Kun lapsemme syntyi, aloimme kiinnittää entistä enemmän huomiota erääseen asiaan. Asiaan, joka toistuu päivittäin ja aivan kaikkialla. Toki jo ennen lastakin ilmiötä on tullut hieman seurattua, mutta se ei ole koskettanut näin syvästi aikaisemmin.

Nyt viimeiset pari kuukautta olemme miehen kanssa ottaneet suorastaan ”tehovalvonnan” keskenään käyttöömme, ja olemme raportoineet toisillemme törttöilleistä parkkeeraajista. Tästä bongauksesta on tullut jo suorastaan peli. Niitä nimittäin löytyy valtavasti; ihmisiä, jotka ajavat perheiden parkkiruutuihin ILMAN lapsia! Valitettavasti en vain jaksaisi joka hemmetin kauppareissu huudella bingoa.
Miksi ihmiset jopa urheiluautoillaan kurvaavat huoletta perheille tarkoitettuihin ruutuihin? Jos on kiinnostunut sporttisista menopeleistä, luulisi myös niiden kahden menopelin omassa kropassaan kiinnostavan. Jaloilla kun pääsee melko ketterästi kauppaan myös ihan tavallisesta parkkiruudusta.

Viimeksi emme voineet enää, kuin nauraa kauppareissullamme. Näimme pienen, kiillotetun urheiluauton perheparkissa. Se oli niin väärässä paikassa, että näytti jo suorastaan säälittävältä.
Autoon mahtui ehkä yksi solakka ihminen sisälle, ja siinä se nökötti, perhepaikalla, vaikka muuallakin olisi ollut vapaita parkkiruutuja. Perhepaikat olivat täynnä, kuten aina. Teki mieli odotella auton kuljettajaa ja kehaista miten”upea lastenistuin” häneltä löytyi autostaan, olisi ollut mukava nähdä hänen ilmeensä.

Kun lapsemme oli vastasyntynyt, etsimme kuumeisesti parkkiruutua läheltä kauppaa, että kaukalo olisi helppo ottaa autosta ja kantaa sujuvasti kauppaan. Ei löytynyt vapaata ruutua. Tiedättekö miksi? Juuri ennen meitä kurvasi viimeiselle perhepaikalle keski-ikäinen mies maasturillaan. Reteästi ja reippaasti hän marssi kauppaan, kun minä raahasin hikihatussa (ja etanavauhdilla) nukkuvaa vauvaa painavassa kaukalossa sisälle. Teki mieli huutaa, että: ”Mites herran munasarjat voi?!!”, kiehui niin p*rkel**ti päässä, että ei mitään rajaa. Hormonit varmasti vielä edesauttoivat tätä tunnetilaani. Niimpä kävin ostamassa kaupasta kynää ja paperia. Jätin hänen tuulilasiinsa viestin, jossa totesin hymynaaman kera, että kyseinen ruutu on perhepaikka. Olisi tehnyt mieli kirjoittaa paljon enemmänkin.. Että terkkuja vaan sinulle herra, tämä vihainen mamma oli lappusi takana.

Surullisinta kuitenkin ehkä oli se, että kun olimme jo lähdössä, näimme miten juuri vapautuneelle perhepaikalle ajoivat seuraavaksi nuoripari. Salikasseineen he sitten näkyivät marssivan kauppakeskuksen kuntosalin ovesta sisään..

Jokseenkin minulta heruu enemmän ymmärrystä nuorisolle, jotka ajavat perhepakoille vaikkapa mopoautoillaan. Silloin uskon, että kyseessä on nuoruuden villitystä ja ymmärtämättömyyttä. Mutta ihan oikeasti, aikuiset ihmiset. Nyt se pipo pois silmiltä ja vähän käytöstapoja!

Voitte vain kuvitella, miten ihanaa oli eräskin kerta kantaa kiemurtelevaa lasta kauemmas autoon kauppakassien kanssa, kun ohitimme perhepaikalla nököttävän auton. Auton sisällä istui neljä aikuista naista. Takapenkillä nautittiin siideriä ja nauru helisi. Voin kertoa, että omassa päässäni helisi lähinnä sotarumpu. UGH.

Vastaavia tapauksia on varmaan miljoonia. Vaikka toki on myös päiviä, kun pääsemme huristelemaan perhepaikalle. On myös päiviä, kun taaperomme ei kiukuttele, vaan jaksaa nätisti kävellä kauempaakin parkkipaikalta kauppaan. On kuitenkin myös päiviä, kun mikään ei suju. Silloin todella kiittäisi, mikäli olisi edes yksi vapaa perhepaikka kaupan pihassa.

Sama ongelma lienee toki myös tunnetusti invapaikoilla, mutta niistä ei löydy omakohtaista kokemusta, kuten perhepaikoista, joten jätän kommentoimatta sen osalta nyt tällä kertaa sitten kokonaan. Toki perhepaikat eivät ole lain suoma etuus, vaan kauppojen tarjoama helpotus lapsikatraan kanssa asioille saapuville perheille. Invapaikat taas sitten ovat toki varmaankin ihan jo laissakin määrättyjä. Eli mikäli röyhkeyttä riittää, niin perheparkkiin vaan, wroom wroom!


Löytyykö muilta vastaavia kokemuksia? Vai oletteko saaneet aina vapaan parkkiruudun, kun olette sitä tarvinneet?

– Jane

Uusi viikko lähti jälleen rullaamaan, ja ollaan ihanasti jälleen lähempänä kevättä ja kesää. On myös jälleen uuden Kaffiinon kahvin aika! Mikäli vasta tulit mukaan kahvisarjaamme, niin edelliset osiot voit lukaista TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

Tiesittekös muuten, että suomeen kahvi tuli noin 1700-luvun alussa ja aluksi sitä pidettiin vain yläluokan juomana? Onneksi se sitten kuitenkin yleistyi ihan kaikkiin luokkiin vähitellen, koska no, enpä tiedä millaisia aamuni olisivatkaan ilman..
Tällä kertaa vuorossa on Guatemala, Huehuetenango. Tämän kahvin kuvaillaa olevan kermaisen suklainen jäljitettävyyskahvi. En varmaan ole ainoa, jonka mielestä tämä kuulostaa todella herkulliselta! Koska kahvi ja suklaa nyt vain kuuluvat aina ja ikuisesti yhteen, vai mitä? Guatemala on perinteisesti tunnettu korkealaatuisten kahvien tuottajamaana. Yleisesti Keski-Amerikan maissa tuotetuissa kahveissa pidetään luonteenomaisena ruskean sokerin makeutta, joka vaihtuu käytännössä esimerkiksi juurikin suklaan miedoksi mauksi.

Aluksi keitin kahvinkeittimellä normaalisti suodatinkahvi-tyylillä tätä kahvia, ja maku tuli hieman viiveellä ja lempeästi esille. Suklaisen maun siitä kuitenkin tunnisti helposti.

Toisella kertaa tein minulla ja Jasselle (oho, jo toisen kerran sain hänet houkuteltua taas juomaan kahvia!) ”latet” Aeropressiani käyttäen. Käytännössä siis vain kuuman, ja vaahdotetun maidon kanssa nautimme kahvit toisella kertaa. Mikäli Aeropress kuulostaa vieraalta, kannattaa tutkia muitakin kahviaiheisia postauksia blogissamme, niistä selviää enemmänkin tuosta kätevästä laitteesta. Tai oikeastaan parista sylinteristä? Hih.

Luonnollisesti vaahdotettu maito tuki kahvin kermaisuutta ja sai sen tuntumaan kielessäkin. Eikä tästä voi kyllä laittaa kunniaa maidolle, vaan ihan oikeasti itse kahville, vautsi. Myös suklaan maku tuli nyt paljon voimakkkaammin esille, kun käytti Aeropressia. Siinä siis yksinkertaisesti, tiivistetysti sanottuna uutetaan kahvi hitaasti suoraan mukiin.

Nautimme kahvin kanssa prinsessaleivokset ja täytyy sanoa, että yhdistelmä oli melkoisen herkullinen. Kahvi ei silti ollut mitenkään yltiömakea, joten voisin suositella sitä kaikenlaisten jälkiruokien kaveriksi. Tai pitkän päivän jälkeen, kun vihdoin saat hengähtää sohvalla hetkisen. Nautiskeluun, ehdottomasti. Toki jos toivot jokaisen päiväsi olevan yhtä juhlaa, niin miksei toki ns. kulutuskahviksikin. Itse kuitenkin taidan suosia tätä sellaisena itsensä palkitsemis -kahvina.

Miltäs kuulosti tämänkertainen kahvi? Maistuisiko sinullekin?

Ps. facebook-sivuillamme kahviarvonnassa onni suosi tällä kertaa Teija Hämäläistä, onnea kovasti! Muistattehan tykätä meidän facebook-sivuistamme, niin pysytte mukana mm. juurikin kaikissa kivoissa arvonnoissa myös siellä puolen. Kaffiinon facebook-sivuille kannattaa kurkistella myös.

Aurinkoista viikkoa!

– Jane