Hae
Yhtä kuin
Kaupallinen yhteistyö

Uudet terassikalusteet +ALEKOODI

Kaupallinen yhteistyö: Home4You
*Sisältää mainoslinkkejä

Sain vähän aikaa sitten upean tilaisuuden tehdä yhteistyötä laadukkaan yrityksen, Home4You:n kanssa. Kyseessä on erilaisia huonekaluja, terassikalusteita ja sisustustuotteita myyvä yritys. Yritys sijaitsee konkreettisesti Virossa, mutta verkkokauppa toimii moitteettomasti myös Suomessa. Myös kalusteiden kuljetus onnistuu koko Suomeen. Plussaa ja kehuja annan heille myös etenkin ilmaisesta toimituksesta ja palautuksesta. Pääsimme valitsemaan meille sopivat terassikalusteet ja löytyihän ne!

Jo pitkään olemme etsineet takapihalle sopivaa pöytäryhmää. Sellaista, jossa olisi mukavaa syödä grilliherkkuja ja nauttia kesäisin aamupalaa. Muuton jälkeen takapiha on jäänyt hieman hunningolle ja nyt oli viimeinkin aika kääntää katseet siihen. Luonnollista oli aloittaa sopivan pöytäryhmän hankinnalla. Vielä täytyisi laittaa kukka-asetelmat kuntoon, ja hoitaa itse terassi.

Valitsimme meille RETRO -sarjan mukaiset rottinkiset tuolit ja ihanan ruokapöydän samaa sarjaa. Nimi on ehkä vähän harhaanjohtava, sillä eivät nämä mielestäni ole kuitenkaan mitenkään erityisen vanhan ja retron näköiset, heh. Tuoleissa on puuta jäljittelevät alumiinijalat ja koko setti on säänkestävä. Toki istuinpehmusteet on hyvä ottaa sateella sisälle turvaan kastumiselta. setti saapui meille todella nopeasti. Vaikka viikonloppu oli välissä, saapui tuotteet meille noin 3päivän sisällä suoraan kotiovelle. Mietin ennakkoon, mahtaako setissä olla kova kokoaminen, mutta oli positiivinen yllätys, että tuo olikin todella helppo koota. Täytyi ainoastaan ruuvata jalat kiinni ja sama pöydässä. Jopa tällainen pieni ja heiveröinen nainen onnistui hoitamaan homman ihan itse!

Home4You:n verkkokaupasta löydät yli 5000 tuotetta ja ne toimitetaan nopeasti (kuten jo mainitsinkin), 2-5 päivän sisällä asiakkaalle. Kaikilla tuotteilla on lisäksi 14 päivän tutustumisoikeus, joten ostaminen verkkokaupasta on aina turvallista. Home4you tuotemerkin omistaa Evelekt Hulgi OÜ, joka on huonekalujen sekä sisustustuotteiden johtava vientiyritys Baltian alueella ja toiminut menestyksekkäästi alalla jo vuodesta 1990 laajentaen toimintaasa nyt myös Suomeen. Meille meinasi iskeä hieman valinnan vaikeus, kun pääsimme valitsemaan juuri meille sopivia kalusteita. Pitkän harkkinan jälkeen saimme päätöksemme tehtyä, mutta olisi kyllä löytynyt paljon muitakin vaihtoehtoja, sillä valikoima on varsin kattava verkkokaupassa.

Pöydän päällä on kaunis, läpinäkyvä karkaistu lasi. Se luo ryhmään tyylikkyyttä ja raikkautta. Vaikka tuotteet ovatkin säänkestäviä ja laadukkaita, ei niitä silti tulisi jättää talveksi ulos. Kalusteet on hyvä siirtää talveksi lämpöiseen ja kuivaan varastoon odottelemaan seuvaavia kesäpäiviä. Mutta voi että, en kestä miten onnellinen olen nyt! Vihdoin voimme nauttia ruuasta myös ulkona! Koska kesäloma on yleensä aina hieman liian lyhyt ja aina ei ole varaa matkata kauas, on hyvä satsata siihen, että myös kotona kesä tuntuu suorastaan juhlalta päivittäin. Se, että satsaa kunnon puutarhakalusteisiin on kaiken hintansa arvoista. Se antaa iloa pitkäksi aikaa eteenpäin. Mikä olisi ihanampaa, kuin kutsua ystäviä yhdessä syömään kauniin pöydän äärelle puutarhaan? Niinpä.

Home4You tahtoo muistaa myös teitä seuraajia ja tarjoaakin koko kesäksi teille ALEKOODIN, jolla saatte ostoksistanne verkkokaupassa -10% alennuksen! Koodilla: FI10BLOG saatte alennuksen normaalihintaisista tuotteista 31.8. saakka. Nyt nopeasti ostoksille! Klikkaa itsesi kätevästi verkkokauppaan suoraan TÄSTÄ.

Kaupallinen yhteistyö: Home4You

6 kommenttia

  1. MelissaL kirjoitti:

    Ihanaa kun kesä tulee ja voi olla ulkona koko päivän 🙂

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi kirjoitti:

    Pitääpä käydä kurkkaamassa mitä kaikkea valikoimista löytyy, itsellänihän on juuri oman asunnon sisustus pahasti kesken 😀

  3. Milla Sukhimatoilta kirjoitti:

    Ihana kesähuone teillä, kauniit kalusteet ja niin kesäinen viherrys.

  4. Annukka kirjoitti:

    Kauniilta näyttää sinun terassi.

  5. tuulanneli kirjoitti:

    Kauniit ja yksinkertaiset kalusteet. Ihana kesäinen vihreys kuvissa, nyt odotellaan kesää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *