* Yhteistyössä Kärcher

Näin vielä ennen aattoa monet saattavat heilua sielä imurin varressa ja hinkata, puunata
paikkoja hampaat irvessä. Mikä piru, kun sohvasta ei irtoa viime viikkoinen jogurtti!!

Sain jokin aika sitten Kärcheriltä etukäteis joululahjan, tekstiilipesurin. Hymy oli herkässä,
kun raahasin isoa pakettia postista kotiin. Huikeaa, hyvästi tahrat! Olin kuin Naantalin aurinko.
Lähtökohtana esimerkiksi sohvamme oli oksettava kaamea. Jo silloin, kun tyttö oli pienempi, oli sohvalle kaatunut niin maitoa, kuin kahviakin. Joulun lähestyessä sohvaa marinoitiin myös hieman esimerkiksi glögillä, nam nam! Vielä juuri ennen, kuin aloin putsaamaan sohvaa, kaatoi tyttö siihen tuota jo edellä mainittua jogurttia. Jep, ei ollut lupaa tuoda sitä olkkariin, mutta..

Odotin tätä yhteistyötä siispä sormet syyhyten, kuin kuuta nousevaa.
Tarkempaa informaatiota annettakoon myös. Sain tekstiilipesurin mallia SE 6.100 ja se onkin omiaan juurikin matoille, huonekalutekstiileille, patjoille ja jopa autonistuimille. Tyttäremme istuin autossa on myöskin ollut jo pitkään kaikenlaisen epämääräisen tahman peitossa, joten ei voi kun todeta, että luojan kiitos Kärcher, pelastitte meidät ja tämän äidin hermot joulusiivousta ajatellen. Tip Tap. Patjamme on ollut aika hirveä pitkään jo vuoden takaisten imetysten ynnä muiden jäljiltä. Oli ihanaa päästä vihdoin kunnolla putsaamaan myös sänkymme, raikkaampien unien toivossa.

Kuten kerroin, lähtökohtamme oli sohvassa jo melkein toivoton. Kuten voitte kuvista nähdä.
Hyhh. Olin jo itseasiassa aikeissa heittää koko hirveyden kaatopaikalle. Mutta se saikin nyt jatkoaikaa. Sohva parka, en vain nähnyt sen potentiaalia enää kaiken lian alta.

Tekstiilipesurissa on erikseen omat osionsa likaiselle, ja puhtaalle vedelle. Ensin hieman kauhistuin, kun selasin käyttöopasta ja erilaisia suulakkeita. Pohdin, osaisinko mitenkään käyttää laitetta itsekseni. Käyttö olikin kuitenkin suorastaan naurettavan helppoa! Lämmin vesi ja pesuaine laitettiin toiseen säilöön ja oikeanlainen pesusuulake letkun päähän. Sitten käynnistettiin sekä pumppu, että imuri. Tässä kohtaa tyttäremme parkaisi melko kuuluvaan huutoon. Laite on kieltämättä melkoisen äänekäs. Mutta ehkäpä muutenkin siivous on parhaimmillaan ilman lapsia, kun saa rauhassa keskittyä. Painamalla kahvaa saatiin suihkutettua pesuvettä sohvalle, ja sitten vetävin liikkein (ei ikinä työntäen!) imuroitiin vesi pois. Kyseessä on painehuuhteluperiaate. Helppoa, kuin heinän teko. Varsinkin pesurissa olevien pyörien vuoksi, liikutteluun ei tarvinnut yhtään habaa. Painoakin laitteella on vain 7,7kg ilman varusteita. Myös tuloksia alkoi nähdä pian, se yllätti kovasti.
Sohvamme oli niin törkyisä, että pesuvettä kului siihen kyllä melko paljon. Tämä toki johtui siitä, että pesin huolellisesti myös istuintyynyt edestä ja takaa. Normaalisti tuskin pestään kerralla koko sohvaa, koska tuskin kellään on niin kaameaa sohvaa, kuin meillä oli? Olin kyllä yrittänyt putsata sitä kaikenlaisilla soodanikseillä, mutta lopulta siihen auttoi vain tämä tekstiilipesuri. Onneksi se on nyt historiaa. Lopputulos oli varsin mukava, kuten voitte kuvasta huomata. Huokaisin helpotuksesta ja ihailin työn tulosta.

Myös mattoihin ja patjaan pesuri tepsi mukavasti. sohvakuvista puuttuu matto, sillä se oli seuraavana vuorossa. Kuvat ovat myös hieman huonolaatuisia, sillä ulkona oli siivotessa jo pimeää.

Joulukiireiden vuoksi ei olla ehditty vielä testailemaan autonistuimiin, mutta mahdollisimman pian niihinkin. Se huono puoli tekstiilipesurissa on, että sitä innostuu ehkä vähän liikaakin siivoamisesta. Sitä pohtii jatkuvasti, mitä vielä voisi puhdistaa.. Tässä oiva lahjavinkki yhtä laiskoille äideille, kuin minäkin. Miehet, vielä ehtii hankkia kuusen alle! Yhtäkkiä saa uutta motivaatiota siivoukseen. Kun puhdistaa sohvan, alkaa tsekata ikkunoitakin eri silmällä. Nekin tekee mieli puhdistaa, sitten lamput, ylimmät hyllyt.. Noo, lupaan silti myös loikoilla puhtaalla sohvalla ja nauttia vain olostani.

Enää ei myöskään iske niin hirveä hepuli, jos tyttö kaataa jotain sohvalle vahingossa. Koska nyt
sen voi aina putsata, vaikka olisi kyse vaikeammistakin tahroista! Hienoa. Tekstiilipesuri pelastaa perheen, kuin perheen. Sanokaa minun sanoneeni!

Onko koolla väliä? Ja nyt tarkoitan tällä ihmisten pituuksia. YleX:ällä kuului tänään keskustelu 14.12.2017, jossa he puhuivat Anna Abreun koosta. Toisen juontajista mielestä olisi kutkuttavaa saada Abreu samaan kuvaan pitkän ihmisen kanssa ja toisen juontajan mielestä tämä ei olisi kutkuttavaa. Olen ehdottomasti tämän jälkimmäisen kannalla.

Olen suunnilleen saman pituinen, kuin Anna Abreu. Annan kerrotaan olevan 153cm ja itse olen noin 152 senttimetriä pitkä. Tai pätkä. Minua ei ole koskaan kiusattu kokoni vuoksi, tai sitten osaan vain suhtautua asiaan huumorilla. Näin pienenä pakkauksena täytyy omistaa aika hyvä itsetunto, tai muuten saisi olla loukkaantumassa tämän tästä. Rohkeuttakaan minulta ei puutu, olenhan oppinut pyytämään vaatekaupoissa, ja ruokakaupoissa ylähyllyltä, tai ylärekeistä tuotteita. Näin olen tavannut muun muassa aika kivoja koriksenpelaajiakin ruokakaupassa. Keskustelun avaus on helppo aloittaa. Heh.

Vaikka olen jo 26-vuotias, välillä ihmisten tökeryys yllättää silti kovasti. Ei ole harvinaista, että kokoani päivitellään. Päivitellään ihan minulle itselleni. ”Voi miksi sä oot noin pieni?!”. Jaa-a, en kuule tiedä. Mielestäni asia on vähän verrattavissa siihen, että kysyisin joltain, että miksi olet noin lihava, taikka laiha. Kaiken lisäksi olen aivan normaalin mittapuussa, en mitenkään erityinen, taikka lyhytkasvuinen ihminen. Tunnen muutaman tällaisenkin, ja on aina yhtä hassua kuulla olevansa pieni, kun on paljon pienempiäkin. Kerran eräs mies sanoi minulle, että oli kyllä kuullut minun olevan pieni, mutta että miten olenkin noin helkutin pieni. Kysyin sitten häneltä, että mikäs helkutin vuoksi sinä olet sitten noin jumalattoma suuri. Mies loukkaantui. Miksi homma ei voi toimia myös toisin päin? Jos minä olen pieni, saan kai ilmaista, jos joku toinen on sitten minuun nähden suuri?
Radiossa puhuttiin myös siitä, miten ihmisiä kiinnostaa seurustelevien välinen pituusero. Meillä on Jassen kanssa reippasti yli 20cm pituuseroa. Se on mielestäni oikein passeli pituusero. Olen myös tapaillut mm. yli 190cm miestä, eikä kukaan kyseenalaistanut hommaa. Paitsi minä lopulta itse, eikä siitä suhdetta tullut. Mutta ei syy ollut kuitenkaan tuo valtaisa pituusero. Pituusero oli  ihan fine. Näin lyhyenä minun on ollut varsin helppoa löytää itseäni pidempiä miehiä, ehdottomasti plussaa. Voin myös huoletta käyttää valtavan korkeita korkoja. Vaikka olen kokoni kanssa fine, on silti aivan ihanaa laittaa korkeat korot jalkaan toisinaan. Siinä tulee jotenkin kiva fiilis. Vaihtelua näkökulmiin.

Synnyttäessä ensimmäinen kätilö oli tökeröyden huippu. Oli ollut koko raskauden ajan tiedossa, että tulisin synnyttämään ihan normaalisti, alateitse. Vauva oli sopivan kokoinen jne. Kaikki tämä luki myös papereissani. No, tämä ensimmäinen kätilö totesi minut nähdessään, että koska olen vain reilu 150cm, on parasta etten syö mitään. Pituuteni vuoksi menisin kuulemma aivan varmasti sektioon. Yritin kertoa, että näin ei kyllä muuten ole. Minähän sitten paasasin tästä käytöksestä Jasselle ja en tiedä voiko sinne saliin kuulla, mutta kun kätilön vuoro loppui, hän tuli pyytämään anteeksi. ”Olet kivan pituinen, anteeksi”. En antanut, ainakaan muistaakseni. Kun vaihtui toinen kätilö, hän kauhistui suunnattomasti ensimmäisen toimintaa. Hän passitti heti Jassen hakemaan kaikista sokerisinta juotavaa ja syötävää, mitä ikinä keksisi. Mulle jouduttiin lopulta jopa tiputtamaan suoneen suoraan sokeria, koska energiat olivat kuulemma tosi alhaalla. Hienoa toimintaa tältä ensimmäiseltä kätilöltä! Ja kas vain, synnytin alateitse. Juuri niin, kuin oli papereissakin lukenut. Nyt harmittaa, etten tehnyt tuosta mitään valitusta silloin aikanaan.

Mutta silloin oli elämässä niin paljon muutakin jännittävää. Terkut ekalle kätilölle.
Vieläkin ottaa päähän. Tokalle myös terkut, olit ihan paras.

Ei ole harvinaista, että minua kutsutaan pituuteni vuoksi ”söpöksi”. En tiedä kuinka kivaa se on enää silloin, kun täytän 40-vuotta. Nuorempana minua kanniskeltiin tuon tuosta spontaanisti ympäriinsä, varsinkin erilaisissa bileissä. Mutta se oli vain hauskaa. Plussaa koostani on myös silloin, kun ollaan katsomassa keikkoja. Vähintään kerran joku mies tarjoutuu nostamaan minut hartijoillensa. Hih.

Näin äitiyden kannalta välillä mietin, että tuntemattomat varmaan pitää minua teiniäitinä kokoni puolesta. Aika harvoin toki enää kysytään missään henkkareita, että ryppyjä on varmaan tullut jo tarpeksi naamaan. Äitiydessä mietin myös sitä, että kuinka mahdan pärjätä sitten, kun tyttäreni on vaikkapa 6-vuotias ja vetää totaaliset kilarit jossain kaupassa. En tiedä, jaksanko kantaa häntä autoon. Mutta sitten sovelletaan. Tässä vuosien varrella on oppinut muutenkin soveltamaan paljon kaikkea.

Oli nyt vain pakko heittää tällainen pikainen avautuminen aiheesta, kun sattui ottamana korvaan radiossa tuo keskustelu. Eletään vuotta 2017, ja kaikki varmasti tiedostavat, että maailmassa on eri pituisia ihmisiä. Minulla ei ole tapana lähteä kommentoimaan, että oletpas pitkä! Tai oletpas pätkä.

Läheisiltäni tämä on ihan ok, ja usein heitän ihan itsekin itsestäni läppää. Ei elämä ole niin vakavaa.

Mutta muistetaan käytöstavat, eiks je?