Hae
Yhtä kuin

Ihana kevät, onneksi tulit

Luojan kiitos vihdoin koitti kevät! Loska ja talvi ei ole minun heiniäni sitten yhtään. Korkeinkaan jouluna voi olla lunta, ja silloin sitten kerralla mielellään runsaasti. Tammikuun ekana päivänä voisi puolestani kaikki sitten jo sulaakin pois. Kevät on niin ihanaa aikaa, koko kesä vielä edessä! Hurahdan aina aivan ensimmäisenä tietysti kesäkukkiin, ahh. Sekoan ihan oikeasti kukkakaupoissa. Niin pahasti vieläpä, että Jasse on yrittänyt vähän pimittää, että kauppoihin on tulleet jo kukat. Heh. Kukkahamsteri täsä morojestaa.

 Minibeibellekin on täytynyt jo alkaa haalia kesäkamppeita, törkeän söpö hattu muun muassa. Tuollainen on pitänyt ostaa joka kesä, mutta jotenkin se on jäänyt. Vaan nytpä viimein on! Neiti totesi asusteet nähdessään, että mennäänhän kesällä Muumimaailmaan! Luultavasti sinne on TAAS päästävä. Eikä siinä, meillä oli kyllä koko perheellä kivaa sielä viime kesänä. Voidaan suositella! Kaikille riittää nähtävää.
Muuten arki on sairaan kiireistä ja stressaavaa. Kaksi työpaikkaa ja päiväkotirumba, pyykkivuori kotona.. Not good. Mutta täytyy toivoa, että hässäkkä tässä laantuisi pian. Odotan kesälomaa vesi kielellä, vaan se on vasta melkein elokuussa, koska haluttiin pitää edes vähän samaan aikaan Jassen kanssa, että päästäisiin mm. taas sinne Muumimaailmaankin. Olotila on tosi uupunut. Voisipa olla vain kirjailija ja asua itsekin muumitalossa. Vintillä kirjoittelisi kirjoituskoneella, kuten Muumipappa. Oi autuutta.

Ehkä vielä joskus.

Mutta ei voi muuta sanoa, kuin oodi keväälle. Kevät tuo mukanaan toiveikkuutta ja raikkautta!