Hae
Yhtä kuin

Tervetuloa joulukuu!

Ihanaa. Nyt viimeistään on lupa alkaa hössöttää!

Vielä puuttuisi muutamia, no, aika useitakin joululahjoja. Tavallaan silti rakastan sitä pientä joulustressiä. Se saa potkimaan itseään perseelle, että nyt nainen liikettä! Meillä on myös
kuunnneltu jo muutamien päivien ajan jouluradiota. Tai no, minä olen kuunnellut ja muut ovat saaneet sietää sitä. Mutta kun ei ole joulukuuta ilman jouluradiota ja joululauluja!
Meillä alkaa nyt myös verkostobloggareilla kiva joulupostaus-sarja! Kannattaa tutustua,
jokaiselle päivälle on oma bloggaajansa omine aiheineen. Oma postaukseni julkaistaan 12.12 ja aiheena on silloin joulusiivous! Mistä se kannattaa aloittaa, ja muutamia hyviä niksejäkin on luvassa siivousintoilijoille. Mutta huoli pois, jokaista kaappia ei tulla putsaamaan. Koska kukapa niiden sisällä nyt jouluaan viettäisi?

Ihanaa joulun odotusta, tästä se lähtee <3

Suomalaisen lapsen tärkein vaatetus

Täälä Suomessa vallitsee monta erilaista säätilaa. Valitettavasti suurimmilta osin säätiloissa vallitsii epämääräinen loskasää. On märkää ja kylmää, muttei tarpeeksi kylmää. Kostean nihkeää ja plussa-asteitakin. No, tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Hyhh.
Näin ollen väitänkin, että suomalaisen lapsen tärkein vaatetus on loskarit! Luojalle kiitos noista vuoratuista kuravaatteista. Meillä on menty niillä nyt aikalailla päivittäin. Toinen hyvä hankinta olisi vuoratut, lämpöiset kumpparit. Meiltä löytyy välikausitennareita, mutta ei nekään kestä montaa tuntia lätäkköleikkejä. Varsinkaan, jos lätäköissä on tapana uida.. Ja meillä ainakin on.

Nautitaan lätäköistä täysin rinnoin! Taannoin oli keskustelua muiden äitien kanssa siitä, saako
lapsi hyppiä kuralammikoissa. No PERKELE! Tottahan toki saa! Itse ainakin oikein kannustan hyppelemään. Lasten täytyy saada olla lapsia, ja kyllä, joskus itsekin saatan niissä loiskia. PLÄTS PLÄTS. Aina voi pestä vaatteet, ei elämää pidä ottaa liian vakavasti. Vai mitä olette mieltä?

Innolla odotan, että saisi alkaa käyttää toppahaalaria, ah se olisi paljon helpompi. Pari kertaa ollaan jo käytetty, ihan vaan siksi, että säästyy kerrospukeutumiselta. On ärsyttävää, kun lapsen kanssa ei voi kovin spontaanisti lähteä ulkoilemaan. Aina pitää tsekata kaulurit, pipot, säähän sopivat hanskat, villasukat.. Mutta uskon ja toivon, että jouluksi saataisiin vielä lunta ja vähän kuivempaa säätä <3