Hae
Yhtä kuin

Maanantaikahvit, osa 2

Jälleen on tullut aika kahvitella, toki tällä kertaa kahvit kylläkin ikävästi venähtivät jo iltakahveiksi.
Vaan ikinä ei ole epäsopivaa aikaa kahvitella, aina maistuu! Olen vieläpä niin onnekas, että kahvin juominen ei vaikuta lainkaan uniini, joten voin vaikka juuri ennen nukahtamista hörpätä kupin, jos toisenkin.

Tällä kertaa vuorossa onkin Kaffiinon Brazil Yellow Bourbon. Kahvin kuvaillaan etiketissä olevan pehemeä ja makean hedelmäinen jälijitettävyyskahvi.
Monesti olen todennut, että hedelmäiset kahvit eivät välttämättä ole se minun omin juttuni. Nyt kuitenkin yllätyin positiivisesti. Hedelmäisyys oli hienovaraista, ei äklömakeaa, vaan hieman jälkimaussa viipyilevää. Se ei iskenyt tajua kankaalle, vaan hyväili makunystyröitä hellästi ja hienovaraisesti, kuitenkin niin, että luvattu  hedelmäisyys oli helppo tunnistaa siemaillessa.

Luulen myös, että suuri syy siihen, että pidinkin yllättäen tästä mausta, oli se, että siitä puuttui varsinainen kukkaisuus. Aikaisemmin makeissa kahveissa, joita olen jossain maistellut, on aina ollut todella jyräävä kukkaisuus ominaisuutena. Pakko siis se on myöntää, Kaffiino sai käännytettyä minut makeahkojenkin kahvien puolelle, onnittelut heille!
Tieisttekö muuten, että suomalaiset juovat kahvia vuosittain noin 10kg per henkilö! Keskimäärin suomalaiset kulauttavat kurkkuunsa jopa viisi kupillista päivässä. Aikamoisia hörppijöitä siis ollaan, aivn tilastojen kärkipäässä. Kahvin kokonaiskulutus oli maailmassa vuonna 2014 noin 150,2 miljoonaa säkkiä. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 1500 miljoonaa kupillista päivässä. Voisin siis väittää, että meitä kahvin rakastajia on muitakin tällä maapallolla.

Montakos kuppia sinä juot päivässä?

PS. Facebookin puolella alkaa arvonta, jossa voitte voittaa yhden herkullisen pussillisen Kaffiinon kahvia itsellenne! Kyseessä on Indonesia, Sumatra Mandheling -kahvi. Loikkaa äkkiä sivuillemme TÄSTÄ.

Kivaa alkanutta viikkoa <3

– Jane

3 kommenttia

  1. The L for Love kirjoitti:

    Ooh. En ole koskaan juonut hedelmäistä kahvia. Nyt tekee mieli kokeilla 🙂 T: ex-kahvinkittaaja, nykyisin harkitseva litkijä. Varmaan se 10kg kahvia per vuosi menee allekirjoittaneella tosin rikki 😀 (Kauhee määrä!)

    Mukavaa iltapäivää!

  2. Jane & Jasse kirjoitti:

    Juu on se kyllä aika iso määrä, mitä itsekin tulee juotua ? Mutta joo, suosittelen testaamaan tämän kahvimaun!

  3. Jane & Jasse kirjoitti:

    Juu on se kyllä aika iso määrä, mitä itsekin tulee juotua ? Mutta joo, suosittelen testaamaan tämän kahvimaun!

Kommentointi on suljettu.