Hae
Yhtä kuin

Samistelua, niin ärsyttävä sana kuin se onkin

* Kaupallinen yhteistyö Spartoo.fi:n kanssa

Olemme aikaisemminkin tehneet yhteistyötä Spartoo.fi:n kanssa ja se on sujunut niin hyvin, että jälleen voisi olla kiva teillekin heistä kertoa. Meillä ollaan nykyään tosi huonoja ”liveshoppailijoita”, aina löytyy perheestä joku, jota shoppailu ei kiinnosta. Meillä se on usein tyttäremme, ja no, aika usein myös hänen isänsä. Tuttua? Itsekään en usein kyllä jaksa kaupoille enää työpäivän jälkeen.

Spartoo.fi osoitteessa on näppärää tehdä ostoksensa. Sivuston pääpaino on jalkineissa ja niitä olemmekin sieltä aika usein tilanneet. Toiseksi hyväksi kategoriaksi olemme todenneet takit. Viime talven menin tuolta tilatulla parkatakilla ja nilkkureilla – eikä muuten tullut kylmä! Tuotteet tulivat nopeasti ja olivat mainiossa kunnossa. Valikoimaa varsinkin kengistä löytyy koko perheelle hyvin. Lasten kenkiä voit kurkata kätevästi tästä linkistä: Lasten kengät Spartoo

Tykkään ”samistella” tyttäreni kanssa. Niin ärsyttävä sana kuin tuo samitelu nyt onkin. Meidän tapauksessamme samistelu on melko helppoa, sillä minulla on vieläpä niin pieni jalkakin, että tulevaisuudessa lapsi tulee luultavasti raivoamaan, että miksi olen taaaaas varastanut hänen kenkänsä. Tällä kertaa suunnitteilla onkin tilata samanlaiset kengät! Meillä vannotaan Vansien nimeen, joten ette varmaan ylläty näistä..

Nämä ihanan hennon vaaleanpunaiset yksilöt Vansilta olisi tulossa meille. On toki hieman harmillista, että lapsen jalka kasvaa jatkuvasti, eikä kovin pitkään mene samat kengät. Mutta onneksi aina voi tilata uudet – ja Spartoo.fi:stä niitä löytyy mukavan edullisesti. Tykätäänkö teillä Vansin tuotteista? Meillä kyseistä merkkiä löytyy ihan kaikilta päältä. Isältä, äidiltä ja tyttäreltä. Merkki on niin meidän näköinen, etten oikein tietä mikä muukaan merkki olisi. No, paitsi minä kyllä tunnetusti pidän paljon Adidasta ylläni. Vaikkemme silti mitään merkkiuskovaista porukkaa erityisesti ollakaan. Vansin kengät ovat mielestäni hyvin kestäviä ja siksi suosin niitä myös lapsella. Edelliset harmaat Vansit tytöllä ovat edelleen melkein kuin uudet, vaikka niitä on pidetty todella paljon ja aivan kaikkialla. Hiekkalaatikoilla, matkoilla, ehkä niillä on saatettu myös hyppiä jopa kuralätäköissä. Okei, okei. Niillä ON hypitty kuralätäköissä. Koska hei, ei aina viitsitä olla niin nipoja. Vai mitä? Elämästä pitää voida nauttia. Varusteet vaan sitä mukaa, että se on onnistuu!

Spartoo.fi:n Vans tarjontaa pääset katsomaan hyvinkin näppärästi tästä linkistä: Vans Spartoo

Mitä muuta hyvää kyseisessä verkkokaupassa on? Ehdottomasti kuluttajat arvostavat tänä päivänä ilmaista palautusta ja toimitusta – ja ne verkkokaupasta löytyykin. Palautus on ilmaista jopa 30 päivän ajan. Tosi hyvä! Sillä tiedättekö sen tunteen, kun ostaa jonkin tuotteen ja se ei sitten olekaan enää viikon päästä kovin kiva? Mutta koska aikaa on 30 päivää, ehtii siinä ajassa miettiä varmasti, että tahtooko tuotteen pitää – vaiko ei. Mikä teidän mielestänne on verkkokaupoissa tärkeintä? Millä perusteilla just sä valitset kaupan, josta ostat tuotteesi? Itselleni tärkeintä on nopea toimitus ja luotettavuus. Hirveästi netissä riittää verkkokauppoja, mutta koska ei voi luottaa – ei uskalla tilata. Onneksi on näitä luotettaviakin, laadukkaita verkkokauppoja – kuten Spartoo.fi.


Mitä suosikki verkkokauppoja teillä on ahkerassa käytössä? Vinkit jakoon!

Äiti, kuin värityskirja – tarinat tatuointien takana

Nykyään lienee monia ihmisiä, joilla ei ole sen kummempaa tarinaa tatuointiensa takansa. Itse kuitenkin olen aina halunnut, että tatuoinneillani on jokin merkitys, taikka tarina takanaan. Eräs tatuoijani myös vannoi tämän nimeen, sillä tällöin tatuointejaan ei myöskään kadu, koska ne ovat iholla muistoja ja tarinoita, osa syvempää merkitystä. Itselläni on aika paljon kuvia ihossani ja käsi sydämellä en kadu niistä yhtäkään. Ihan ensimmäisen kuvani olisin voinut ottaa toisella tatuoijalla, sillä hän teki kuvaa väärin, mutta en silti tahtoisi kuvaa poiskaan iholtani. Siihen liittyy todella paljon tunnetta. Joten rosoisuudestaan huolimatta koen, että sekin on iso osa minua.
Ensimmäiseni

Ensimmäisen tatuointini otin, kun olin täyttänyt vähän aikaa sitten 18-vuotta. S-kirjaimen siivillä. Olin jo pitkään haaveillut tatuoinnista, mutta sopivaa aihetta, tai merkitystä ei ollut, joten asia oli jäänyt hautumaan. Niin surullista, kuin se onkin, kun isosiskoni menehtyi – tiesin heti merkityksen kuvalleni. Suunnittelin itse kuvan paperille ja tatuoija nimeltään ”Pete” muokkasi sitä hieman ja alkoi tehdä kuvaa ihooni. Kyseinen tatuoija oli kuitenkin tehdessään aika hermostunut, ravasi tupakalla ja teki kuvaa monta tuntia. Kyseinen kuva on tehty liian syvälle ihoon, liian kovalla paineella ja liian pitkään. Tämän vuoksi toiset tatuoijat eivät ole hirveästi saaneet kuvaa edes korjattua, sillä arpikudosta on kertynyt siihen runsaasti. Tarkoituksen mukaista kuvassa on toki se, että siivet kirjaimen ympärillä ovat vaaleat, mutta muutenkin kuva on aika kulahtanut. Kaikesta huolimatta muistan miten tunteellinen hetki, ja tärkeä hetki oli saada juuri tämä kuva ihooni. En kadu kuvaa tänäkään päivänä, vaikka tekijä tosiaan olisi saanut olla ammattimaisempi, taitavampi ja tarkempi.
Onnea elämään

Toisen kuvani, vihreän apilan otin muutama vuosi ensimmäisen jälkeen. Tuolloin toivoin, että saisin elämääni hieman onnea lisää. Tuntui, ettei onnea oikein ollut ja toisaalta, koen apiloiden liittyvän myös hieman Irlantiin, josta pidän kovasti. Tämä tatuointi tehtiin Tampereella Hervannassa siten, että tatuoija piirsi sen suoraan ihooni. Ei siis suunniteltu ensin mitään paperille. Hän on tunnettu tästä tyylistään. Kuvan teko ei sattunut yhtään, vaikka voisi ajatella paikan olevan hyvinkin herkkä. Enemmänkin vain ärsytti hieman surina, koska kohta on heti korvan juuressa. Apiloita näkyy monilla, mutta ei se silti haittaa. Pääasia, että itse tiedän mitä se minulle merkitsee.
Viha-rakkaussuhde mustekaloihin

Sitten olikin jo vuoro ison kuvan. Olen aina halunnut itselleni ”hihan”, mutta valitettavasti se on yhä vieläkin vaiheessa. Halusin ihooni mustekalan, joka pitelisi hyppysissään timantteja. Mustekalalla on hyppysissään kolme timanttia, jotka edustavat siskon mentyä jäljelle jäänyttä perhettäni. En oikein ole koskaan pitänyt mustekaloista. Voisi ajatella, että mustekala edustaa pahuutta, joka yrittää viedä loputkin, tai sitten niin, että olen itse mustekala ja koetean pidellä hyppysissäni vielä tiukasti jäljelle jääneitä perheenjäseniä. Oli miten oli, ainakin timantit edustavat syntymäperhettäni. Tätä kuvaa täytyisi korjailla jo, sillä siitä on värit aika kuluneet ja muutenkin toivoisin näin jälkikäteen paksumpia ääriviivoja kuvalle. Kuvan tekoon meni paljon aikaa ja se tuntui myös melko ikävältä lähellä kainaloa. Ehkä senkin vuoksi en ole vieläkään saanut aikaiseksi varata aikaa sen korjailuun.
Tahtoisin myös lisäksi liittää selkäpuolelle ylettyvään liljaan pienen kolibrin, jossa olisi jollain muotoa mukana myös tyttäremme. Täytyisi vain saada aikaiseksi varata se uusi aika!

Pieni paketti

Olkapäältä selänpuolelle menee teksti; ”Kaikki parhaat asiat tulevat pienissä paketeissa”. Teksti on englanniksi, sillä suomeksi tuollaiset mielestäni harvoin vain toimivat. Tämä sanonta omalla kohdallani tietysti tarkoittaa itseäni ja viittaa suoraan omaan pieneen kokooni. Halusin tämän, koska olen hyvin sinut oman pituuteni kanssa, mutta monet jaksavat silti päivitellä miten lyhyt olen. 152cm nyt vaan on kuulkaas ihan tarpeeksi.
WU – for ever

Musiikki on suuri osa minua ja sitä millainen olen. Olen tunnetusti henkeen ja vereen rap-skenen kannattaja. Wu-tang Clan on yksi merkittävimpiä yhtyeitä, jotka ovat vaikuttaneet minuuteeni. Myös edes menneen siskoni kanssa jaoimme samanlaisen musiikkimaun ja jokseenkin ”hip hop – elämäntyylin”. Siksi Wu-tangin logoon on sisällytetty myös siskoni sytymävuosi ja kuolinvuosi. Siskoni oli minulle hyvin, hyvin tärkeä ja ihailin häntä kovasti. Pienenä olisin tehnyt mitä tahansa, saadakseni olla kuin hän. Rakastan kuvassa olevaa turkoosia, se näyttää ihollani mielestäni hyvältä.
Repolaiset on se juttu

Viimeisimpään sop.. leimaan on ottanut osaa lusikallaan myös avopuolisoni. Meidän perheen yhteinen juttu on aina ollut ketut. Olemme miehen kanssa, ja tyttären kanssa, äärettömän kovia kettufaneja. Ketut myös edustavat sellaista pilkettä silmäkulmassa ja veijarimaisuutta, josta pidän kovasti. Olen myös vuosia haaveillut kuvaamiseen liittyvästä tatuoinnista. Se kun on myöskin suuri osa identiteettiäni, olenhan ammatiltani valokuvaaja. Olen jo ala-asteella tiennyt, että minusta tulee kuvaaja. Ei siis ihme, että yläasteelta lähdin suoraan opiskelemaan valokuvausta. Jasse kustansi tämän tatuoinnin täytenä yllätyksenä minulle vuosipäivälahjaksi. Olen äärettömän tyytyväinen tatuoijan jälkeen ja tyyliin, ja siksi aionkin ottaa jatkossakin hänellä uudet kuvani.

Mistä sinun tatuointisi kertovat? Tarvitseeko niillä olla takanaan tarinaa, vai voiko tatuoinnin ottaa vain, koska se nyt on kivan näköinen?