Jo viime vuoden keväänä paasasin aiheesta kolumnissani Ilkassa, mutta kertaus ei liene pahitteeksi täälläkään.

Kesälomia vietetään työpaikoilla jo kovaa vauhtia, onpa nopein ehtinyt jo lomansa lomaillakin. Kahvihuoneissa retostellaan tuliaisilla Kreikasta ja esitellään lomakuvia Roomasta ja haaveillaan Pietarista. Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Suomessa on saatu nauttia lähes kolmenkymmenen asteen hellelukemista ja rajoja löytyy usein jopa tällaiselta siistiä sisätyötäkin tekevältä toimistorotalta. Oma maa mansikka. Olen jo pitkään puhunut kotimaan matkailun puolesta, se on aivan liian aliarvostettua. Monet nykylapset ovat vierailleet jo useissa ulkomaankohteissa, mutta eivät vaikkapa Kuopiossa. Puhumattakaan Ähtäristä, joka toki nyt on kovassa nosteessa vielä melko uusien, karvaisten maahanmuuttajiensa kanssa. Pandat tuovat kieltämättä kovaa nostetta matkailuun, vaikka niiden tuomisesta suomeen olisin henkilökohtaisesti mitä mieltä tahansa. Matkailulla Suomi nousuun!

Vaikka olemmehan vertailuissa parhaita jo vaikka missä. Mutta ei vara venettä kaada. Suuntaa Amerikan serkkujen kanssa katsomaan eukonkantoa ja sankohiipimistä, huutakaa kurkkunne käheiksi kisakatsomossa. Käykää virkistäytymässä louhoksilla uiden ja lähtekää telttailemaan Nummijärvelle Rockabillyn aikaan. Huristelkaa päältä ajettavien ruohonleikkureiden ajokisoissa. Elämyksiä löytyy lähempää, kuin arvaatkaan. Ja lupaan, että teet vaikutuksen serkkuihin. Ota missioksi käydä kesän aikana kolmessa uudessa paikassa kotimaassamme. Junalippu Pieksämäelle, Check. Kristiinankaupungin kesämarkkinat, Check. Valehtelun SM-kisat, Check.

Suomessa riittää kauniita lomakohteita aivan jokaiselle, usko pois. Ei pidä väheksyä esimerkiksi rakastettua Muumipeikkoa, tuota pyöreää tupsuhäntää. Väitän, että jokaisen suomalaisen kuuluu kokea Muumilaakso. Mikäli ei suomalainen ole perehtynyt Muumeihin, ei ole kaikki Muumit niin sanotusti laaksossa. Vaikkakin kyseisen kohteen hintojenkin laatijan ”laakson” laitaa olisi hyvä tutkiskella uudelleen. On joka tapauksessa suorastaan kansalaisvelvollisuus tietää, missä kotimaassamme kannattaa matkailla ja mitä mainostaa myös apua kysyville turisteille. Jos sinut pysäyttäisi seuraavassa kadunkulmassa NYT ulkomaalainen ja kysyisi mitä nähtävyyttä suosittelisit erityisesti, osaisithan vastata?

Avomieheni kanssa kun aloimme seurustelemaan, lähdimme muutamien viikkojen seurustelun jälkeen heti kiertämään ympäri suomea. Liftasimme vajaa 700km viikossa ja näin tuli moni aukko sivistyksessä korjattua näppärästi kertaheitolla. Lörtsytkin nautittua. Liftaaminen suomessa oli avartavaa, ei me suomalaiset ollakaan niin sulkeutuneita ja tuppisuita! Mahtavaa. Kesällä suomalaisen kieltä ei kissa vie. Pisin aika, mitä odotimme tien poskessa kyytiä, oli vajaa kolme minuuttia. Suomalaiset ovat kesämoodissaan vieraanvaraisia, puheliaita ja nauravaisia. Loisto seuraa! Sitä ei aina kolmenkymmenen pakkaslukemissa uskoisi. Tai niissä marraskuisissa räntäsateissa.

Festivaalikattauskin on kesällä Suomessa niin kattava ja monipuolinen, että kuka edes ehtii heittää heinänkortta suupielistään ja löytää aikaa rynnätä ”Hassen siivelle”.  Joskus pitää toki lähteä kauas, nähdäkseen lähelle. Nähdäkseen miten upea maa Suomi loppujen lopuksi onkaan. Puhdas, täynnä kauniita järviä.

Jokaiselle jotakin. Tässä. Lähellä. Suomessa.

Oletteko koskaan tavaraähkyn keskellä pysähtyneet miettimään, mistä oikeasti pidätte. Mistä ette suostuisi luopumaan? Vähän käänteistä Konmaria, voisi sanoa. Ei hyvästellä ensimmäisenä, vaan valkataan ensimmäisenä niitä tärkeimpiä. Osaatko nimetä viisi asiaa, joista sinä et luopuisi vaikka Marie Kondo kyttäisi silmä kovana edessäsi? Tökkisi vielä kepilläkin vaativasti. Miksi? En tiedä.

Keltainen sadetakki

Olin vuosia haaveillut legendaarisesta ja ajattomasta Rukan sadetakista. Vaan kun se oli olevinaan niin pirun kallis. Kuka nyt maksaisi sadetakista älyttömästi? No lopulta minä. Vuosien kuolauksen jälkeen totesin, että ei se nyt niin kallis sijoitus ole. Jos vuosikaudet sitä jaksoin kuolata, jaksanen pitääkin sitä vähintään yhtä pitkään. Ja näin on ollutkin, rakastan tätä yhä ja aion kuluttaa sen puhki. Eikä se nyt oikeastaan niin kallis ollut sitten lopulta. Tässä takissa on myös lumous: Aina kun puen sen päälleni – ei varmasti sada.

 Kamera

Olen niin pienestä saakka pyörinyt ja hyörinyt kamera kädessä, että osaisiko sitä oikeasti olla ilman? Olen aina sanonut, että kuvaaminen ei ole laitteista kiinni. Jopa kenkälaatikkokameralla voi ottaa upeita kuvia ja siihen tarvitaan oikeastaan vain pahvilaatikko – ajattele! Mutta niin. Jokin kamera on kyllä aina oltava. Tuntuu, että tulee aina tarkasteltua ympäristöä kameran takaa, oli kameraa sitten oikeasti fyysisesti mukana tai ei.

Puhelin

Niin laama. Eli siis laimea, kuten normaalit kai ihmiset puhuvat. Mutta totta se on ja pakko myöntää. Kaikissa työpaikoissani hommat keskittyvät lopulta puhelimen ääreen. No can do.  Silti olen lankapuhelinten puolestapuhuja ja aion vielä hankkia sellaisen. Miksi pitäisi olla aina tavoitettavissa? Nykyään on maailman loppu, jos et vastaa kaiffarille välittömästi. Pahh.

Kynä

Rakastan kirjoittaa. Rakastan piirtää. Suurimmat haaveeni elämässä liittyvät myös näihin. Ja toivottavasti pian voinkin kertoa teille ilouutisia tältä rintamalta, en malta odottaa!

Kaksi simpukankuorta

Sain aikoinaan isosiskoltani kaksi simpukankuorta, jotka hän keräsi Barcelonasta. Nyt, kun siskoa ei enää ole – ne ovat entistäkin arvokkaammat minulle.

Näyttää vähän toimistorotan listaukselta, mutta menkööt. Puuttuu vain teippi ja merkkaustussi.