Tyttäreni on anellut, toivonut ja vinkunut mansikkakakun leipomista noin puolenvuoden ajan, 200 000 kertaa päivässä. Koska hänen lempijaksonsa Saarasta ja Sorsasta on kakkujakso.. Mutta vihdoin koitti se päivä kun sanoin aamulla, että lähdetäänpä hakemaan lähikaupasta tarvittavat ainekset kakkuusi! Salamannopeasti oli hän pukenut kengät jalkaansa ja lätsän päähän – siis menoksi!

Hieman pelkäsin ennalta, mahtaako lähikaupastamme löytyä yhtään mansikoita. Huoleni osoittautui turhaksi, sillä juuri oli saapunut erä läheisen tilan mansikoita. Ekat suomalaiset mansikat tälle kesälle, jes! Mansikat olivat tehneet varsin hyvin kauppansa ja me ostimmekin koko kaupan viimeiset kaksi rasiaa. Jasse on vielä muutaman päivän Tukholmassa, joten jo senkin vuoksi oli enemmän kuin oikein juhlistaa ”tyttöjen viikonloppua” tällaisella kesäisellä herkuttelulla. Myös uusille terassikalusteille oli syytä jälleen kippistää – muistattehan alekoodin Home4You:n verkkokauppaan edellisessä postauksessa. Alekoodi on voimassa teille koko kesän! Kippis!

Mutta tähän kakkuun. Siitä tuli juuri meidän näköinen, ihanan suurpiirteinen ja symppis. En ole häpeäkseni koskaan oikeastaan leiponut kakkupohjaa itse, mutta löysimme tytön kanssa superhyvän ohjeen pohjaan, ja tässä se tulee teillekin:

4 kananmunaa

1,5 dl jauhoja

1,5 dl perunajauhoja

1,5 dl sokeria

1,5 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Yhden sitruunan kuori

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi ja hyvin paksuksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne varovasti joukkoon. Raasta taikinaan yhden sitruunan kuori mukaan. Kaada kakkuvuokaan, paista 175’c noin 30min ajan. Anna jäähtyä ja täytä/koristele! Me laitoimme väliin superperinteiseen ”retro” tapaan banaania ja mansikkaa, päälle kermavaahto. Eipä ole hetkeen tullut syötyä tällaista.

Ensi viikolle on luvattu kovaa hellettä, ihanaa! Vaikkakin sitten taas luvattujen ukkosten ystävä en yhtään olekaan..

Kaikkihan tietävät miten paljon lapset ottavat esimerkkiä omista vanhemmistaan ja heidän tavoistaan toimia. Itse kuitenkin toivon, että lapseni osaa haastaa minut. Kyseenalaistaa mielipiteeni ja päätökseni. Vaatia selitystä sanoilleni. Koska tiedättehän, aikuiset eivät ole aina oikeassa. Aikuiset eivät tiedä aina kaikkea. Vaikka aikuisen sana onkin ns. ”laki”, on aikuisenkin hyvä pystyä perustelemaan sanansa lapselle. Ilman perusteluita sanat ovat vain sanoja.

Ei ole heikkoutta myöntää lapselleen, ettei tiedä kaikesta kaikkea. On ihan ok vastata, että: ”Odotappas, katsotaan yhdessä jos löydettäisiin kysymykseesi vastaus”. Kyllä, joskus ei jaksaisi ainaisia ”miksi, miksi, miksiii” kyselyitä, mutta koetapa nähdä kysymykset mahdollisuuksina. Mahdollisuuksina opettaa ja keskustella, kertoa oma näkökantasi asioihin. Lapsi voi sitten itse päättää, onko samaa vai eri mieltä kanssasi. Tosin esimerkiksi hampaiden pesun suhteen ei  tarvitse antaa kuitenkaan PÄÄTÖSVALTAA. Mutta asioista voidaan aina keskustella, sellainen äiti tahdon olla. Tahdon antaa mahdollisuuden kertoa oman näkökannan asioihin. Päätösvalta pysyy silti aikuisella, mutta tiedä vaikka joskus itsekin oppisia ajattelemaan uudella tavalla.

Sukupolvien vaihdosten myötä myös  maailmaa muuttuu ja hyvä niin. Aina ei ollut kaikki ennen paremmin. Nuoriso osaa monesti ajatella uudella ja raikkaalla tavalla, tuoda muutosta kaavoihin, katsoa erilaisesta perspektiivistä asioita. Se, että jollain on yli 20 vuoden kokemus jostain – ei aina tarkoita, että hän olisi ylivoimaisesti muiden yläpuolella. Toki hän tietää varmasti asioista paljon, mutta ei ehkä aina katso asioita yllättävistä näkökulmista.

Toivon, että lapsestani tulee vuosien saatossa yhä uteliaampi ja yhä kyseenalaistavampi. Odotan innolla suuria väittelyitä hänen kanssaan, odotan innolla mitä mieltä hän on hallituksestamme ja maailman tilasta. Toivon, että hän uskaltaa aina seistä sanojensa ja ajatustensa takana. Ajatella itse. Toivon, että hän ei mene massan mukana, vaan uskaltaa suuressakin porukassa olla eri mieltä – mikäli on eri mieltä. Omat mielipiteet ovat upea asia. Välillä kuulee juttuja ihmisistä, jotka esimerkiksi äänestävät jotain puoluetta vain siksi, että muukin perhe äänestää sitä. ”Jos isäni äänestää tuota, on sen oltava oikea päätös”. Tai pariskunnat, jotka äänestävät miehen mieltymyksen mukaan. Saan sellaisesta kylmiä väreitä.

Muistan, miten ala-asteella ”vanhempain vartti” keskustelussa opettaja kertoi, että olen rohkeasti asioista eri mieltä, kuin muut ja uskallan kertoa mielipiteeni kaikille. Tällainen olin myös yläasteella, kun kirjoitin aineen koskien maidon tehotuotantoa. Monet luokaltani olivat kotoisin maitotiloilta. Sain tuosta aineesta arvosanaksi 10+ ja eritysmaininnan siitä, miten rohkeaa oli tuoda oma mielipide julki tällaisessa luokkahuoneessa. Hah! Tätä samaa rohkeutta toivon myös tyttärelleni.

Kliseistä, mutta totta on se, että usein asiat  riitelevät, eivät ihmiset. Joskus on parasta vain todeta, että olemme asioista erimieltä eikä se haittaa. Aina ei tarvita keskusteluihin ”voittajaa”, vaan itse keskustelu on jo rikkautta. Se, että osaa keskustella rakentavasti on tärkeä taito elämässä. Kuten sekin, että kaikista ei tarvitse pitää, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. Näillä taidoilla pärjää elämässä jo pitkälle.

Sinulle tyttäreni, sinulle tuleva sukupolvi. Tahdon toivoa rohkeutta. Rohkeutta isolla R:llä. Ajatelkaa itse, olkaa eri mieltä.