Hae
Yhtä kuin

Sauna mustaksi muuttui

*Yhteistyössä Taloon.com

Siitä saakka, kun ostimme asunnon, olemme puhuneet saunan pintaremontoinnista. Kun meille tuli tilaisuus sitten tehdä yhteistyötä monipuolisen yrityksen, Taloon.comin kanssa, emme epäröineet hetkeäkään. Yhteistyö tuli tilauksesta. Vihdoin pääsimme laittamaan saunaprojektia hieman valmiimmaksi. Taloon.com on monille tuttu verkkokauppa ja lisäksi ihan fyysinen, palvelumyymälä sijaitsee Vantaalla. Onneksi verkkokauppa toimii moitteettomasti, kun asumme niin kaukana.

Halusimme vaihtaa perinteisen, vaalean saunamme tunnelmallisemmaksi ja täten päädyimme sävyttämään mustalla saunavahalla saunan seinät ja katon. Jasse maalaili saunaa kuntoon isänsä kanssa, kun itse olin töissä. Pääsin siis melko helpolla itse, kun sain vain ihailla lopputulosta. Tämän vuoksi meillä ei valitettavasti ole ”Ennen” kuviakaan teille esittää, koska eihän Jasse ollut muistanut niitä ottaa, kun olin töissä. Alunperin minunkin oli tarkoitus sutia saunaa kondikseen, mutta työt. Tässä kuitenkin vinkkaus toimintamallista teille, jotka suunnittelette samaista operaatiota saunaanne:

  • Puhdista puupinta liasta ja pölystä. Kostuta se kevyesti vesisumulla, anna kuivua ja hio nousseet puukuidut pois. Poista hiontapöly.
  • Suojaa lattiat hyvin ennen käsittelyä, sillä Saunavaha imeytyy helposti kaakelisaumoihin.
  • Käsittely: Sekoita Supi Saunavaha huolellisesti, ajoittain myös käytön aikana. Levitä yhteen kertaan puun syiden suuntaisesti vain sen verran kuin puuhun imeytyy kertalevityksellä. Koska tuote on ohutta (tosi!), helpoimmin sopivan määrän saa levitettyä käyttämällä vaahtomuovisivellintä tai -sientä.
  • Esilämmitä sauna ennen käyttöönottoa ja tuuleta hyvin.

Ehkä jokainen tietää itsekin ilman kuvia, miltä suomalaiset saunat perinteisesti näyttävät lähes kaikkialla. Perinteiset, vaaleaa puuta olevat seinät ja katto. Tiedätte varmasti kyllä mitä tarkoitan! Saunatarvikkeita Taloon.comista löytyy yleisesti varsin runsaasti. On hienoa, miten saman yrityksen sisältä saa kaiken, mitä ikinä remontoinnissa voisi kuvitella tarvitsevansa. Säästää mukavasti aikaa.
Kysyin ennen remonttia teiltä instagramissa, että pitäisikö säilyttää muovinen kuivausteline saunassa. Enemmistö oli poistamisen kannalla, kuten itsekin. Valkoinen muovihökötys oli outo saunassa. Edelliset asukkaat olivat toki varmasti ajatelleet sen olevan varsin käytännöllinen ja hyvä ratkaisu.

Saimme Taloon.comista myös lattialle tuollaisen kivan, puisen Pinetan ritilän. Tykkään siitä todella paljon. Se jotenkin viimeistelee lopputuloksen. Näyttää kivalta, kun lattia ei ole pelkästään kaakelia täynnä.
Tekstiilitkin oli aika uusia samalla. Valinnan vaikeus meinasi iskeä, mutta päädyimme lopulta ottamaan tuollaiset Jokipiin tyynyt ja laudeliinan, joissa on myös mustaa. Mätsäävät ihan kivasti, vai mitä? Me ainakin tykätään kovasti.
Vielä riittää silti paljon tehtävääkin. Kiuas olisi muun muassa tarkoitus vaihtaa jossain vaiheessa. Taloon.comista kyllä niitäkin löytyisi, mutta ei osattu vielä valita meille sopivaa niistä. Tarjontaa Taloon.comista löytyy niin puu-, kuin sähkökiukaistakin. Puukiukaista esimerkiksi Maxi-IKI Plus voisi olla aika mehevä. Se soveltuu hienosti myös muun muassa erilaisiin edustussaunoihin. Miksi ei meillekin? Toistaiseksi kuitenkin vanha kiukaamme vielä menettelee. Ei se kaunis ole tietysti, mutta..

Kylpyhuoneenkin puolella tekemistä olisi vaikka muille jakaa, mutta pienin askelin kohti valmista.
Kiukaalle tunnelmaa tuli tuomaan tuollainen pieni Hukka-merkin ”Saunamaestro” suihkulähde. Kun kiukaalle heittää vettä, alkaa vesi tuossa lähteessä kuplia hauskasti. Meidän tyttö varsinkin tykkää tuosta erityisen paljon!

Ennen kuin alkaa remontoimaan taloa, ei osaa kuvitella yhtään, miten paljon siihen saakaan uppoamaan aikaa. Mutta, kuten sanoin, pienin askelin kohti meidän näköistämme kotia.

Iskeekö teihin tummat saunat?

7 kommenttia

  1. Melissa L kirjoitti:

    Kivalta näyttää.
    Aika paljon olen nähnyt tummia saunoja ja nuo vaaleat oli jossain kohtaa monille se juttu. Mutta lapsuudessani monet saunat olivat tummia, eli minulle enemmän tutumpi on tumma kuin vaalea.

  2. Tuula's life kirjoitti:

    Viihtyisältä näyttää. Otankin tästä ohjeen talteen ja vien ystävälleni. Itse hämäräsokeana 🙂 viihdyn vaaleammassa saunassa.
    Mukavaa loppuviikkoa!

  3. Marjo kirjoitti:

    Hyvältä näyttää tumma sauna. Näistä tummemmista saunoista tulee mieleen "mökkisaunat", jotka ovat aina olleet tummia ja siksi niin viihtyisiä. Erittäin onnistunut väri vaihdos! Pidän 🙂

  4. MINNA N/Sukat hukassa kirjoitti:

    Mustat saunat ovat mun mielestä tosi hyvännäköisiä! jos meillä olisi joskus oma sauna, olisi sekin tummasävyinen ♥️

  5. Josef Lewis kirjoitti:

    Hyvää huomenta, olen Josef Lewis. Hyvämaineinen, oikeutettu ja akkreditoitu lainanantaja. Me myöntäkää kaikenlaista lainaa nopeasti ja helposti, henkilökohtainen laina, autolaina, kotilaina, opintolaina, yrityslaina, inventor-laina, velkojen konsolidointi. jne

    Hanki hyväksytty yrityksille tai henkilökohtaisille lainoille tänään ja hanki varoja saman viikon hakemuksen aikana. Nämä henkilökohtaiset lainat voidaan hyväksyä riippumatta luottotietosi ja on paljon onnellisia asiakkaita varmuuskopioida tämän vaatimuksen. Mutta et saa vain tarvitsemasi henkilökohtaisen lainan; saat halvin. Tämä on meidän lupaus: Takaamme Alin kurssin kaikille lainoille, joilla on vapaa vakuus.

    Pyrimme jättämään positiivisen kestävän vaikutelman ylittämällä asiakkaidemme odotukset kaikessa, mitä teen. Tavoitteenamme on kohdella sinua arvokkaasti ja kunnioittavasti tarjoamalla korkealaatuista palvelua hyvissä ajoin. Ei sosiaaliturvaa Tarvittava määrä eikä luottotarkastusta tarvita, 100% taattu. Kannattaa välittömästi ilmoittaa välittömästi alla olevista yksityiskohdista, jos olet kiinnostunut lainauksesta ja ole huijauksia.

    Sähköposti: progresiveloan@yahoo.com
    Soita / WhatsApp: +16626183756
    Verkkosivusto: https://progresivefunding.wordpress.com

  6. Lilian wilson kirjoitti:

    After being in relationship with Wilson for seven years,he broke up with me, I did everything possible to bring him back but all was in vain, I wanted him back so much because of the love I have for him, I begged him with everything, I made promises but he refused. I explained my problem to someone online and she suggested that I should contact a spell caster that could help me cast a spell to bring him back but I am the type that don't believed in spell, I had no choice than to try it, I meant a spell caster called Dr AKHERE and I email him, and he told me there was no problem that everything will be okay before three days, that my ex will return to me before three days, he cast the spell and surprisingly in the second day, it was around 4pm. My ex called me, I was so surprised, I answered the call and all he said was that he was so sorry for everything that happened, that he wanted me to return to him, that he loves me so much. I was so happy and went to him, that was how we started living together happily again. Since then, I have made promise that anybody I know that have a relationship problem, I would be of help to such person by referring him or her to the only real and powerful spell caster who helped me with my own problem and who is different from all the fake ones out there. Anybody could need the help of the spell caster, his email: AKHERETEMPLE@gmail.com
    or
    call/whatsapp:+2349057261346 you can email him if you need his assistance in your relationship or anything. CONTACT HIM NOW FOR SOLUTION TO ALL YOUR PROBLEMS
    AKHERETEMPLE@gmail.com
    or
    call/whatsapp:+2349057261346

  7. Lilian wilson kirjoitti:

Kommentointi on suljettu.