa aikuiseksi, kun ajattelen ensimmäisenä sitä, mitä kamalaa sille voisi sattua?
No, mutta kuitenkin.

Tärkeintä puhelimessa itselleni on hyvä kamera. Vaikka olenkin valokuvaaja ammatiltani,
niin aina ei kuulkaa meikäläisetkään jaksa hillua ympäriinsä painava järkkäri kaulassa. Puuh.
Varsinkaan arjessa, kun hauskat, ja tärkeät tilanteet tulevat eteen ihan puskista. Olenkin jo pitkään etsinyt puhelinta, jonka kamera täyttäisi laatuvaatimukseni. Nämä kuvat on otettu ainoastaan P10:llä, eikä niitä ole käsitelty lainkaan (paitsi ekoja rajattu), että näkisitte tuotokset aitoina, ja saisitte aidon fiiliksen. Kuvauksia ei myöskään erikseen suunniteltu, tai mallia stailattu, vaan kyseessä oli ihan arkiset päivät kotosalla. Edes mitään asetuksia en näissä kuvissa ehtinyt vielä puhelimeen laittaa.
Huawei P10 puhelimen juju onkin pitkälti laadukkaassa kamerassa. Puhelin sisältää Leica-kaksoiskameran (väri+monokromi), joka on aivan täydellinen ominaisuus! Hyödyllinen on myös Leica-muotokuvatila, jonka avulla voit nostattaa kuvauksen kohdetta paremmin kuvassa esille. Rehellisesti sanottuna meinasin lentää pyrstölleni, kun kokeilin ensimmäisen kerran räpsäistä
kuvan puhelimella. Se todellakin aidosti häivyttää taustan, ja tuo mallin esille. Säästää aikaa, kun
ei tarvitse esimerkiksi instagramiin kuvia ensin vetäistä photarin lävitse, mikäli tahtoo samanlaisia efektejä. Kamera myös ottaa huomioon hyvät ryhmäselfiet, se huomaa, jos jengiä tulee lisää!

Asetuksista löytyy lisäksi esimerkiksi laajan aukon kuvaustila, ja paljon muuta. Sanoisinkin, että tämä puhelin korvaa monet pokkarit ainakin ihan huithait. Olen myös lukenut, että P10 puhelinta sanotaan ”taskujärkkäriksi”, ja voin myhäillä huhuille tyytyväinen hymy huulillani. Värien toisto on myös aivan toista luokkaa, kuin edellisissä puhelimissani on koskaan ollut. Eikä haittaa, vaikka olisi jo hiipinyt illan hämäryys, kun taapero päättää alkaa tehdä ikuistettavia sirkustemppuja,
Leica-kamera auttaa tässäkin, ja sillä onnistuu yllättävän hyvin hämäräkuvauksetkin.

Nyt tämä postaus uhkaa pahasti mennä hirveäksi hehkutukseksi, joten sen verran voin tähän harmitusta ilmaista kuitenkin, että tylsää, kun nykyään puhelimiin täytyy olla Nano SIM-kortti!
Jouduin hieman venkslaamaan asian kanssa, että sain sopivan SIMin käyttäöni, koska edellisessä puhelimessani oli vielä sellainen suurempi malli, jota ei saanutkaan automaattisesti pienennettyä.
Näyttöön jää myös suhteellisen helposti huhujen mukaan tahroja, joten senkin vuoksi hankin ensimmäiseksi siihenkin suojan.

Herättikös puhelin mielenkiinnon? Heinäkuussa lupaan kuvata teille lomakuviamme
tällä puhelimella, kameran sijaan, niin näette vielä miten tuo ”taskujärkkäri” toimii tositilanteissa!

Palataan!

* Yhteistyössä Huawei Suomi