Hae
Yhtä kuin

Kaikkien kaveri vai harvojen ystävä

Ystävänpäivää vietetään tämän viikon torstaina ja se sai pohtimaan ystävyyttä laajemminkin. Kenen kanssa ystävystyt ja kenen kanssa et. Miksi ja miksi et. Uskon, että maailma pyörii hyvin pitkälti sattumien varassa, mutta pari kohtalon keikkaakin on saattanut kohdalle osua.

Pisin ystävyys-suhteeni on serkkuuni, joka on kanssani saman ikäinen. Olemme pienestä saakka olleet kuin paita ja peppu, vaikka emme olekaan koskaan asuneet samalla paikkakunnalla. No, paitsi silloin kun hairahduin noin 9kk ajaksi asumaan Poriin.  Heh. Toiseksi pisin lienee ystävyyteni tyttöön, jonka tapasin ala-asteella 2.luokalla. Hän kulkee yhä matkassani ja olen siitä himskatin iloinen. Monet ystävyys-suhteeni ovat kestäneet jo yli 10-20 -vuotta.

KRITEERIT MUURINA

Olen hyvin sosiaalinen ja hirveä hölöttäjä, mutta silti en voi sanoa, että tulisin kenen tahansa kanssa toimeen sillä tavalla oikeasti. Toki rakastan asiakaspalvelua ja koen osaavani olla kaikkien kanssa muitta mutkitta, mutta en todellakaan pysty ystävystymään kaikkien kanssa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammaksi koen aitojen ystävyys-suhteiden laatimisen. Mutta kun sellainen osuu kohdalle, pidän siitä kiinni enemmän, kuin mielelläni. Ilman ystäviä olisi melko kurjaa ja niin imelää kuin se onkin, ystävät ovat elämän suola. Ja sokeri.

Kriteerini ovat vain niin korkealla, ettei niiden yli kuka tahansa seiväshyppääjä loikkaakaan. Ja hyvä niin. Olen oikeastaan varsin tyytyväinen tähän. Täytän kohta 28-vuotta, eikä sen ikäisenä jaksa enää esittää pitävänsä jostain ihmisestä, jota oikeasti ei voi sietää. Ei minulla oikeasti ole mitään suuria kriteerejä, mutta jotain yhteistä on hyvä kuitenkin olla. Joko elämän katsomus, huumori, harrastus tai muu mielenkiinto. Enää ei riitä se, että on saman värinen paita ja saparot. Jo varhain äitini opetti, että kaikkien kanssa pitää tulla toimeen, mutta kaikista ei tarvitse pitää. Se ohje on kantanut läpi elämän ja tahdon opettaa sen myös tytölleni.

Olen usein kuullut, että monet ovat pitäneet minua ensin ylimielisenä tai muuten tympeänä ennen kuin ovat tutustuneet minuun paremmin. Ilmeisesti omaan ”ei niin iloisen” perusilmeen. Pahoittelen. En ole koskaan ollut sellainen kiljahteleva tyttö, joka halaa ja pussaa jokaista. En vain osaa olla. En osannut edes teini-iässä siiderihuuruissa. Mutta jos oikeasti jostain pidän ja välitän, halaan minäkin. Ehkä tämäkin on syynä siihen, miksi minusta on voinut joskus välittyä tympeä tyyppi. Vaikkakin jokainen joka minut oikeasti tuntee, tietää, että kun innostun, osaan minäkin sen näyttää. Hirveän usein myös toivotaan, voisinko olla hetken hiljaa.. Mistä lie johtunee.

PIIRI PIENI PYÖRII

Mies nauraa minulle usein, että ”Jane sä et kyllä sitten tykkää kenestäkään”. Ja tiedättekö, aika usein se on totta. Mitä sitä valehtelemaan. Väitän, että ku*i**ää tutkani ei petä. Väitän tunnistavani jo kaukaa ihmiset, joiden kanssa tiedän, etten omaa mitään yhteistä. En kemiaa, eikä mitään muutakaan. Olen toki koettanut antaa mahdollisuuksia ystävyydelle sellaistenkin kanssa, joista hälytyskelloni ovat värisseet, kuin krapulainen maanantaiaamun palaverissa. Kuten olen arvellutkin, ei niistä ole mitään suurempaa sitten tullutkaan. Mutta onko väärin pitää vain harvoista ja valituista? Mielummin pidän piirin pienenä, mutta sitäkin tärkeämpänä. Minulta löytyy kyllä tuttuja valtavasti, mutta ystäväksi voin sanoa sormin laskettavaa määrää. Ne sormin laskettavat ovatkin sitten kultaakin kalliimpia ja niiden vuoksi tekisin mitä tahansa. Jostain syystä myös koen, että olen aina tullut paremmin toimeen miesten kanssa, kuin naisten. Miehet vain ovat niin paljon rennompia monissa asioissa, en voi sietää jatkuvaa draamanhakuisuutta. Onneksi silti löytyy myös rakkaita tyttöystäviä, joiden kanssa tehdä ja puhua niitä tyttöjen juttuja. Tyynysotaa ja sen sellaista. No vitsi vitsi.

Tästä voi muodostaa hirveän negatiivisen kuvan allekirjoittaneesta, mutta olen niin ällöttävän yltiöpositiivinen monessa asiassa, että ajattelin raottaa teille myös tätä toistakin puolta itsestäni. Ja sinä, joka olet minun joskus kuullut kehuvan sinua huipuksi, mukavaksi, hauskaksi, kivaksi.. Sinä todella olet sitä! Sanon vain, jos tarkoitan.

Siksi suustani onkin joutunut parisuhteissakin aina odottelemaan melko pitkään ja tuskaisena, ennen kuin on kuullut sitä kuuluisaa R-sanaa.

Miten on sinun laita, löytyykö valtavasti kavereita vai vain muutamia ystäviä?

5 kommenttia

  1. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Itsekään en ehkä ihan jokaiselle niitä syvimpiä tuntojani ala tunnustamaan eli hyviä ystäviä löytyy muutama – kavereita ja tuttuja kyllä on myös melkoisesti..

  2. satu kirjoitti:

    Pitkissä ystävyyssuhteissa on ihanat puolensa, niissä on oppinut tuntemaan toisen todella hyvin. Ja en oikein tiedä kuinka moneen vakavaan ihmissuhteeseen ainakaan itselläni olisi samaan aikaan voimia.

  3. Art LilyKristin | M.Hartikainen kirjoitti:

    Kavereita useampi, mutta ystävyys vaatii jo enemmän. On jo paljon jos on edes yksi hyvä ystävä elämässä 🙂

  4. Souliina kirjoitti:

    Voin niin samaistua. Itse olen myös sosiaalinen tyyppi, mutta silti hieman hitaasti lämpiävä. En todellakaan jaksa esittää pitäväni ihmisestä, jos en kerta pidä ja vaikka kavereita on paljon, niin niitä läheisiä ystäviä joiden kanssa jaetaan lähes kaikki, onkin paljon vähemmän. Ne aidot ystävät ovat tärkeimpiä ja on mukana vaikka asuisi missä tahansa.

  5. Miljuska kirjoitti:

    Löysin hyvin paljon samoja piirteitä itsestäni! Tiedän melkein heti haluanko tutustua johonkin yhtään enempää ja minulla on vain muutama läheinen ystävä. Mutta silti olen hyvin puhelias ja positiivinen TYYPPI. Ja ehkä miesten kanssa tullut helpommin juttuun esim. töissä. Naisten kanssa varottava enemmän sanomisia. ��

Kommentointi on suljettu.