Hae
Yhtä kuin

Hemmottelua arkeen herkullisilla saippuoilla

* Yhteistyössä Gitte’s Soap Shop

Sain jokin aikaa sitten mukavan yllätyksen postitse, sain kunnian testata erilaisia saippuioita. Eikä mitä tahansa saippuoita, vaan todella herkullisia ja erilaisia saippuoita. Kyseessä olivat Gittes Soap Shopin tuotteet. Saippuoiden lisäksi mukana oli myös huulten sokerikuorintaa ja kasvonaamio. Verkkokaupan vaikoimista löytyy kivan laajasti erilaisia ihonhoitotuotteita saippuoiden lisäksi. Jopa sheivaukseen sopivia tuotteita löytyy.  Hinnoittelu on myös maltillista, joten näitä voi haalia isommankin läjän, ilman mattia kukkarossa. Lahjoiksi ihan parhaita! Näin äitinä sitä kaipaa arkeensa pientä hemmottelua, ja jos jo yksin suihkussa käyminen on silkkaa luksusta, niin voitte vain kuvitella, mitä se on, kun yhdistää nämä tuotteet mukaan! Elämän pieniä iloja.

Aivan ensimmäisenä testasin granaattiomena kasvonaamiota. Siinä on mukana myös E-vitamiinia. Olen testaillut jo pidemmän aikaa erilaisia naamioita, mutta nyt koen, että olen löytänyt sellaisen arkeen sopivan ”luottonaamion”. Koska ihoni on myös nyt ollut todella kuiva, koen, että naamio toi kuivuuteen hyvän avun. Sen luvataankin syväkosteuttavan, ja puhdistavan ihoa. Eli huomioni ihon ikosteutuksesta ei liene aivan väärässä! Hienoa, että löysin vihdoin naamion, jonka jälkeen iho on oikeasti pehmeämpi. Tuotteen annetaan vaikuttaa 10min ja se sopii vikkottaiseen käyttöön. Uusi ruutini ihoni hoitoon.
Huuli scrubi, jota testastin oli marjasorbetti. Todella herkullisen tuoksuinen ja tehokas. Näin talvisin huuleni todella kaipaavat tuollaista huolenpitoa, joten tämä tuli enemmän, kuin tarpeeseen. Plussaa ihanan pinkistä sävystä, tämän jättää ihan mielelläänkin vaikka näkyvillekin kylpyhuoneeseen.Terveisiä vain miehelle.
Sain testattavakseni melko monta tuotetta, mutta koska postauksesta tulisi hirveän pitkä, jos kävisin kaikki läpi, niin poimin teille nämä muutamat suosikkini esille. Jotain olettekin saattaneet bongata myös instagramin mystory videoiltakin. Ainakin ”mansikkamehu” kuorintaa sielä olen testannut. Se jätti ihon ihanan tuoksuiseksi.

Yksi huomioni herättäneistä saippuoista oli ”hedelmäinen joulukakku”. Tuotteesta kerrotaan Gitta’sin sivulla näin: ”Jouluisessa kakussamme tuoksuvat herkullisesti mustaherukka,vadelma,omena, mansikat ja hitunen glögiä. Mahdollisuus tuunata jouluasi tällä herkullisen näköisellä ja tuoksuisella kakkusaippualla. Hedelmäisen tuoksunsa ansiosta sopii käytettäväksi myös kesällä ilman jouluhullun leimaa”. Voin allekirjoittaa kuvauksen täysin. Ei liian jouluinen, vaan sopivan hedelmäinen ja lämmin. Kaunis ulkoasu tässäkin, kuten näissä aivan kaikissa. Vaarana on ehkä se, että näitä tekisi melkein mieli syödä! Niin kauniita ja ihania. Pitäisi keksiä kaikille jokin paikka kylppärissä, että voisivat olla esilläkin paremmin? Olisi ihanaa, kun kylppäri kutsuisi hemmotteluhetkiin. Olen aina haaveillut ikiomasta spasta, ahh. Miten te säilytätte tällaisia saippuoita kylpyhuoneessanne? Esille, vaiko piiloon?
Myös hattara&malva saippua hurmasi minut täysin.  Tässä saippuassa on mukana myös hieman myskiä ja vaniljaa, sekä vaahtokarkkia. Pelkäsin sen olevan liian imelää, mutta jälleen kaikki oli sopivassa suhteessa. Vaikka näissä kaikissa saippuoissa on herkulliset, makeat ainekset, eivät ne silti jätä iholle sellaista tahmeaa lopputulosta. Se yllätti oikein positiivisesti. Joskus sellaisiakin on tullut ostettua. Myös mies on kehunut hyvää tuoksua, kun olen tullut suihkusta. Herkkua! Ja katsokaa nyt oikrasti tuota väriä! Niin kaunista.

Voin vain suositella, mutta varoitan, näihin saattaa iskeä himo ja pian huomaat olevasi tilaamassa kokonaista rekkalastillista mitä syötävämpiä (melkein) hemmottelutuotteita. Koska olen tunnetusti suuri kahvifani, ajattelin tilata ainakin kahvipapua sisältävää saippuaa lisäksi. Sitten, jos koskaan, arkeni suihkuhetket ovat 6/5.

Yksi kommentti

  1. Lilian wilson kirjoitti:

    After being in relationship with Wilson for seven years,he broke up with me, I did everything possible to bring him back but all was in vain, I wanted him back so much because of the love I have for him, I begged him with everything, I made promises but he refused. I explained my problem to someone online and she suggested that I should contact a spell caster that could help me cast a spell to bring him back but I am the type that don't believed in spell, I had no choice than to try it, I meant a spell caster called Dr AKHERE and I email him, and he told me there was no problem that everything will be okay before three days, that my ex will return to me before three days, he cast the spell and surprisingly in the second day, it was around 4pm. My ex called me, I was so surprised, I answered the call and all he said was that he was so sorry for everything that happened, that he wanted me to return to him, that he loves me so much. I was so happy and went to him, that was how we started living together happily again. Since then, I have made promise that anybody I know that have a relationship problem, I would be of help to such person by referring him or her to the only real and powerful spell caster who helped me with my own problem and who is different from all the fake ones out there. Anybody could need the help of the spell caster, his email: AKHERETEMPLE@gmail.com
    or
    call/whatsapp:+2349057261346 you can email him if you need his assistance in your relationship or anything. CONTACT HIM NOW FOR SOLUTION TO ALL YOUR PROBLEMS
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    or
    call/whatsapp:+2349057261346

Kommentointi on suljettu.