Hae
Yhtä kuin

Ihan kaasona – wau mitkä häät!

WAU mitkä häät! Ei ole tällä hetkellä hirveästi enempää sanoja. Olo on aika haikea, nyt kun yhden parhaista ystävistäni häät ovat ohitse. Niin paljon kuin niissä olikin tekemistä, silti sitä jää jotenkin kaipaamaan kuitenkin. Olen onneksi kuullut, että tämä haikailu on aika yleistä häiden jälkeen, joten ehkä tästä vielä pääsee toipumaankin. Onneksi. Ja onneksi muistot jäävät elämään monina ihanina valokuvina! Vaikkakin niiden räpsimiseen ei meinannut kyllä aika hirveästi riittää, sillä kokoajan sai olla menossa tai valmistelemassa seuraavaa numeroa. Mutta se kaikki oli ehdottomasti sen arvoista.

Sen kunnian lisäksi, että sain toimia häissä yhtenä viidestä kaasosta, sain myös kunnian juontaa häät. Vaikka olenkin juontanut ammatikseni kaikenlaista elämäni varrella, pienehköistä festareista yökerhoihin ja taphtumiin – niin kyllä se tällaisen tauon jälkeen hieman jännitti. Onneksi korviini kantautui positiivista palautetta, joten toivottavasti oikeastikin homma sujui hyvin! Kaikista eniten odotin ehkä ”Haluatko anopiksi” ohjelmanumeron juontoa, sillä sain eläytyä itse Jaajo Linnonmaan rooliin. Tunnelma oli käheä, kiitos hyvän DJ:n Teemu Koikkalaisen taidokkaan eläytymisen efekteineen ja tunnareineen.

Erityisen tyytyväinen olen myös siihen, miten hyvin tultiin kaasojen kanssa juttuun. Toisinaan sitä kuulee hirveitä kauhutarinoita tappeluista ennen häitä. Meillä oli hyvä tiimihenki! Ja katsokaa nyt miten upeasti meidän mekot sointuivat yhteen, vaikka jokainen osti mekon itsekseen. Alunperin mekkojen piti olla vihreät tai viininpunaiset – mutta olivat nämäkin kyllä varsin nätit. Oli myös todella hyvä tuuri, että saimme jokaisen tukkaan laitettua samanlaisen kampauksen! Sekään ei ollut ennalta aivan itsestäänselvää, minullakin kun on nykyään entistä paljon lyhyempi tukka. Vaikea muuten arvata kuka olen tuosta kuvasta? Heh, pieni pituusero.

Koko päivän oli pakko jemmata rintsikoissa nenäliinaa, sillä onhan se nyt iso juttu. Tyyppi, jonka olen tuntenut syntymästäni saakka meni naimisiin! Melkein alkaa niiskuttaminen jo pelkästä ajatuksestakin. Onneksi ensi syksynä on yhden toisen parhaista ystävistäni häät, hänetkin tuntenut jo 20 vuotta! Niin se aika rientää. Mutta ihanaa, että häitä tulee lisääkin vielä koettavaksi.

Rakkautta ja onnellisia vuosia teille, Noora ja Kristian!

Pari juttua, jotka olen oppinut itsestäni ja elämästä miesten ansiosta

Hyvän ystäväni tulevat häät ovat saaneet minut miettimään omaakin rakkaushistoriaani. Olemme seurustelleet nykyisen avopuolisoni kanssa nyt jo kuutisen vuotta. Toisaalta tuntuu, että olisimme olleet yhdessä paljon pidempäänkin ja toisaalta taas tuntuu, että juurihan me vasta tavattiin ensimmäisen kerran. Olen oppinut hänen kanssaan paljon itsestäni, mutta paljon myös jo aikaisemmin elämäni varrella.

Etenkin nuorempana suhteeni vaihtuivat suhteellisen tiuhaan ja suhteitakin enemmän riittää lukuisia ja lukuisia ihastumisia. Ensimmäisen kerran muistan olleeni ihastunut jo eskariaikoina (tätä ennen kyllä muistan olleeni vähän ihastunut myös isoveljeni kaveriin..) ja silloisen ystäväni kanssa vieläpä samaan poikaan! Voi sitä tunnetta, kun pääsi sitten tanssimaan ekaluokalla vihdoin hitaita sen pojan kanssa. Ai että. Puhumattakaan siitä, miten jännää oli, kun toinen poika tuli ”ryöstämään” minut kesken tanssin itselleen. Haha. Melkoista draamaa jo 7-vuotiaina! Kirjoittelin myös päiväkirjaani usein, kuinka söpöjä isosiskoni poikaystävät olivat. Eh. Ajatella, että olen siis pörrännyt miesten perässä jo yli 20 vuotta – huh.

TUNNE ARVOSI

Olen aina tullut paremmin toimeen miesten kanssa, kuin naisten. En ole ”kiljahtelevaa” tyyppiä ja nautin rennosta olosta ilman kyräilyjä. Löytyy minulta toki myös liuta parhaita tyttökavereitakin ja olen heistä oikein kiitollinen. Monet suhteeni ovat kuitenkin varmaan tästä syystä alkaneet samassa kaveripiirissä hengailulla ja olen kuullut varmaan sata jo kolmetuhatta kertaa, että olen ”hyvä jätkä”. En siis ihmettele, että eräänkin kerran tapailin poikaa joka tapaili minun lisäkseni myös toista tyttöä, sain kuulla häneltä ”hauskoja juttuja”. Valinnan hetkellä hän nimittäin mietti minulle suoraan tätä vaikeaa ongelmaansa ja avautui valinnanvaikeudesta. ”X on kyllä nätimpi kuin sä, mutta sä oot tosi paljon hauskempi ja sun kanssa on kivempaa viettää aikaa”. Loppujen lopuksi hän päätyi yhteen kolmannen tytön kanssa. Tuostakin silti opin itsestäni, opin että A) En lähde koskaan kilpailemaan yhdestäkään miehestä ja B) Olen ilmeisesti oikeastikin ihan hauskaa seuraa ja minun sietäisi olla siitä ylpeä. Elämässä on parasta olla aina uskollinen itselleen ja olla ihan oma itsensä. Ja muistaa oma arvosa.

JOKAISEN TÄYTYY VASTATA ELÄMÄSTÄÄN ITSE

Vuosien varrella olen oppinut, että en voi järjestää toisen elämää kondikseen hänen puolestaan. Olen seurustellut ihmisen kanssa, jolle kirjoitin hänen puolestaan työhakemuksiakin ja yritin tsempata ehkä vähän liikaakin. Lopulta lopetin tämän pitkän suhteen tajutessani, että jokaisen on ihan itse haluttava muutosta elämäänsä ja juosta sinne maaliin saakka omin voimin. Se oli vaikea, mutta hyvä päätös. Nykyään tällä tyypillä meneekin elämässään varsin hyvin, vaikka matka siihen olikin hänellä pitkä. Olen enemmän kuin onnellinen hänen puolestaan. Kaikkea hyvää!

PITUUS PUHUTTAA

Tapailin myös aikoinaan miestä, joka oli melkein 2 metrinen. Opin, että ehkä pituusero voi kuitenkin jossain vaiheessa mennä vähän yli. 50cm pituusero oli vähän häiritsevä. Ei ehkä muiden mielestä, mutta ihan itseni mielestä. Sellainen suunnilleen 20-30cm pituusero on vielä varsin passeli minulle. Muuten hänkin toki oli silti ihan mukava. Minulla ei ole koskaan ollut kuitenkaan sinänsä ongelmia pituuteni kanssa, vaan olen aina ollut aika sinut sen kanssa. 152cm on ihan oikean naisen mitta, siinä missä 170cm. Uskon kuitenkin, että olen oppinut arvostamaan ”lyhyyttäni” (en oikein koe tätä kivana sanana, koska koen olevani myös aivan normaalimittainen, en erityisen lyhyt) entisestään juuri miesten ansiosta. Niin paljon olen saanut kuulla pelkästään positiivista palautetta heiltä koostani. Osittain siksi osaan olla tästä koosta niin ylpeä. Sillä uskokaa tai älkää, yleensä ne ovat olleet naiset jotka ovat pituuteni ottaneet esille hämmästelyn merkeissä – eivät miehet.

KRITEERIT TÄYTYY TÄYTTÄÄ

Olen vuosien varrella myös ennen kaikkea oppinut oman miesmakuni. Ulkoiset olemukset ovat saattaneet hieman vaihdella, mutta muutama juttu on pätenyt muistaakseni ihan jokaiseen. Jokainen on A) Tykännyt myös Simpsoneista (elintärkeä kriteeri) B) Jokaisella on ollut hyvä ja samanlainen musiikkimaku (paitsi yhden kanssa oli muutama eriävä mielipide) kanssani C) Jokainen on ollut hauska ja saanut minut nauramaan. Näin ollen olen oppinut, että jos tyyppi kuuntelee pelkästään suomipoppia tai teknoa, eikä voi sietää simpsoneita – ei meillä luultavasti ole muutakaan yhteistä elämässä.  Luojan kiitos avopuolisoni täyttää kaikki nämä kriteerit. Musiikki on itselleni niin iso osa elämää ja elämän tapaa, että mitä siitäkin sitten tulisi jos kumpikin inhoaisi toisen musiikkimakua? Joillekin se toki sopii. Tiedän paljon pareja, jotka kuuntelevat aivan erilaista musiikkia keskenään. Toinen Antti Tuiskua ja toinen Staminaa. Joillekin se sopii ja joillakin se toimii. Minulle ei sovi ja en ole siitä valmis tinkimään. Kukin kuitenkin tyylillään ja omaan elämäänsä sopivalla tavalla.

LÄHELLE IHMISIÄ, JOIDEN KANSSA OIKEASTI VIIHTYY

Tämä on mielestäni erittäin mielenkiintoista summata näitä asioita yhteen, vaikka en olekaan metsästämässä miestä. Usein elämästä ja itsestään oppii vasta jälkikäteen. Olen vuosien saatossa yhä enemmän oppinut sen, että en kestä ihmisiä jotka ottavat itsensä ja elämän liian vakavasti. Jos ei pysty nauramaan yhtään itselleen, ei ole oikeaa seuraa minulle. Valitsen myös entistäkin tarkemmin nykyään seuran, jossa tahdon olla. Vaikka olenkin yltiösosiaalinen ja tulen kaikkien kanssa toimeen, arvostan itseäni niin paljon, että haluan oikeasti viihtyä ihmisten kanssa ja nauttia kivoista keskusteluista. Hyvistä tyypeistä saa maailman eniten energiaa ja iloa arkeenkin! Energiasyöpöt veks.

OLE OMA ITSESI JA ARVOSTA SITÄ MYÖS MUISSA

Olen oppinut sen, että parasta on olla heti alusta alkaen oma itsensä. Jos on tarkoitettu, että juttu luistaa – sen on parasta luistaa ihan luonnostaan. Olen vähän sellainen ihminen, että joko minusta tykkää todella – tai ei tykkää ollenkaan. En ehkä ole huoneen kuumin kissa, mutta väitän omaavani melkoisen liudan hyviä puujalkavitsejä! Sellaista on aina hyvä miettiä, kun punnitsee kenen kanssa eläkepäiviään tahtoo viettää. Olen siis oppinut arvostamaan entistä enemmän itsekin ihmisissä sisintä, enkä tuomitse ulkonäön perusteella ketään.