WAU mitkä häät! Ei ole tällä hetkellä hirveästi enempää sanoja. Olo on aika haikea, nyt kun yhden parhaista ystävistäni häät ovat ohitse. Niin paljon kuin niissä olikin tekemistä, silti sitä jää jotenkin kaipaamaan kuitenkin. Olen onneksi kuullut, että tämä haikailu on aika yleistä häiden jälkeen, joten ehkä tästä vielä pääsee toipumaankin. Onneksi. Ja onneksi muistot jäävät elämään monina ihanina valokuvina! Vaikkakin niiden räpsimiseen ei meinannut kyllä aika hirveästi riittää, sillä kokoajan sai olla menossa tai valmistelemassa seuraavaa numeroa. Mutta se kaikki oli ehdottomasti sen arvoista. Rakkautta rakkautta!

Sen kunnian lisäksi, että sain toimia häissä yhtenä viidestä kaasosta, sain myös kunnian juontaa häät. Vaikka olenkin juontanut ammatikseni kaikenlaista elämäni varrella, pienehköistä festareista yökerhoihin ja tapahtumiin – niin kyllä se tällaisen tauon jälkeen hieman jännitti. Onneksi korviini kantautui positiivista palautetta, joten toivottavasti oikeastikin homma sujui hyvin! Kaikista eniten odotin ehkä ”Haluatko anopiksi” ohjelmanumeron juontoa, sillä sain eläytyä itse Jaajo Linnonmaan rooliin. Tunnelma oli käheä, kiitos hyvän DJ:n Teemu Koikkalaisen taidokkaan eläytymisen efekteineen ja tunnareineen.

Erityisen tyytyväinen olen myös siihen, miten hyvin tultiin kaasojen kanssa juttuun. Toisinaan sitä kuulee hirveitä kauhutarinoita tappeluista ennen häitä. Meillä oli hyvä tiimihenki! Ja katsokaa nyt miten upeasti meidän mekot sointuivat yhteen, vaikka jokainen osti mekon itsekseen. Alunperin mekkojen piti olla vihreät tai viininpunaiset – mutta olivat nämäkin kyllä varsin nätit. Oli myös todella hyvä tuuri, että saimme jokaisen tukkaan laitettua samanlaisen kampauksen! Sekään ei ollut ennalta aivan itsestäänselvää, minullakin kun on nykyään entistä paljon lyhyempi tukka. Vaikea muuten arvata kuka olen tuosta kuvasta? Heh, pieni pituusero.

Koko päivän oli pakko jemmata rintsikoissa nenäliinaa, sillä onhan se nyt iso juttu. Tyyppi, jonka olen tuntenut syntymästäni saakka meni naimisiin! Melkein alkaa niiskuttaminen jo pelkästä ajatuksestakin. Onneksi ensi syksynä on yhden toisen parhaista ystävistäni häät, hänetkin tuntenut jo 20 vuotta! Niin se aika rientää. Mutta ihanaa, että häitä tulee lisääkin vielä koettavaksi.

Rakkautta ja onnellisia vuosia teille, Noora ja Kristian!

Rakas 4-vuotias.  Neitimme viettää 4-vuotis syntymäpäiväänsä ensi viikolla. Miten nelivuotias voikaan olla samaan aikaan niin järkyttävän isotyttö jo, ja samalla vielä niin pieni. Monet asiat tahdotaan tehdä jo yksin, mutta silti vielä sylikin kelpaa. Onneksi! Mitenköhän pärjään sitten, kun hän ei enää suostu tulemaan syliin sohvalle köllöttelemään yhdessä? Täytyy hankkia se kissa pian!

Parasta tällä hetkellä ovat etanat, kiipeily, skeittaus, meikit, pyöräily, omien videoiden nauhoittaminen, poseeraus ja leipominen. Ei kivoja asioita ovat yhä ainakin sana ”Ei” ja se, jos joku muu kuuntelee musiikkia, joka häiritsee hänen videoiden nauhoitteluaan. Äitiä eniten ehkä raastaa se, miten meillä on alettu kiljumaan. Joskus ilosta, joskus harmituksesta. Oh my, no monta vuotta säästyttiinkin ilman sitä. Ja ehkä parasta ikinä on se, miten hän nukkuu läpiyöt. Luoja, niitä öitä en hirveästi kaipaa aikaisemmilta vuosilta kun hän ei nukkunut. En ikinä unohda sitä yhtä yötä, kun hän oli aivan pieni vauva ja heräsi 15min välein. Seuraavana päivänä meille tuli kahvittelemaan vieraita. En oikein ollut varma, olinko edes missä maailmassa. Olin niiiin loppu. Luoja miten ihanaa nukkuminen onkaan! Ah ja Krooh. Joillain on toki lapsia, jotka nukkuvat vauvasta saakka superhyvin. Mutta onneksi on meitä muitakin huonounisten lasten vanhempia. Toki nyt (kopkopkop) olen saanut nukkua täysiä unia jo parisen vuotta. Suurin syy oli ehkä noina vuosina hampaiden tulo, joka aiheutti katkonaisia unia. Sitä odotellessa, kun niitä alkaakin sitten luonnollisesti jo tipahdella pois.

En voisi kuvitella edes toisenlaista tytärtä itselleni. Hän on sopivalla tapaa kovis! Mutta samaan aikaan myös maailman empaattisin tyttö. Toivon, että hän pysyy elämässä uskollisena itselleen ja omille haaveilleen. Tähtää juuri siihen, mitä hän elämässään tahtoo. Halusi hän sitten isona opiskella mitä tahansa, lupaan tukea häntä siinä täysillä. Jokaisen on luotava oma polkunsa ja minun tehtäväni on tukea hänen päätöksiään sillä tiellä. Olen onnellinen, että minunkin on annettu aina itse tehdä omat valintani. Usein kuulee kauhutarinoita, miten vanhemmat ovat pakottaneet lukemaan vaikkapa lääkäriksi tai soittamaan viulua. Luojan kiitos minun vanhempani ovat luottaneet omaan arviointikykyyni, silloinkin kun muutin heti yläasteelta suoraan 300km päähän opiskelmaan vieraalle paikkakunnalle unelmieni ammattia. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon tukea tytärtäni samalla tavalla hänen elämässään. Mutta onneksi siihen on vielä hieman aikaa.

Juuri tänään, tässä ja nyt – hän saa olla minun sylikirppuni.