Vielä pari päivää

Vielä pari päivää aikaa ns. lomailla. Vaikka voiko koskaan oikeastaan sanoa, että äiti olisi lomalla? Vähintään metatyötä riittää. Se onkin yhä suuri mysteeri, että miksi kaikki metatyö jää aina äidin kannettavaksi? En oikein muista hirveästi tilanteita, jolloin meillä tytön isä olisi pohtinut lapselle seuraavan päivän vaatteita valmiiksi. Pessyt vielä yhdet sukkikset illalla aamuksi valmiiksi (eilen)j a miettinyt vielä, ehtisikö jossain välissä nopeasti leikata tytön kynnet ennen aamua (en ehtinyt). Ja ne kumpparit, muistettiinko nimetä ne ja pakata valmiiksi kassiin, jos vaikka kurakelit pääseekin yllättämään..

No, mutta tänään voisin kuitenkin väittää olevani klo 14 saakka lomalla. Silloin haen typykän päiväkodista. Mutta sitä ennen olen täälä viihtyisässä (ja edullisessa) kahvilassa Tampereen sydämessä ja litkin herkullista lattea. Piti oikein lähettää Jassellekin viesti, että voiko elämä olla tällaistakin? Taustalla soi Jazz, kirjoitan blogia ja istun kauluspaidassa nauttimassa lattea. Aika täydellistä. Toki tästäkin varmaan katoaisi pian jännitys ja ihanuus.

Mutta nyt kun on ollut parisen vuotta hieman mustikkatahraisissa ja ehkä hieman räkääkin sisältävissä vaatteissa hätänuttara päässä, miehen pitkätkalsarit jalassa kotosalla, niin kyllä kuulkas on melkoisen ihanaa vaihtelua tällainen. Kun mies tekee kolmivuorotyötä ja tukiverkot asuvat satojen kilometrien päässä, on melkoista lomaa tällainen. Vaikka toki tuntuu ehkä hieman pahalta sanoa, että on kivaa, kun lapsi on päiväkodissa. Olo on kuin rikollisella. Ihan kuin olisin tässä tekemässä jotain laitonta suorastaan. Vaikka hyvähän se vain on, että lapsi ehtii rauhassa sopeutua päiväkotiin. Jatkossa en toki tule lattea litkimään ja lorvimaan, vaan maanantaina alkaa oikeasti työt. Työssäni tulee olemaan paljon vastuuta ja todella monipuolisia työtehtäviä. Hieman hirvittää, ja mahan pohjassa kutkuttaa. Mutta haasteet ovat hyväksi ja toivon todella menestyväni työssä. Se vaikuttaa niin ”mun jutulta”. Toivottavasti on sitä myös käytännössä. Toivossa on ainakin hyvä elää.  Totesi lapamato.
Napanuora vain täytyisi katkaista vielä pikkusmuiduun. Tai ainakin vähän löysätä sitä. Mutta onneksi ollaan nyt totuteltu tässä jo jonkin aikaa ajatukseen ja mimmi tuntuu nauttivan päiväkodista. Sielä kun on paljon leikkikavereita, joita meillä ei ole aikaisemmin juurikaan ollut, kun ystävillämme ei ole vielä hirveästi lapsia. Omasta vakikaveriporukastani olin ensimmäinen, joka sai lapsen. Mutta onneksi tässä on tutustunut moniin muihinkin äiteihin ja myös rakas serkkuni aka. yksi parhaista ystävistäni, omaa jo peräti kolmekin lasta. Valitettavasti vain emme asuu enää samassa kaupungissa. Tyttömme on aina rakastanut leikkikavereita ja tullut sosiaalisuudessaan vanhempiinsa, joten on ihanaa, että nyt hänellä  on kavereita. Niitä hän selvästi on alkanut kaipaamaan yhä enemmän ja enemmän leikkeihinsä.

Varsinkin puheliaisuudessaan hän on tullut 100% minuun, joten hienoa, että nyt on paljon jengiä jolle lörpötellä. Olen kuulemma ollut ihan pienestä pitäen niin kova höpöttämään, että jo kaupan ovella kassatädit ovat tunnistaneet, että jahas, Janette tuli käymään kaupassa. Eh, hei vaan heii. Ja kuten lähipiiri tietääkin, olen yhä samanlainen hölösuu. Tuskastun, jos en saa höpöttää. Minulla on myös suunnattoman paha vika puhua päälle ja olen huono malttamaan odottamaan omaa puheenvuoroa. Asiaa minulla riittää ja mielipiteitä, ja oletan niiden kiinnostavan muitakin. Hehe. Ei varmaan ihme, että olen tehnyt myös aika paljon juontajankin töitä? Niin tietovisojen, kuin festareidenkine merkeissä. Uskon, että pikkumuikkelista tulee hyvin samanlainen myös isompana. Mitenköhän Jasse jaksaa kuunnella meidän hyviä juttuja? No, onneksi koko perheellä riittää paljon myös huumorintajua.

Tästä tulikin nyt todellin hyppelyhiiri-postaus. Asiat pomppii kuin trampoliini, mutta ehkä ihan kivaa vaihtelua tällainen postaus? Eipä ole pitkään aikaan tullut näin vuodatettua kaikkea hömppää teille. Onko tällaiset postaukset Hot or Not? Tämä postaus varmaan kuvaa täydellisesti tätä olotilaani ja fiilistäni.

Onnellinen, mutta perhosia vatsassa.