Sunnuntai, huokaus. Siinä se viikonloppu taas huristeli ohitse vaihde vitosella. Perjantaina oltiin myöhään vasta kotona, joten ei tehty mitään erikoista, oltiin vain ja mentiin nukkumaan ajoissa. Perjantait kuluu aina ihan huomaamatta.

Lauantaina tiedossa olisi ollut kuvauskeikka illalla, mutta en valitettavasti saanut lapsenvahtia – joten se jäi sitten välistä ja suunnattiin tytön kanssa kahdestaan HopLoppiin. Kuulostaa iisiltä, mutta kun kulkee bussilla – jo pelkästään bussimatkoihin menee vaihtoineen parisen tuntia. HopLopissa viihdyttiin jopa vähän vajaa viisi tuntia. HUHH. Mutta meillä oli kyllä aivan superhauskaa tytön kanssa riekkuessa.

Mutta. HopLopista saatiin sitten illalla tuliaisena jokin ihana pöpö (yllätys?) ja neiti oksensi koko yön, ja olo on yhä melko heikko. Toivon TODELLA, että tuo pöpö ei tartu minullekin. Ei olisi aikaa olla kipeänä. Vaikka no, eipä kai kellään ole sille sopivaa hetkeäkään. Mutta ihan näin amatöörivirheen tehneenä, ei ehkä paras aika mennä noihin paikkoihin näin lämpöisten säiden vallitessa tähän aikaan vuodesta..

Huominen menee vielä kotosalla kuitenkin, mutta josko sitten tiistaina täysillä sukellus arjen keskelle! Minulle on yllättäen jälleen miljoona asiaa to do -listallani ja olisi hienoa päästä pyyhkimään niistä edes puolet pois nopeasti.

Kaikesta tästä huolimatta sunnuntain fiilis on ihan kiva. Asunnossa on kaaos eilisen juoksentelun ja mattojen rullailujen, sohvan päällystämisien vuoksi – mutta kuitenkin. Pesukone pesee kolmatta tai jopa neljättä koneellista. Jännä, miten paljon voi fiilikseen auttaa kaikesta huolimatta auringon pilkahdus, pannullinen kahvia ja pari appelsiinia. Tätä fiilistä kun saisi enemmän myös arkeensa. Pitäisi varmaan herätä aina ennen klo 5, niin ehtisi nauttia aamuista. Mutta kun torkutus ja nukkuminen ja väsymys. Ja ja ja ja ja.

Ensi viikolla ajattelin ottaa eteisen tehosteseinän maalauksen työlistalleni. Olohuoneessa kun menee vielä niin paljon aikaa loppusäädöissä ennen maalailuja. Tahdon jotain konkreettista jo aikaan. Eteiseen tulee mattamusta tehosteseinä ja en malta millään odottaa lopputulosta – ihanaa!

Ensi viikolla ajattelin myös uudelleen yrittää saada kuvausaikataulut ynnättyä yhteen, josko sitten ehtisin ottaa kameran kainaloon ja suunnata baanalle! On kyllä haastavaa, kun ei ole ketään vakituista lapsenvahtia tässä lähellä olemassa. Pääsääntöisesti viikonloppuni menevät siis nyt tytön kanssa kaksin.

Ps. Nämä kuvien valkoiset astiat on muuten saatu Martinexin verkkokaupasta, ja pääset tutkimaan niitä halutessasi paremmin TÄSTÄ  LINKISTÄ.

Rauhaisaa  – mutta energistä viikkoa jokaiselle!

Kuka olen? Mitä haluan? Mistä tykkään? Näiden kysymysten äärellä vietin eilen hyvin pitkän tovin ruokakaupan hyllyjen syövereissä. Nyt kun tarvitsee ostaa ruokaa vain itselle ja tyttärelle, sitä havahtuu siihen karuun faktaan – ettei enää muista mistä itse tykkää. Tytön mieltymykset toki pysyvät mielessä ihan selkäytimiä myöten. Mutta voisiko joku kertoa, kuka hitto on tuo nainen toppatakissaan. Käsissään hyvin epävarmasti ostoskori ja tuijottaa vain tyhjyyteen salaattivalikoiman edessä? Pitäisikö kuuluttaa? Liekö eksynyt?

Siis tietysti ennenkin olen ostellut mistä itse pidän, mutta yhdessä asuessa tulee tehtyä huomaamattaankin valtavan paljon kompromisseja monen asian suhteen ja yksi niistä on ruoka. Olin meistä se pihimpi ruokaostosten suhteen. Ei ole ollenkaan tavatonta, että kuljen kaupassa niin, että samalla vähintäänkin päässäni raksuttaa jatkuvasti taskulaskin. Pyöristän mielessäni myös hintoja ylöspäin, niin ei tule kassalla ainakaan sydänkohtausta ostosten loppusumman kuullessa. Raks Raks. Ette usko miten dramaattiselta tuntui eilen ostaa levitettä, joka oli ensinnäkin hyvin edullista ja sellaista, mistä toinen ei olisi taatusti pitänyt. Elämä risaiseksi ruokakaupan hyllyjen välissä, jiihaa! Tunsin oloni niin itsenäiseksi ja niin eläväksi, jeah.

Kävin myös mielenkiintoista keskustelua jossain kylmähyllyn tienoilla itseni kanssa siitä, mitä tarvitsisi ostaa:

”Makkaraa? Aaa, ei tarvitsekaan! No kink.. Haa, eipäs vaan soijarouhetta”.

Ahaa-elämyksiä kerrakseen. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta täysin totta tämä kaikki. Vie varmasti paljon aikaa, että oikeasti taas muistaa kuka on ja mistä itse pitää, mitkä ovat vain kompromissien kautta opittuja tapoja ja kulutustottumuksia. Voi miten iloinen olenkaan siitä, että voimme syödä samaa ruokaa monta päivää putkeen. Aikaisemmin siihen ei koko perhe mielellään suostunut, vaan päivittäin tehtiin aika usein turhaan uutta ruokaa. Pakko myöntää, että tulen hirveän iloiseksi kun voin venyttää penniä ruokakustannuksissa. Silti tietysti mausta ja terveellisyydestä tinkimättä. Odotan innolla ensi kuuta ja seuraavaa palkkaa, jolloin pääsen kunnolla budjetoimaan ja suunnittelemaan. Elämän pieniä iloja tällaiselle listaihmiselle. Tiedätte varmaan ihmistyypin.

Ps. ostin myös halvinta vessapaperia – koska mä voin!