Vähän aikaa sitten meinasi aamukahvit lentää suusta, kun avasimme sanomalehden. Kuvassa oli graffiti, jossa norsu kantoi sarvillaan asetta. Norsulla oli myös vetoketju näkyvissä kasvoillaan. Todella puhutteleva, ja kantaaottavakin, sekä kaunis maalaus.

Mutta eräs kirjoittaja oli asiasta eri mieltä. Kyseessä oli lehden lukijan kirjoitus, jossa hänestä kyseinen graffiti on pahaksi lasten silmille. Tein aiheesta instagramiin teille gallupinkin, jossan äkyi tämä maalaus. 98% oli kanssani samaa mieltä, että antakaa mun kaikki kestää! Mikäli maalauksessa olisi vaikkapa osoitettu jotain aseella, voisin ymmärtää näkemystä paremmin. Mutta että norsu, joka kantaa asetta sarvillaan olisi ehdottomasti todella kauheaa lapsille, jotka voivat ehkä kulkea joskus kuvan ohitse. Kirjoituksessa pohdittiin, onko tällainen kuva laillinen. No, paikka ei välttämättä ollut, mutta se, että lapset ehkä voivat nähdä kuvan, ei kyllä ole millään muotoa laitonta. Huoh.

Toivoisin, että maailmassamme ei ihmiset kasvattaisi lapsiaan tiukasti pumpuliin. Me annamme lapsemme katsella graffiteja ihan hyvillä mielin. Niitä saisi olla enemmänkin katukuvassa, ja kaupunki saisi tarjota laillisia maalauspaikkoja ehdottomasti lisääkin! Ne piristävät harmaita tunneleitakin ihan sata-nolla. Lapsemme ei näe painajaisia graffiteista. Ja tuskin muidenkaan lapset. Lapsestamme tuskin tulee myöskään rikollista, koska näkee graffiteja. Tienvarsilla on varmasti paljon pahempiakin kuvia, ihan laillisia mainoksia, kuin tuollainen upea norsugraffiti. Valoja päälle, hyvät ihmiset. Täytyisikö sitä ostaa lapselle kaupungille sellaiset silmälaput, kuin ravihevosilla? Ja mites museot, sekä taidenäyttelyt? Historiantunnit ynnä muut. Pitäisikö historiaakin vähä siistiä? Ettei vaan kukaan koskaan pääse pelästymään. Kielletään oikeastaan vaan ihan kaikki, päästään helpommalla.
Toivon, että lapsestamme kasvaa fiksu ja pohdiskeleva ihminen. Sellainen, joka osaa kyseenalaistaa ja nähdä enemmän, kuin vain oman napansa. Mikäli me kävelisimme kyseisen graffitin ohitse ja lapsemme kyselisi, mitä kuvassa on, voisin ihan hyvin alkaa pohtia asiaa 2-vuotiaamme kanssa.En hyssyttelisi, vaan voisin jopa kysellä ensin hänen mielipidettään ja jatkaa siitä sitten hieman syvällisemminkin. Eihän hän toki vielä kaikkea ymmärrä, mutta ei pidä silti aliarvioidakaan. Ja tuskin hän ensimmäisenä ajattelisi, että apua pyssyjä! Lapset pelaavat pelejä ja katsovat telkkaria, veikkaisin, että sieltä löytyy paljon hirveämpää materiaalia päivälläkin, kuin mitä katutaiteet tarjoavat. Varmasti lapsellakin on näkemyksensä taiteesta.

Ja ei, en usko että yksikään lapsi pelästyisi kuvaa tuosta norsusta. Kyseessä ei ollut mitenkään pelottava maalaus. Harmittaa, kun ei ole enää tallessa tuota juttua, että olisin sen voinut tähänkin mukaan liittää. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla teidänkin mielipiteenne siitä. Uskon kuitenkin, että olisitte voineet olla hyvinkin samoilla linjoilla kanssani. Maailmaan toki mahtuu erilaisia ihmisiä, erilaisia mielipiteitä. Kertokaa toki, jos teidän mielestänne graffitien näkeminen on haitaksi lapsille. Kuuntelen mielelläni näkemyksiä asiasta. Koska mielipiteitähän tähän maailmaan mahtuu aina. Keskustellaan!

En ole koskaan ymmärtänyt mitään hyssyttelyjä ja etupyllyjä sun muita pumpuliin käärimisiä. Asioista pitää voida puhua niiden oikeilla nimillä. Kaikilla ei ole isää. Joillain ei ole vanhempia ollenkaan. Kaikilla on peppu ja maailmassa on myös pahoja ihmisiä. Jotkut käyttävät aseita kauheuksiin. Toki pitää muistaa, miten asiat silti lapsille esittää. Pelkoa ei pidä lietsoa missään nimessä, mutta on hyvä tietää, että kaikkiin ihmisiin ei voi esimerkiksi luottaa. Ei pidä olla sinisilmäinen. Maailmassa on norsuja aseiden keskellä ihan oikeastikin jossain. Maailma ei ole vain perhosia ja vaaleanpunaisia poneja. Glitteriä ja karkkibuffeteja.

Pelottaako teitä enemmän katujen graffitit, vai tavalliset mainokset telkkarissa, joita lapset näkevät? Keskusteletteko lastenne kanssa avoimesti asioista, vai hyssyttelettekö?

Uutta arkeamme on nyt takana parisen viikkoa. Tai oikeastaan se on ollut sellaista jo tammikuusta lähtien, mutta helmikuussa minäkin aloitin uuden työni. Arki on todella kiireistä,
nyt tiedän mitä ne kuuluisat ruuhkavuodet oikein ovat.

Päivät ovat vähän sellaista vuoristorataa, yleensä huonoa päivää seuraa superkiva päivä. Tylsää ei ainakaan ehdi tulla! Työpäiväni ovat melko erilaisia keskenään, joten mielenkiinto pysyy yllä loistavasti. Ainoastaan aikataulutukset tuovat arjen pyörittämiseen pientä stressiä, kun toisinaan täytyy  ottaa juoksuaskelia, että varmasti ehdimme tytön kanssa päiväkodista bussiin, joka vie kotiin. Jos myöhästyisimme, saisimme odotella seuraavaa sopivaa bussia jopa tunnin ajan. Mutta toistaiseksi emme ole onneksi myöhästelleet lainkaan. Toivotaan, että hyvä onni jatkuu! Täytyy olla tehokas.

Arjen kiireys näkyy todellakin kotonamme. Ne päivät, kun mies tekee 16h päiviä, ja mekin olemme tytön kanssa vasta seitsemän aikoihin illalla kotona.. Ne päivät näkyvät kasaantuneina tiskeinä, vilpoisena asuntona ja pyykkivuorina. Mutta onneksi on myös viikkoja, kun mies ja tyttö ovat vapaalla ja ehtivät vähän pitää kodistamme parempaa huolta. Ja toki itsekin viikonloppuisin pystyn panostamaan enemmän. Kun herää kello 5 aamulla ja on kotona seitsemän jälkeen illalla, sitä kummasti on niin väsynyt, että ensimmäisenä ei tee mieli tarttua moppiin! Hyvä kun saa tiskit koneeseen ja ruuan valmistettua. Olen todella kiitollinen siitä, että tytön ei tarvitse mennä hoitoon jokaisena viikonpäivänä, eikä joka viikko. Jos tämä tuntuu minustakin hektiseltä, miltä se mahtaakaan tuntua tyttärestämme? Onneksi hoidossa on kaikki mennyt hyvin ja minäkin pidän työstäni. Ei kai kukaan tällaiseen rumbaan lähtisikään, ellei pitäisi työstään oikeasti. Toki joskus on taloudellisiakin pakkoja. Me pärjäisimme kyllä, vaikka olisin tytön kanssa kotonakin. Mutta hän selvästi kaipaa leikkikavereita, ja no, äitikin kaipaa kyllä vuosien tauon jälkeen enemmän aikuisia ympärilleen. Rakastan suunnitella uusia projekteja ja niitä pääsenkin kivasti myös toteuttamaan.
Tänä viikonloppuna ihanat ystäväni yllättivät kiireisen äidin ja ilmeistyivät oven taakse. Veivät
ulos nauttimaan ja pitämään hauskaa. Ihanaa omistaa tuollaisia ystäviä, kiitos! Oli mukava viikonloppu. Oli ihana unohtaa hetkeksi kaikki kiire ja nähdä pitkästä aikaa vanhoja ystäviä. Liian harvoin ehtii heitä tavata. Kaikilla on niin kiireistä! Täytyy yrittää kyllä nähdä nyt vähän useammin. Pakko.

Nyt kuitenkin ajatukset ovat jälleen jo huomisessa ja väsäilen päässäni TO DO -listaa kovasti. Pyykkikone pyörii, takassa on tuli ja tiskikonekin pyörii. Imuri odottaa kesyttäjäänsä. On aika valmistautua viikon suorituksiin ja hoitaa kotikin valmiiksi tulevan viikon koitoksiin. Myös jääkaappi on aika täyttää eväistä, välipaloista ja väsyneiden iltojen iltapaloista.

Tätä on arki. Tätä on elämä. Tässä ja nyt.

Ps. Kuvan pussilakanat ovat Taloon.comista, josta löytyy runsaasti valikoimaa kaikenlaisiin kodin tarpeisiin. Pussilakanoita voit kurkkailla enemmän suoraan TÄSTÄ. Me rakastuttiin mörköihin!