Hae
Yhtä kuin
Kaupallinen yhteistyö

Uudet terassikalusteet +ALEKOODI

Kaupallinen yhteistyö: Home4You
*Sisältää mainoslinkkejä

Sain vähän aikaa sitten upean tilaisuuden tehdä yhteistyötä laadukkaan yrityksen, Home4You:n kanssa. Kyseessä on erilaisia huonekaluja, terassikalusteita ja sisustustuotteita myyvä yritys. Yritys sijaitsee konkreettisesti Virossa, mutta verkkokauppa toimii moitteettomasti myös Suomessa. Myös kalusteiden kuljetus onnistuu koko Suomeen. Plussaa ja kehuja annan heille myös etenkin ilmaisesta toimituksesta ja palautuksesta. Pääsimme valitsemaan meille sopivat terassikalusteet ja löytyihän ne!

Jo pitkään olemme etsineet takapihalle sopivaa pöytäryhmää. Sellaista, jossa olisi mukavaa syödä grilliherkkuja ja nauttia kesäisin aamupalaa. Muuton jälkeen takapiha on jäänyt hieman hunningolle ja nyt oli viimeinkin aika kääntää katseet siihen. Luonnollista oli aloittaa sopivan pöytäryhmän hankinnalla. Vielä täytyisi laittaa kukka-asetelmat kuntoon, ja hoitaa itse terassi.

Valitsimme meille RETRO -sarjan mukaiset rottinkiset tuolit ja ihanan ruokapöydän samaa sarjaa. Nimi on ehkä vähän harhaanjohtava, sillä eivät nämä mielestäni ole kuitenkaan mitenkään erityisen vanhan ja retron näköiset, heh. Tuoleissa on puuta jäljittelevät alumiinijalat ja koko setti on säänkestävä. Toki istuinpehmusteet on hyvä ottaa sateella sisälle turvaan kastumiselta. setti saapui meille todella nopeasti. Vaikka viikonloppu oli välissä, saapui tuotteet meille noin 3päivän sisällä suoraan kotiovelle. Mietin ennakkoon, mahtaako setissä olla kova kokoaminen, mutta oli positiivinen yllätys, että tuo olikin todella helppo koota. Täytyi ainoastaan ruuvata jalat kiinni ja sama pöydässä. Jopa tällainen pieni ja heiveröinen nainen onnistui hoitamaan homman ihan itse!

Home4You:n verkkokaupasta löydät yli 5000 tuotetta ja ne toimitetaan nopeasti (kuten jo mainitsinkin), 2-5 päivän sisällä asiakkaalle. Kaikilla tuotteilla on lisäksi 14 päivän tutustumisoikeus, joten ostaminen verkkokaupasta on aina turvallista. Home4you tuotemerkin omistaa Evelekt Hulgi OÜ, joka on huonekalujen sekä sisustustuotteiden johtava vientiyritys Baltian alueella ja toiminut menestyksekkäästi alalla jo vuodesta 1990 laajentaen toimintaasa nyt myös Suomeen. Meille meinasi iskeä hieman valinnan vaikeus, kun pääsimme valitsemaan juuri meille sopivia kalusteita. Pitkän harkkinan jälkeen saimme päätöksemme tehtyä, mutta olisi kyllä löytynyt paljon muitakin vaihtoehtoja, sillä valikoima on varsin kattava verkkokaupassa.

Pöydän päällä on kaunis, läpinäkyvä karkaistu lasi. Se luo ryhmään tyylikkyyttä ja raikkautta. Vaikka tuotteet ovatkin säänkestäviä ja laadukkaita, ei niitä silti tulisi jättää talveksi ulos. Kalusteet on hyvä siirtää talveksi lämpöiseen ja kuivaan varastoon odottelemaan seuvaavia kesäpäiviä. Mutta voi että, en kestä miten onnellinen olen nyt! Vihdoin voimme nauttia ruuasta myös ulkona! Koska kesäloma on yleensä aina hieman liian lyhyt ja aina ei ole varaa matkata kauas, on hyvä satsata siihen, että myös kotona kesä tuntuu suorastaan juhlalta päivittäin. Se, että satsaa kunnon puutarhakalusteisiin on kaiken hintansa arvoista. Se antaa iloa pitkäksi aikaa eteenpäin. Mikä olisi ihanampaa, kuin kutsua ystäviä yhdessä syömään kauniin pöydän äärelle puutarhaan? Niinpä.

Home4You tahtoo muistaa myös teitä seuraajia ja tarjoaakin koko kesäksi teille ALEKOODIN, jolla saatte ostoksistanne verkkokaupassa -10% alennuksen! Koodilla: FI10BLOG saatte alennuksen normaalihintaisista tuotteista 31.8. saakka. Nyt nopeasti ostoksille! Klikkaa itsesi kätevästi verkkokauppaan suoraan TÄSTÄ.

Lapseni, olethan eri mieltä kanssani

Kaikkihan tietävät miten paljon lapset ottavat esimerkkiä omista vanhemmistaan ja heidän tavoistaan toimia. Itse kuitenkin toivon, että lapseni osaa haastaa minut. Kyseenalaistaa mielipiteeni ja päätökseni. Vaatia selitystä sanoilleni. Koska tiedättehän, aikuiset eivät ole aina oikeassa. Aikuiset eivät tiedä aina kaikkea. Vaikka aikuisen sana onkin ns. ”laki”, on aikuisenkin hyvä pystyä perustelemaan sanansa lapselle. Ilman perusteluita sanat ovat vain sanoja.

Ei ole heikkoutta myöntää lapselleen, ettei tiedä kaikesta kaikkea. On ihan ok vastata, että: ”Odotappas, katsotaan yhdessä jos löydettäisiin kysymykseesi vastaus”. Kyllä, joskus ei jaksaisi ainaisia ”miksi, miksi, miksiii” kyselyitä, mutta koetapa nähdä kysymykset mahdollisuuksina. Mahdollisuuksina opettaa ja keskustella, kertoa oma näkökantasi asioihin. Lapsi voi sitten itse päättää, onko samaa vai eri mieltä kanssasi. Tosin esimerkiksi hampaiden pesun suhteen ei  tarvitse antaa kuitenkaan PÄÄTÖSVALTAA. Mutta asioista voidaan aina keskustella, sellainen äiti tahdon olla. Tahdon antaa mahdollisuuden kertoa oman näkökannan asioihin. Päätösvalta pysyy silti aikuisella, mutta tiedä vaikka joskus itsekin oppisia ajattelemaan uudella tavalla.

Sukupolvien vaihdosten myötä myös  maailmaa muuttuu ja hyvä niin. Aina ei ollut kaikki ennen paremmin. Nuoriso osaa monesti ajatella uudella ja raikkaalla tavalla, tuoda muutosta kaavoihin, katsoa erilaisesta perspektiivistä asioita. Se, että jollain on yli 20 vuoden kokemus jostain – ei aina tarkoita, että hän olisi ylivoimaisesti muiden yläpuolella. Toki hän tietää varmasti asioista paljon, mutta ei ehkä aina katso asioita yllättävistä näkökulmista.

Toivon, että lapsestani tulee vuosien saatossa yhä uteliaampi ja yhä kyseenalaistavampi. Odotan innolla suuria väittelyitä hänen kanssaan, odotan innolla mitä mieltä hän on hallituksestamme ja maailman tilasta. Toivon, että hän uskaltaa aina seistä sanojensa ja ajatustensa takana. Ajatella itse. Toivon, että hän ei mene massan mukana, vaan uskaltaa suuressakin porukassa olla eri mieltä – mikäli on eri mieltä. Omat mielipiteet ovat upea asia. Välillä kuulee juttuja ihmisistä, jotka esimerkiksi äänestävät jotain puoluetta vain siksi, että muukin perhe äänestää sitä. ”Jos isäni äänestää tuota, on sen oltava oikea päätös”. Tai pariskunnat, jotka äänestävät miehen mieltymyksen mukaan. Saan sellaisesta kylmiä väreitä.

Muistan, miten ala-asteella ”vanhempain vartti” keskustelussa opettaja kertoi, että olen rohkeasti asioista eri mieltä, kuin muut ja uskallan kertoa mielipiteeni kaikille. Tällainen olin myös yläasteella, kun kirjoitin aineen koskien maidon tehotuotantoa. Monet luokaltani olivat kotoisin maitotiloilta. Sain tuosta aineesta arvosanaksi 10+ ja eritysmaininnan siitä, miten rohkeaa oli tuoda oma mielipide julki tällaisessa luokkahuoneessa. Hah! Tätä samaa rohkeutta toivon myös tyttärelleni.

Kliseistä, mutta totta on se, että usein asiat  riitelevät, eivät ihmiset. Joskus on parasta vain todeta, että olemme asioista erimieltä eikä se haittaa. Aina ei tarvita keskusteluihin ”voittajaa”, vaan itse keskustelu on jo rikkautta. Se, että osaa keskustella rakentavasti on tärkeä taito elämässä. Kuten sekin, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. Näillä taidoilla pärjää elämässä jo pitkälle.

Sinulle tyttäreni, sinulle tuleva sukupolvi. Tahdon toivoa rohkeutta. Rohkeutta isolla R:llä. Ajatelkaa itse, olkaa eri mieltä.