Hae
Yhtä kuin

Yllätyksenä kuohuvaa ja 40 neliötä

* Yhteistyössä Original Sokos Hotel Alexandra

Jo kuukausia sitten ostimme Jassen kanssa liput Avaimen viimeiselle ”Punainen Tiili” keikalle
Jyväskylään. Samaan saumaan sattui mukavasti myös yhteistyö Sokos Hotel Alexandran kanssa,
joka sijaitsee aivan kaupungin ytimessä, matkakeskuksen vieressä. Avaimen keikka järjestettiin
Paviljongissa, joka sattuu sekin olemaan aivan Alexandran lähellä, mikä onnekas sattuma! Vierailumme aikana emme joutuneet urheilemaan ylimääräisiä, sillä kompaktissa kaupungissa
kaikki on kiven heiton päässä. Sen sain kokea jo aikoinaan silloin, kun opiskelin tuola suunnilla.
Oli varsin nostalgista palata Jyväskylään, koska edellisestä kerrasta oli jo kulunut vuosia.
Saimme uskomattoman hyvää asiakaspalvelua hotellissa, ja no, oikeastaan koko kaupungissa.
Jo kirjautuessamme sisään, oli respassa ihastuttavan iloinen ja mukava asiakaspalvelija töissä.
Välittömästi tuli tunne, että olimme tervetulleita, ja että he tekisivät olomme mukaviksi. Mikäli
jokin vaivaisi, voisi ihan hyvillä mielin mennä kysymään neuvoa respasta. Kaikkialla kun näin ei ole. Ja minä, jos joku, olen kova kritisoimaan asiakaspalvelua. Vaan eipä löytynyt kritisoitavaa!
Olimme sopineet etukäteen vain majoituksesta, ilman sen tarkempaa suunnittelua. Olimme tosi
yllättyneitä, kun meitä odottikin Alexandrassa uudistettu sviitti. Neliöitä noin 40, kuohuvaa juotavaa ja hedelmälautanen, aivan täydellinen alku illalle! Kaiken kruunasi jälleen se aitous ja lämmin vastaanotto, sillä respan henkilökunta oli askarrellut meille myös tervetulokortin, kiitos siitä! Kaikesta näki, että vastaanottoomme eteen oli nähty vaivaa.

Oli jo pimeää, kun saavuimme huoneeseemme, mutta ihastus oli silti suuri. Tilaa todellakin riitti!
Heti sisään astuessa näkyi oleskelutila, jossa harmaa ja muhkea sohva. Sohvan seurana oli muutama tuoli ja valtava televisio. Telkkareissa on muuten tuolla suurehko määrä maksuttomia kanavia, mikäli iskee halu rentoutua ohjelmien parissa. Ja mikäli tulee kiistaa ohjelmasta, on sviitissä myös toinenkin telkkari! Eli ainakaan siitä ei tule varmasti riitaa lomaillessa, hih. Oleskelutilan erottivat kauniit pariovet, juuri sellaiset, mistä olen aina haaveillut makuuhuoneeseen. Ne olisivat niin kauniit! Toivottavasti vielä joskus haave toteutuu.
Junior sviitistä löytyi myös oma sauna. Saunassa oli upeana yksityiskohtana katossa ledivalot,
jotka vaihtoivat väriä. Värit himmenivät asteittain värien vaihtuessa, tunnelmallista rentoutumista.
Alexandrasta löytyy toki myös erikseen saunaosasto, jossa on saunat miehille ja naisille. Todellisena luksuksena saunaosastolta löytyy myös poreammeita! Harmittaa ihan vietävästi, että me emme tällä kertaa ehtineet poreisiin, mutta ehdottomasti ensikerralla sitten! Koska voisiko olla täydellisempää? Tuskimpa vain.

TÄSTÄ pääsette kurkkaamaan, miten kivalta tuola saunaosastolla oikein näyttääkään.

Aamiaiselta löytyi runsaasti erilaisia vaihtoehtoja. Perinteisten puurojen ohella myös tuorepuuroja valmiiksi annosteltuina. Tästä erityistä plussaa, sillä en ole vastaavaan vielä törmännyt muissa hotelleissa. Tuorepuuroja pystyi sitten itse tuunailla esimerkiksi marjoilla ja pähkinöillä. Iloinen yllätys oli se, että ensimmäistä kertaa löysin aamiaisen ns. ruokaisemmastakin valikoimasta itselleni syötävää. En ole perinteisen pekonin ystävä, joten ilahduin suunnattomasti, kun tarjolla oli myös muun muassa herkullista perunasalaattia ja maukasta lohta. Vihersmootiessa maistui ainakin nokkonen. Yllättävän maukasta sekin, ei yhtään liian terveellisen makuista, jos tiedätte mitä tarkoitan. Jälkiruokien joukossa oli myös esimerkiksi täytekakkua, joten makean nälkänsäkin sai todella hoideltua aamiaisella kahvikupposen äärellä.

Mitään negatiivista emme keksineet majoituksesta. Mikäli jotain kuitenkin pitäisi keksimällä keksiä, niin ehkä kehitettävää voisi olla hitusen siinä, että aamiaisella oli runsaasti henkilökuntaa
paikalla. Ujoimmat ruokailijat ehkä hieman häkeltyivät noista rivissä palvelualttiina odottavista työntekijöistä. Mutta toisaalta, onhan se loistavaa palvelua, että henkilökuntaa on riittävästi ja lisäksi heillä on hymy herkässä. En siis tiedä, voiko tuostakaa nyt sitten sanoa, että vähentäkää iloista henkilökuntaa? Tuskimpa. Toteamme siis vain, että palvelu oli 6/5.

Voimme lämpimästi suositella myös katutason tunnelmallista Jalo Kitchen and Loungea. Ihmiset tuntuivat viihtyvän sielä mainiosti viettämässä lauantai-iltaansa. Emmekä ihmettele tätä lainkaan. Vaihtoehtoja ruokalistalta löytyi kaikille, hämmästyttävän monipuolinen lista suorastaan.

Mikäli suuntaatte nokan kohti Jyväskylää, suosittelemme lämpimästi Alexandraa muillekin.

8 kommenttia

  1. Krissu H kirjoitti:

    Onpas tyylikkään näköistä! Jyväskyläläisenä näkee vain hotellin ulkokuoren, mutta ei yhtään tiedä, miltä sisällä näyttää. Tämän postauksen perusteella ainakin todella hienolta. 🙂 Jalossa olen käynyt pariinkin kertaan ja se on kyllä todella hyvä ravintola, sitä voin itsekin suositella!

  2. Melissa L kirjoitti:

    Hienon näköistä.

  3. Anonyymi kirjoitti:

    Pitääpäs laittaa tämä korvan taakse, kun liikkuu keskisuomessa..

  4. Jane / Yhtä kuin -blogi kirjoitti:

    Suosittelemme 🙂

  5. Jane / Yhtä kuin -blogi kirjoitti:

    Tuo on tuttu ongelma, paikalliset harvoin tarvitsevat oman kaupungin hotellien palveluita, mutta suosittelemme kyllä ottamaan pienen irtioton ihan omassakin kauoungissa, ja testaamaan kohteen! 🙂

  6. Minnea Muru kirjoitti:

    Vau, mahtavan nähköinen huone! Ovat tehneet hyvää työtä remontoidessaan hotellia! Alexandra on tuttu, sillä vietimme tuolla hääyömme 🙂

    Menisin kyllä varmasti uudestaankin 🙂

  7. hannamaria kirjoitti:

    Tosi kivaksi rempattu nuo Alexandran huoneet! Keikka oli kuulema ollut muutenkin erittäin mahtava 🙂

    hanna
    http://www.hannamariav.com

Kommentointi on suljettu.