5 materiaa, joista en luopuisi

Oletteko koskaan tavaraähkyn keskellä pysähtyneet miettimään, mistä oikeasti pidätte. Mistä ette suostuisi luopumaan? Vähän käänteistä Konmaria, voisi sanoa. Ei hyvästellä ensimmäisenä, vaan valkataan ensimmäisenä niitä tärkeimpiä. Osaatko nimetä viisi asiaa, joista sinä et luopuisi vaikka Marie Kondo kyttäisi silmä kovana edessäsi? Tökkisi vielä kepilläkin vaativasti. Miksi? En tiedä.

Keltainen sadetakki

Olin vuosia haaveillut legendaarisesta ja ajattomasta Rukan sadetakista. Vaan kun se oli olevinaan niin pirun kallis. Kuka nyt maksaisi sadetakista älyttömästi? No lopulta minä. Vuosien kuolauksen jälkeen totesin, että ei se nyt niin kallis sijoitus ole. Jos vuosikaudet sitä jaksoin kuolata, jaksanen pitääkin sitä vähintään yhtä pitkään. Ja näin on ollutkin, rakastan tätä yhä ja aion kuluttaa sen puhki. Eikä se nyt oikeastaan niin kallis ollut sitten lopulta. Tässä takissa on myös lumous: Aina kun puen sen päälleni – ei varmasti sada.

 Kamera

Olen niin pienestä saakka pyörinyt ja hyörinyt kamera kädessä, että osaisiko sitä oikeasti olla ilman? Olen aina sanonut, että kuvaaminen ei ole laitteista kiinni. Jopa kenkälaatikkokameralla voi ottaa upeita kuvia ja siihen tarvitaan oikeastaan vain pahvilaatikko – ajattele! Mutta niin. Jokin kamera on kyllä aina oltava. Tuntuu, että tulee aina tarkasteltua ympäristöä kameran takaa, oli kameraa sitten oikeasti fyysisesti mukana tai ei.

Puhelin

Niin laama. Eli siis laimea, kuten normaalit kai ihmiset puhuvat. Mutta totta se on ja pakko myöntää. Kaikissa työpaikoissani hommat keskittyvät lopulta puhelimen ääreen. No can do.  Silti olen lankapuhelinten puolestapuhuja ja aion vielä hankkia sellaisen. Miksi pitäisi olla aina tavoitettavissa? Nykyään on maailman loppu, jos et vastaa kaiffarille välittömästi. Pahh.

Kynä

Rakastan kirjoittaa. Rakastan piirtää. Suurimmat haaveeni elämässä liittyvät myös näihin. Ja toivottavasti pian voinkin kertoa teille ilouutisia tältä rintamalta, en malta odottaa!

Kaksi simpukankuorta

Sain aikoinaan isosiskoltani kaksi simpukankuorta, jotka hän keräsi Barcelonasta. Nyt, kun siskoa ei enää ole – ne ovat entistäkin arvokkaammat minulle.

Näyttää vähän toimistorotan listaukselta, mutta menkööt. Puuttuu vain teippi ja merkkaustussi.