Hae
Yhtä kuin

Ei kasvateta lapsia pumpulissa

Vähän aikaa sitten meinasi aamukahvit lentää suusta, kun avasimme sanomalehden. Kuvassa oli graffiti, jossa norsu kantoi sarvillaan asetta. Norsulla oli myös vetoketju näkyvissä kasvoillaan. Todella puhutteleva, ja kantaaottavakin, sekä kaunis maalaus.

Mutta eräs kirjoittaja oli asiasta eri mieltä. Kyseessä oli lehden lukijan kirjoitus, jossa hänestä kyseinen graffiti on pahaksi lasten silmille. Tein aiheesta instagramiin teille gallupinkin, jossan äkyi tämä maalaus. 98% oli kanssani samaa mieltä, että antakaa mun kaikki kestää! Mikäli maalauksessa olisi vaikkapa osoitettu jotain aseella, voisin ymmärtää näkemystä paremmin. Mutta että norsu, joka kantaa asetta sarvillaan olisi ehdottomasti todella kauheaa lapsille, jotka voivat ehkä kulkea joskus kuvan ohitse. Kirjoituksessa pohdittiin, onko tällainen kuva laillinen. No, paikka ei välttämättä ollut, mutta se, että lapset ehkä voivat nähdä kuvan, ei kyllä ole millään muotoa laitonta. Huoh.

Toivoisin, että maailmassamme ei ihmiset kasvattaisi lapsiaan tiukasti pumpuliin. Me annamme lapsemme katsella graffiteja ihan hyvillä mielin. Niitä saisi olla enemmänkin katukuvassa, ja kaupunki saisi tarjota laillisia maalauspaikkoja ehdottomasti lisääkin! Ne piristävät harmaita tunneleitakin ihan sata-nolla. Lapsemme ei näe painajaisia graffiteista. Ja tuskin muidenkaan lapset. Lapsestamme tuskin tulee myöskään rikollista, koska näkee graffiteja. Tienvarsilla on varmasti paljon pahempiakin kuvia, ihan laillisia mainoksia, kuin tuollainen upea norsugraffiti. Valoja päälle, hyvät ihmiset. Täytyisikö sitä ostaa lapselle kaupungille sellaiset silmälaput, kuin ravihevosilla? Ja mites museot, sekä taidenäyttelyt? Historiantunnit ynnä muut. Pitäisikö historiaakin vähä siistiä? Ettei vaan kukaan koskaan pääse pelästymään. Kielletään oikeastaan vaan ihan kaikki, päästään helpommalla.
Toivon, että lapsestamme kasvaa fiksu ja pohdiskeleva ihminen. Sellainen, joka osaa kyseenalaistaa ja nähdä enemmän, kuin vain oman napansa. Mikäli me kävelisimme kyseisen graffitin ohitse ja lapsemme kyselisi, mitä kuvassa on, voisin ihan hyvin alkaa pohtia asiaa 2-vuotiaamme kanssa.En hyssyttelisi, vaan voisin jopa kysellä ensin hänen mielipidettään ja jatkaa siitä sitten hieman syvällisemminkin. Eihän hän toki vielä kaikkea ymmärrä, mutta ei pidä silti aliarvioidakaan. Ja tuskin hän ensimmäisenä ajattelisi, että apua pyssyjä! Lapset pelaavat pelejä ja katsovat telkkaria, veikkaisin, että sieltä löytyy paljon hirveämpää materiaalia päivälläkin, kuin mitä katutaiteet tarjoavat. Varmasti lapsellakin on näkemyksensä taiteesta.

Ja ei, en usko että yksikään lapsi pelästyisi kuvaa tuosta norsusta. Kyseessä ei ollut mitenkään pelottava maalaus. Harmittaa, kun ei ole enää tallessa tuota juttua, että olisin sen voinut tähänkin mukaan liittää. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla teidänkin mielipiteenne siitä. Uskon kuitenkin, että olisitte voineet olla hyvinkin samoilla linjoilla kanssani. Maailmaan toki mahtuu erilaisia ihmisiä, erilaisia mielipiteitä. Kertokaa toki, jos teidän mielestänne graffitien näkeminen on haitaksi lapsille. Kuuntelen mielelläni näkemyksiä asiasta. Koska mielipiteitähän tähän maailmaan mahtuu aina. Keskustellaan!

En ole koskaan ymmärtänyt mitään hyssyttelyjä ja etupyllyjä sun muita pumpuliin käärimisiä. Asioista pitää voida puhua niiden oikeilla nimillä. Kaikilla ei ole isää. Joillain ei ole vanhempia ollenkaan. Kaikilla on peppu ja maailmassa on myös pahoja ihmisiä. Jotkut käyttävät aseita kauheuksiin. Toki pitää muistaa, miten asiat silti lapsille esittää. Pelkoa ei pidä lietsoa missään nimessä, mutta on hyvä tietää, että kaikkiin ihmisiin ei voi esimerkiksi luottaa. Ei pidä olla sinisilmäinen. Maailmassa on norsuja aseiden keskellä ihan oikeastikin jossain. Maailma ei ole vain perhosia ja vaaleanpunaisia poneja. Glitteriä ja karkkibuffeteja.

Pelottaako teitä enemmän katujen graffitit, vai tavalliset mainokset telkkarissa, joita lapset näkevät? Keskusteletteko lastenne kanssa avoimesti asioista, vai hyssyttelettekö?

10 kommenttia

  1. Minna kirjoitti:

    Tosi hyvää pohdintaa aiheesta! Oon sun kanssa samoilla linjoilla, etenkin toi kyseenalaistamisen oppiminen on niin tärkeä juttu 🙂

  2. Marjaana Soini kirjoitti:

    Ei pidä liikaa hyssytellä, mutta ainakin ikärajoja olisi hyvä noudattaa peleissä ja leffoissa. Graffitit eivät varmasti ole niin pelottavia, kun ehkä annetaan ymmärtää. Ehkä ne enemmänkin ovat epäsiistejä. Pohtia kannattaa aina mikä on mitäkin! 🙂

  3. tuulanneli kirjoitti:

    Hyvä pohdintaa! Lapsille pitää kertoa asioista rehellisesti eikä saa liikaa hyssytellä!

    Tottakai ikärajoista tulee pitää kiinni niin peleissä kuin leffoissa.

  4. DiaryOfShopaholic kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus, oon kyllä aika pitkälti samoilla linjoilla 🙂

  5. isivuosi kirjoitti:

    Hienoa pohdintaa tärkeästä aiheesta.
    Meillä puhutaan tytön kanssa asioista asioiden nimellä, ja maailmaa tutkitaan joka kantilta silmät avoinna.

    http://isivuosi.blogspot.com/

  6. Jane / Yhtä kuin -blogi kirjoitti:

    Se on todella tärkeää kyllä! 🙂

  7. Jane / Yhtä kuin -blogi kirjoitti:

    Peleissä ja leffoissa ikärajat ovat kyllä hyväksi!

  8. Jane / Yhtä kuin -blogi kirjoitti:

    Mukava kuulla 🙂

  9. Jane / Yhtä kuin -blogi kirjoitti:

    Juuri niin! Mitä turhaan asioita liikoja peittelemään 🙂

Kommentointi on suljettu.