Muutto lähenee, enää viikko – en voi uskoa. Viikko aikaa pakata elämänsä laatikoihin. VIIKKO. Voin kertoa, että tekemistä riittää vielä aivan valtavasti. Aikaa on silti tietysti myös haaveilla, sisustushaaveet käyvät todella kovilla kierroksilla – vaikkakin budjetti puolestaan on hyvin tiukka. Tässä saakin haastaa oman keksiäisyytensä saadakseen kaiken tarvittavan hankittua.

X Vaaterekki: Tämä on pitänyt hankkia jo pitkään, mutta tässä asunnossa ei ole ollut sille järkevää/tarkoituksellista paikkaa. Nyt tiedän jo minne tällaisen sijoitan uudessa asunnossa!

X Lisää viherkasveja: Ei varmaan tarvitse selitellä? Enemmän on enemmän.

X Sohva: Vanha jää tänne vanhaan asuntoon. Muutenkin haaveissa ollut jo vuosia vaaleanharmaa sohva. Eri asia koska sellainen on varaa hankkia?

X Sänky: Hyvin tarpeellinen. Vanha jää vanhaan asuntoon. Nyt ongelma on myös pienehkö makuuhuone. Enää ei mahdu 160cm, koska haluan myös tytön sängyn makkariin. Eli ehkä 120cm?

X Lepakkotuoli: Tavattoman pitkäaikainen haave. Ei enää ehkä kovin trendikäs, mutta itse tykkään ja se kai tärkeintä? Sellainen vähän kulahtanut nahkainen – JOO!

Lisäksi toki tarvitsemme tytön kanssa mm. tv-tason (vaikka laittaisimmekin telkun kiinni seinään). Tehtiin tasajako meidän tv-tason ja yhden lipaston kanssa, toinen saa toisen ja toinen toisen. Näin ei tarvitse ihan kaikkea ”ostaa” toiselta. Itse telkkari tosin tavallaan puuttuu. Otan nimittäin luultavasti mukaan vanhan telkkarimme, joka on rikki. Mutta lopulta sen korjaaminen tulee halvemmaksi, kuin kokonaan uuden ostaminen. Telkkarit ovat muutenkin minusta vähän höhlää ”välineurheilua”, varsinkin kun lopulta katson lähinnä joskus vain Netflixiä. Silti en oikein tiedä osaisinko olla kokonaan ilman telkkaria. Tai osaisinko tyttäreni? Mitä olisivat lauantaiset aamut ilman piirrettyjä ja hitaita aamupaloja? Telkkarista katsominen on kuitenkin erilaista fiilikseltään, kuin läppäriltä tai puhelimesta. Puhelimesta ei ole kivaa katsoa yhdessä toisen kanssa ja muutenkin puhelimen ruutua pitää katsoa ärsyttävän (haitallisen?) läheltä. Ei kiva.

Haaveilin hieman, että olisin ehtinyt maalata uudessa asunnossa seinät ennen muuttoa, mutta koska tapetti täytyy poistaa ensin kaikkialta, siirrän hieman tätä remppailuani. Ainakin yksi sopiva sävy on kuitenkin jo mielessä, vähintään tehosteseinäksi – laasti. Laasti on sellainen sävy, joka muistuttaa tarpeeksi hieman betonia. Haluaisinkin uudessa asunnossa yhdistää rouheutta ja boheemiutta keskenään. Käytännössä tarkoittanee muun muassa korkin ja juutin yhdistämistä muutoin ”moderniin” ja teolliseen tyyliin. Kaikki kruunataan niillä miljoonilla viherkasveilla.

En malta odottaa! Joskus onkin aivan himskatin vaikeaa olla näin malttamaton kaiken sisustukseen tai remontointiin liittyvän kanssa. Löytyykö muita malttamattomia?

*fiiliskuvat: https://www.pexels.com/

WAU mitkä häät! Ei ole tällä hetkellä hirveästi enempää sanoja. Olo on aika haikea, nyt kun yhden parhaista ystävistäni häät ovat ohitse. Niin paljon kuin niissä olikin tekemistä, silti sitä jää jotenkin kaipaamaan kuitenkin. Olen onneksi kuullut, että tämä haikailu on aika yleistä häiden jälkeen, joten ehkä tästä vielä pääsee toipumaankin. Onneksi. Ja onneksi muistot jäävät elämään monina ihanina valokuvina! Vaikkakin niiden räpsimiseen ei meinannut kyllä aika hirveästi riittää, sillä kokoajan sai olla menossa tai valmistelemassa seuraavaa numeroa. Mutta se kaikki oli ehdottomasti sen arvoista. Rakkautta rakkautta!

Sen kunnian lisäksi, että sain toimia häissä yhtenä viidestä kaasosta, sain myös kunnian juontaa häät. Vaikka olenkin juontanut ammatikseni kaikenlaista elämäni varrella, pienehköistä festareista yökerhoihin ja tapahtumiin – niin kyllä se tällaisen tauon jälkeen hieman jännitti. Onneksi korviini kantautui positiivista palautetta, joten toivottavasti oikeastikin homma sujui hyvin! Kaikista eniten odotin ehkä ”Haluatko anopiksi” ohjelmanumeron juontoa, sillä sain eläytyä itse Jaajo Linnonmaan rooliin. Tunnelma oli käheä, kiitos hyvän DJ:n Teemu Koikkalaisen taidokkaan eläytymisen efekteineen ja tunnareineen.

Erityisen tyytyväinen olen myös siihen, miten hyvin tultiin kaasojen kanssa juttuun. Toisinaan sitä kuulee hirveitä kauhutarinoita tappeluista ennen häitä. Meillä oli hyvä tiimihenki! Ja katsokaa nyt miten upeasti meidän mekot sointuivat yhteen, vaikka jokainen osti mekon itsekseen. Alunperin mekkojen piti olla vihreät tai viininpunaiset – mutta olivat nämäkin kyllä varsin nätit. Oli myös todella hyvä tuuri, että saimme jokaisen tukkaan laitettua samanlaisen kampauksen! Sekään ei ollut ennalta aivan itsestäänselvää, minullakin kun on nykyään entistä paljon lyhyempi tukka. Vaikea muuten arvata kuka olen tuosta kuvasta? Heh, pieni pituusero.

Koko päivän oli pakko jemmata rintsikoissa nenäliinaa, sillä onhan se nyt iso juttu. Tyyppi, jonka olen tuntenut syntymästäni saakka meni naimisiin! Melkein alkaa niiskuttaminen jo pelkästä ajatuksestakin. Onneksi ensi syksynä on yhden toisen parhaista ystävistäni häät, hänetkin tuntenut jo 20 vuotta! Niin se aika rientää. Mutta ihanaa, että häitä tulee lisääkin vielä koettavaksi.

Rakkautta ja onnellisia vuosia teille, Noora ja Kristian!