Hae
Yhtä kuin

Hyödynnä pakkaset; jäätaidetta!

Ulkona on melkoisen kylmää, noin -20 ja viima käy. Miten voisi pakkasia sitten hyödyntää?
Nyt on toki hyvä tuulettaa petivaatteita, mutta myös tehdä jäätaidetta. Ja vieläpä helposti!

Tarvitset vain hieman mielikuvitusta. Alkuun käy esimerkiksi tyhjät maitopurkit, täytä ne vedellä ja laita jäätymään ulos. Halutessasi voit täyttää ne myös vesiväriseoksella, jolloin saat ihanan värikkään lopputuloksen. Meillä ei sattunut olemaan vesivärejä, joten käytin sormiväriseosta ja se toimi myös hyvin. Mikäli tahdot oikein värikkäitä jääkuutioita, käytä elintarvikevärejä.

Laitoin itse myös ämpäriin vettä jäätymään. Se lieneekin se perinteisin jäälyhty. Kun ämpärin vesi on jäätynyt, kippaa päälle kuumaa vettä. Tässä on kuitenkin ajoitus tärkeää, muutaman kerran ämpäri onkin jäätynyt liikaa, jolloin kynttilälle ei ole jäänyt koloa.. Oikein ajoitettuna jää irtoaa ja keskelle jää sopiva kolo kynttilälle. Muistan, että tehtiin näitä paljon äidin kanssa, kun olin pieni. Nyt oli kiva pitkästä aikaa kokeilla leikkiä pakkasilla ja verestää muistoja.

Kuumalla vedellä irtoaa myöskin maitopurkeista hauskat jääpalikat, joista saat rakennettua lyhdyn. Jos kaipaat erikosempaa lopputulosta, koita kaivaa kaapeistasi esimerkiksi erilaisia kakkuvuokia, homma toimii myös niillä! Ehkä ihan tulitetää vuokaa en kuitenkaan käyttäisi, pakkanen saattaa tehdä sille tepposet ja vuoka mennä hieman vinksin vonksin. Näihin jäätaiteiluihin voi myös ujuttaa mukaan ihan mitä tahansa. Ämpäreihin laitoin esimerkiksi kanervia, havuja ja käpyjä. Mies ehdotti tytön pehmolelua, eilistä spagettia ja jouluvaloja.. Että tuota, niin. No, makunsa kullakin.

Sitten vain nauttimaan kuumasta kaakaosta ja katselemaan ikkunasta teoksia, kun ilta hämärtyy.
Aika ihanaa, arjen pieniä iloja.

– Jane

23 kommenttia

  1. MäSäMutsi kirjoitti:

    Meillä olisi tänään tarkoitus noita tehdä, kun olemme saaneet siivouksen hoidettua pois alta ja Ässä on nukkunut päikkärit. Joten kiitos vinkistä ❤

  2. Hanna / Yli pyykkivuorten kirjoitti:

    Ihania! Aava rupesi heti tekemään maitopurkeilla leikkeihin jääkalikoita.

  3. Jenni Huhtimäki kirjoitti:

    Pitääpä kokeilla tehdä värikkäitä jääpaloja. Meillä ei oo oikein paikkaa minne pistää lyhtyjä, mutta tuollaiset kelpaa varmasti lasten leikkeihin 🙂

  4. Ulla - Kadun aurinkoisella puolella kirjoitti:

    Onpa hauska idea! Ja ihana tuo kakkuvuoassa tehty lyhty! <3

  5. Michaela Gardemeister kirjoitti:

    Todella hauska idea! 🙂
    Michaela
    http://halfwaythere2.blogspot.fi/

  6. Pieni pesue kirjoitti:

    En oo tajunnut että vesivärejä voi sekoittaa mukaan! Tosi hienoja nämä 🙂

  7. Tiia/Lasten tapaan kirjoitti:

    Näyttäviä! Tykkään 🙂 Itse jäädytin juuri viimeiset amarylliksen kukat jättikokoisiin feikki-mariskooleihin, ne olivat muodoltaan juuri sopivat kyseisille kukille. Meillä tehtiin joulukuussa tähtiä puihin roikkumaan http://lastentapaan.blogspot.fi/2016/12/13-luukku-diy-jaakristallit.html

  8. Meri/ Äidin sanoin kirjoitti:

    Oon miettinyt itsekin, että pitäisi näitä tehdä, hieno ja hauska idea! 🙂

  9. Jane & Jasse kirjoitti:

    Oleppas hyvä! ❤ Meillä.vähän siivous jäänyt puolitiehen.. josko huomenna saisi loppuun ?

  10. Jane & Jasse kirjoitti:

    Jes, tulee varmasti kivoja ❤

  11. Jane & Jasse kirjoitti:

    No varmasti! Itsekin mietin, mitä kaikkea noi palikat voiskaan leikisti olla.. Lapsilla varmasti vielä enemmän ideoita ?

  12. Jane & Jasse kirjoitti:

    Se on munkin lemppari! ??

  13. Jane & Jasse kirjoitti:

    Kiva, että tykkäsit ??

  14. Jane & Jasse kirjoitti:

    Joo ekaa kertaa nyt itsekin muistin kokeilla, kiva lisä perinteisiin 🙂 Kiitos!

  15. Jane & Jasse kirjoitti:

    Wautsi! Itse harmittelin, kun meillä ei kukkia ollut ja miehen ideat olivat.. niin.. ??

  16. Jane & Jasse kirjoitti:

    Kannattaa kyllä! Sormet kyllä vähän jäätyivät ?

  17. Minna M kirjoitti:

    Kivoja! Tuo kakkuvuokaan tehty on kaunis! Meidän jääpuuhat tänään oli luistelu järven jäällä ja lätkä. Pojat pelasivat pimeän tuloon saakka ja vähän ylikin.

  18. Minna M kirjoitti:

    Kivoja! Tuo kakkuvuokaan tehty on kaunis! Meidän jääpuuhat tänään oli luistelu järven jäällä ja lätkä. Pojat pelasivat pimeän tuloon saakka ja vähän ylikin.

  19. skribentti kirjoitti:

    Tosi kauniita!

  20. Jane & Jasse kirjoitti:

    Se on kyllä kiva! Voi odotan innolla, että pääsen kans joskus tytön kanssa luisteleen ��

  21. Milla kirjoitti:

    Ihana idea!!

    millatt.blogspot.fi

  22. Milla kirjoitti:

    Ihana idea!!

    millatt.blogspot.fi

Kommentointi on suljettu.