Hae
Yhtä kuin

Voiko sunnuntai olla koskaan mukava?

Olen ihminen joka inhoaa sunnuntaita. Sunnuntai on täynnä stressiä ja mistään ei osaa nauttia, kun miettii vain, onko vaatteet katsottuna maanantaiksi ja kaikki kunnossa. Selaa kalenteria tuskaisena. Maanantai on paljon mukavampi, sillä silloin ollaan jo arjessa kunnolla kiinni. Ei ahdista kovasti.

Tämä sunnuntai on kuitenkin ollut varsin mukiin menevä. Kävimme koko perhe kuvailemassa lintutornilla, metsässä ja jäällä. Typykin otti oman kameransa mukaan – kuten nykyään aina. Äitinsä tyttö? En voisi olla enää ylpeämpi. Aivopesua ei liene tarpeellista suorittaa valokuvauksen suhteen.
Kun saavuimme kotiin, laitoimme heti takan päälle ja aloin valmistamaan kasvissosekeittoa. 

Ei olla tehty sitä kovinkaan pitkään aikaan, joten valinta oli täydellinen. Pikkumimmikin veti jättilautasellisen. Jälkkäriksi herkuteltiin eilen leivotut korvapuustit ja keitettiin kahvit. Aika ällöttävän täydellistä. Sellaista tylsän onnellista elämää. Sellaista, mistä 18-vuotias Jane tuskin olisi haaveillut hirveästi. En usko, sillä hän haaveili aina vain kovasti surffausreissuista Australiaan.

Mutta nyt on hyvä tässä. Äsken katsottiin vilttien alla animaatioelokuva takkatulen loimutessa taustalla. Laitettiin ehkä miljoona tyynyä lattialle ja oltiin siinä kasassa varsin mukavasti. Ei hassumpaa. Ehkä annan sunnuntaille vielä mahdollisuuden ja koetan saada siitä aina näin kivan?

Nyt kuitenkin edessä olisi vielä pyykkien ripustamista kuivumaan ja niiden hemskatin vaatteiden etsimistä huomiseksi. Huomenna on myös aamulla meikäläisellä pieni leikkaus, joten täytyy etsiä mukavat kledjut ylle. Vähän jännittää, mutta kyse on pienestä ja vaarattomasta, joten hyvin se menee. Perusjuttuja, mutta olen vain tällainen stressaaja.

Tsemppiä kaikille tulevaan viikkoon! Ään.. Asenne ratkaisee – you can do it.