Tee vauva – auta vauvatalkoissa
15
Tee vauva – auta sinäkin vauvatalkoissa. Tästä, jos jostain aiheesta kohistaan tasaisin väliajoin. Ja ennen kuin joku pahoittaa mielensä, tiedän. Vauvoja saadaan – ei tehdä, ei hankita.
Vaan takaisin aiheeseen. Syntyvyys laskee ja kohta ollaan pulassa – näin kerrotaan. Syntyvyyden kerrotaan olevan alhaisinta sataan vuoteen ja mielestäni se on helppo aistia ja nähdä katukuvassakin. Lapsia saattaa näkyä, mutta niitä ei haluta nähdä. Vanhemmat saavat nykyään sääliviä katseita ja silmien pyörittelyä. Voi kun sinäkin Pirjo menit nyt heittämään elämäsi ja vapautesi hukkaan! Et Pirjo koskaan enää ole onnellinen, etkä koskaan enää pääse matkustelemaan tai nauti alkoholia!
On totta, että ajat muuttuvat. Ennen oli ehkä sosiaalinenpakko hankkia lapsia, olit outo jos sinulla ei ollut lapsia tai et halunnut lapsia. Ei ollut olemassa käsitettä ”vapaaehtoinen lapsettomuus”, kuten nykyään. Oma lukunsa myös toki he, jotka eivät voi saada lapsia, vaikka tahtoisivatkin. Monet ensisynnyttäjät ovat 30-vuotiaita, jotkut jopa vanhempiakin, koska ensin tulee ura ja vapaus. Sen jälkeen vasta mietitään paikoilleen asettumista ja lasten hankintaa. Eikä se ole väärin. Ei vuonna 2018. Olisi hassua ajatella, että tämä muutos asenteissa ei näkyisi missään konkreettisesti.
On myös valitettavasti selvää, että asenteet periytyvät. Kun itse olin lapsi, muistan miten kohtasin paljon hymyjä ja leikittiin pihoilla kiljahdellen. Nykypäivän lapsi saa osakseen hymähtelyä ja tylyä kohtelua – olisi jännä, jos kaikki tämä ei vaikuttaisi tulevaan sukupolveen. Negatiivisesti.
Mutta mitä voisimme tehdä tilanteelle? Miten syntyvyys saataisiin kasvuun ja lasten hankkimiten kannattavaksi. Tässä vaiheessa joku heiluttaa ”maailmassa on jo liikaa ihmisiä” – korttia. Eikä hänkään aivan väärässä ole. Vaikka Suomessa tilanne olisi kehno, ei me ihmiset silti aivan heti olla katoamassa. Mutta mitä konkreettisesti pitäisi tehdä, jotta homma pelaisi? Li Anderson on puhunut mm. työaikojen joustosta, mikä kuulostaa korvaani tosi hyvältä. Mikäli työnantajat kannustaisivat enemmän työskentelemään vaikkapa vain puoltapäivää lasten ollessa pieniä, se voisi kannustaa äitejä kotoa töihin. Luonnollisesti tämän tulisi kuitenkin olla kannattavaa taloudellisestikin. Molemmille.
Meilläkin oli pitkään mietinnässä miehen kanssa, onko minun järkevää mennä töihin. On ihan karu fakta, että mitä tahansa työtä ei kannata kotiäidin ottaa vastaan. Täytyy punnita hoitomaksuja ja ajankäyttöä palkkatasoon. Jos töihin mennessä käteen jää vain satasen verran enemmän ja näet lapsiasi harvemmin – ei se luonnollisesti ole mitenkään päin järkevää. Olettaen, että sinulla on kumppani, joka käy vakitöissä. Toisenlaisista tilanteista en viitsi huudella enempää, sillä kokemusta ei ole. Työskentelen markkinointialalla ja toimittajana, tykkään työstäni. Mutta vaikka työn teosta pidänkin, pidän enemmän lapsestani. Kotihoidontuki ei valitettavasti vain päätä huimaa. Mikäli kotihoidontukea edes hieman korotettaisiin, voisi sekin kannustaa nauttimaan perhe-elämästä enemmän. Lisäksi pohdin, pitäisikö kotihoidon tuen olla mahdollista pidempään, kuin 3-vuotiaaksi? Itsekin olisi saattanut viihtyä kotona pidempään lapsemme kanssa, mikäli tuet olisivat olleet kohdallaan. Miksi lasten täytyy tarkoittaa paheksuntaa, sääliä ja taloudellista tiukkuutta? Milloin lapsiperheistä tuli yhteiskunnan pohjasakkaa? Milloin kotiäidistä tuli kirosana? Miksi kotiäiti sana herättää mielikuvia ihmisestä, joka ei ole käynyt kouluja? Onko nykypäivän kotiäiti yhteiskunnan epäonnistuja?
Sanotaan, että Suomi on on ainoa maa, jossa vihataan lapsia. Osa kuittaa sen olevan pötypuhutetta, mutta valitettavasti uskon tähän syvästi itse. Ravintolassa lapsen kanssa ruokaillessa saat mulkoilevia katseita ja syviä huokauksia, vaikka lapsi vain hieman ilakoisi. Ei saisi näkyä, ei saisi kuulua. Auta armias jos lapsesi keksii taputtaa pienesti tai kikattaa onnessaan jäätelön nähdessään. Kassajonossa alkaa dramaattinen huokailu, mikäli annat lapsesi nostaa muutaman ostoksen ihan itse kassahihnalle. Aina mulkoiluun ei tarvita edes huonosti käyttäytyvää lasta. Lapsi itsessään on jo huokailun arvoinen. Perheet kuuluvat neljän seinän sisälle, jossa lapset eivät sitten ainakaan pääse oppimaan ravintolakäyttäytymistä. Kannattaa miettiä seuraavalla kerralla, kun huokailee, että milloin ne lapset sitten pääsevät opiskelemaan ravintolakäyttäymistä – elleivät juurikin siellä ravintolassa? Kukaan ei ole seppä syntyessään ja opettelematta olisi vaikeaa osata pyöräilläkään. Saati puhua, syödä..
Tarvitaan hyväksyvämpää ilmapiiriä, hymyjä ja tukea.
Ei mulkoilua, huokailua ja tukien leikkausta. Näillä ei saada vauvatalkoita pystyyn.
Mitä sinusta tilanteelle pitäisi tehdä – vai pitäisikö tehdä mitään?
15 kommenttia
Kommentointi on suljettu.
Täytyisi kyllä saada tukea enemmän perheille. Lapsista ei Suomessa pidetä, ikävä kyllä.
Mielenkiintoinen postaus ja hyviäkin ajatuksia! Mun mielestä on ihanaa että on lapsia ja lapset/lapsiperheet usein enemmän hymyilyttää kuin ärsyttää/säälittää, mielelläni parin vuoden päästä voisin olla kotiäiti itsekkin 🙂
Hyvä postaus. Itse allekirjoitan sen, että vaikkakin Suomessa toki tuet ovat moneen muuhun maahan nähden luksusluokkaa niin ei nämä houkuttele työelämästä pois jäämään. Jos taloudellisesti olisi mahdollista niin olisin varmasti pidempään ollut kotona, mutta meillä ei valitettavasti ole vaihtoehtona se, että jäisin tuolla minimaalistakin pienemmälle kotihoidontuelle, jolla ei laskuja maksella saati ruokaa saada pöytään :/
Todella mielenkiintoinen postaus 🙂 Itse en ainakaan vielä ole äiti, enkä ole edes ihan täysin varma haluanko koskaan äidiksi. Yksi ajatus mikä mielessä keikkuu ns. äitiyttä vastaan, on se, että haluanko tällaiseen maailmaan lasta. Ei mikään isoin "este" asialle, mutta kuitenkin, väkisinkin sitä miettii 🙂
Tukea kyllä tarvittaisiin!
Ihanaa, että jollain on vielä asenne kohdallaan <3
Tuet ovat liian pienet ja kaikki tarvikkeet, turvaistuimet yms älyttömän kalliita. Lapsen saanti on aina henkinen kriisi (yleensä hyvä sellainen) , mutta vielä suurempi usein on sen aiheuttama taloudellinen kriisi. Etenkin jo valmiiksi köyhyysrajalla kituuttavien kohdalla. Vauvavuosi on jo itsessään rankka ja rahahuolet päälle, niin en todellakaan ihmettele miksi moni pari myös silloin eroaa. Nimim. Haluja olisi, mutta varaa ei varmasti.
Mielelläni tekisin, mutta lapsia ei noin vain tehdä. Lapsettomuushoitoihin on julkisella puolella todella vaikea päästä, vaikka pieni syntyvyys on ongelma. Hoitoihin pääsyä pitäisi helpottaa, jotta mahdollisimman moni lapsia haluavista myös saisi niitä.
Minusta ongelma ei ole raha. Kahden lapsen keskituloisessa perheessä kolmannen lapsen hankinnan estävät muut resurssit. Tarvikkeita, vaatteita ja leluja on jo riittämiin kahdelta edelliseltä eikä kolmannen lapsen hoitomaksu enää päivähoitomaksukonkurssissa tuntuisi enää kovinkaan pahalta. Mutta kolmannelle ei riittäisi enää aikaa. Eikä hermoja.
Apua ei saa mistään, kahta ei kukaan ota samaan aikaan hoitoon, saati sitten kolmea. Miehen kanssa olemme viimeksi käyneet ulkona kaksin 5 vuotta sitten. Ei vain jaksa enää kolmatta. Vaikea keksiä mitä yhteiskunta pystyisi tekemään tukiverkkojen puuttumiselle.
Ei houkuttele jäämään pois, eikä se oikeasti usein ole järkevääkään! Rahaa jäisi monilla todella paljon vähemmän käteen, jos menisivät töihin. Tämä on järjejöntä! 😀
Uskon, että tosi moni muukin ajattelee samalla tavalla. Maailma on kyllä varsin paha paikka tänä päivänä.
Taloudellinen ahdinko varmasti lisää myös eroja. Todella surullista!
Tämä onkin hyvä lisä keskusteluun. Tätä näkökulmaa ei useinkaan kuule, kiitos kommentistasi! <3
Ennen oli isovanhempia ja naapureita enemmän apuna. Tänä päivänä ihmiset asuvat erillään kaukana toisista. Avun saaminen on todella vaikeaa ja yhteine aika vähissä kumppanin kanssa. Allekirjoitan kommenttisi täysin!
Tukiverkot puuttuivat meiltäkin ja se + se, että tyttäremme on erityislapsi on suurin syy sille, ettemme hankkineet lapsia lisää. Suomessa moni asia on hyvin, mutta lapsiin/lapsiperheisiin kohdistuviin negatiivisiin asenteisiin ja tukiverkkojen puuttumiseen tulisi jotain tehdä. Mutta mitä?