Kun työmyyrä yrittää puskea jo pintaan

Aivan liian usein sitä hukkuu arkeen, valittaa siitä ja jotenkin jopa ”tyytyy” kohtaloonsa.
Sana ”arki” tuo varmasti lähes kaikille mieleen kiirettä, siivousta ja rutiineja. Mutta toisinaan,
kun pysähtyy miettimään asiaa, on arki on ihan oikeasti hei mukavaakin. Tilanne itsellänikin on tarkemmin ajateltuna melkoisen mahtava. Saan olla kotona lapsen kanssa, mutta samalla pystyn tekemään hieman kuvauskeikkoja ja kirjoitusjuttuja. Ei huono.

Toki olen sellainen ihminen, että kaipaan hieman haasteita. Rakastan arkea, mutta olen kova suunnittelemaan tulevaa. Olen sellainen listaihminen, tiedätte varmaan ihmistyypin selittelemättäkin.

Välillä vannon, että en esimerkiksi varmasti enää ikinä järjestä yksiäkään juhlia, tai yritä saada koko kaveripiiriä yhteiseen illanviettoon. Pian kuitenkin huomaan tekeväni sitä jälleen. Kaippa se vain kuuluu luonteeseeni. Vaikka arki onkin aika jees nyt, tulevaisuuteeni kaipaankin kuitenkin hieman erilaisia haasteita, kuin mustikkatahran irroittamista t-paidasta.
Vaikka on sekin melko cool, kun siinä onnistuu! Jos onnistuu..
Arjessa tällä hetkellä ilahduttaa esimerkiksi valmiiksi ladattu kahvinkeitin, samaa paria 
olevat sukat ja se, kun olohuoneen matto on näkyvissä. Paljoa ei siis juuri nyt onneen vaadita.

Silti mielessäni siintää jo hieman ajat, jolloin tyttö on isompi, taikka hoidossa. Vaikka koenkin tekeväni lapsuudestani asti haaveiltua unelmatyötä, kun teen kuvauskeikkoja, kaipaisin silti vielä saavutettavaa ja haasteita. Niimpä olenkin hiljalleen alkanut laatia suunnitelmaa unelmieni työpaikan suhteen. En osaa määritellä tarkasti mikä se on, tai missä se on, mutta jossain se ”jokin” aivan varmasti on. Ja aion saavuttaa sen, kunhan aika on oikea.  

Unelmaduuni huhuu, täällä mä oon, oota vaa hetki!
Nyt yritän muistaa silti elää hetkessä ja nauttia tästä kiireettömyydestä. Mikään ei oo siistimpää,
kuin nähdä oman lapsensa oppivan päivittäin jotain uutta. Koen, että tämä on etuoikeus, kun pystyn olemaan läsnä ja kokemaan kaiken tämän. Välillä silti iskee pieni kaiho jo kunnon puurtamiseen töissä. Mutta, mutta. Ollaan nyt tässä vaan vielä.

PS. Kävin muuten äsken vielä lukemassa vanhan postaukseni, jossa kehotan nauttimaan kotiäitiydestä. Hitto, että siinä oli muuten asiaa. Hih. Yritän siirtää työhaaveet vielä hetkeksi
ja nauttia. Voitte käydä lukemassa sen myös TÄSTÄ.