Maanantaikahvit, osa 2
Jälleen on tullut aika kahvitella, toki tällä kertaa kahvit kylläkin ikävästi venähtivät jo iltakahveiksi.
Vaan ikinä ei ole epäsopivaa aikaa kahvitella, aina maistuu! Olen vieläpä niin onnekas, että kahvin juominen ei vaikuta lainkaan uniini, joten voin vaikka juuri ennen nukahtamista hörpätä kupin, jos toisenkin.
Tällä kertaa vuorossa onkin Kaffiinon Brazil Yellow Bourbon. Kahvin kuvaillaan etiketissä olevan pehemeä ja makean hedelmäinen jälijitettävyyskahvi.
Monesti olen todennut, että hedelmäiset kahvit eivät välttämättä ole se minun omin juttuni. Nyt kuitenkin yllätyin positiivisesti. Hedelmäisyys oli hienovaraista, ei äklömakeaa, vaan hieman jälkimaussa viipyilevää. Se ei iskenyt tajua kankaalle, vaan hyväili makunystyröitä hellästi ja hienovaraisesti, kuitenkin niin, että luvattu hedelmäisyys oli helppo tunnistaa siemaillessa.
Luulen myös, että suuri syy siihen, että pidinkin yllättäen tästä mausta, oli se, että siitä puuttui varsinainen kukkaisuus. Aikaisemmin makeissa kahveissa, joita olen jossain maistellut, on aina ollut todella jyräävä kukkaisuus ominaisuutena. Pakko siis se on myöntää, Kaffiino sai käännytettyä minut makeahkojenkin kahvien puolelle, onnittelut heille!
Tieisttekö muuten, että suomalaiset juovat kahvia vuosittain noin 10kg per henkilö! Keskimäärin suomalaiset kulauttavat kurkkuunsa jopa viisi kupillista päivässä. Aikamoisia hörppijöitä siis ollaan, aivn tilastojen kärkipäässä. Kahvin kokonaiskulutus oli maailmassa vuonna 2014 noin 150,2 miljoonaa säkkiä. Käytännössä tämä tarkoittaa noin 1500 miljoonaa kupillista päivässä. Voisin siis väittää, että meitä kahvin rakastajia on muitakin tällä maapallolla.
Montakos kuppia sinä juot päivässä?
PS. Facebookin puolella alkaa arvonta, jossa voitte voittaa yhden herkullisen pussillisen Kaffiinon kahvia itsellenne! Kyseessä on Indonesia, Sumatra Mandheling -kahvi. Loikkaa äkkiä sivuillemme TÄSTÄ.
Kivaa alkanutta viikkoa <3
– Jane
Takapihan kevätsuunnitelmia
Odotan kuin kuuta nousevaa, että tulisi kunnolla kevät! Aloin jo hieman kaivelemaan lumien alta terassiamme, vaikka tiedänkin, että lisää lunta varmaan vielä tulee, ja paljon. Yhyy. Jo muutamat aamukahvit olen kuitenkin hurjan radikaalina sielä nauttinut. Ulkona kaikki maistuu kymmenen kertaa paremmalta.
Olemme asuneet täälä uudessa omassa kodissamme noin seitsemän kuukautta nyt. Muutimme kesäkuun lopussa ja emme sinä kesänä ehtineet tehdä mitään takapihalle vielä. Nyt sormeni syyhyävät päästä siihen käsiksi! Rakastan hiekkalaatikkoa, joka on upotettuna terassille. Voisin väittää, että jokainen äiti tarvitsisi sellaisen! Kesällä on ihan huippua, kun voi juoda kahvia ja/tai nauttia aamupalaa, kun lapsi leikkii turvallisesti aivan vieressä hiekkiksellä samalla. Niiiin kätevää! Siitä en siis tahdo luopua, vaikka se syökin hieman pinta-alaa pienestä takapihasta.
Tässä hieman listaa suunnitelmista, tai no haaveista ainakin;
– Lisää marjapensaita, vähintään yksi vadelmapuska. 16-45€.
– Valmiin hyllykön räjäytys purku ja tilalle pieni kasvihuone. 30-200€.
– Uusi terassikalusto, tai ainakin korkeampi pöytä ruokailuun. 100-500€.
– Uusi lastenkeinu. Joko kokonaan, tai keinuosien vaihtoa. 30-250€.
– Puutarhakiviä lisää. 24-30€.
– Lepotuoli/lepotuolit 99-200€.
Toki kaikkea ei varmasti pysty vielä tänä kesänä/keväänä hankkimaan, mutta aina on ihanaa hieman haaveilla. Tuo sää ulkona ei tällä hetkellä ihan hirveästi inspiroi, mutta ehkä se tästä. Takapiha vain silti kyllä näyttää melkoisen masentavalta, vaikka kuinka haaveilisi. Pois kaikki lumi äkkiä!


Mutta eiköhän se kesäkin vielä saavu! Joko teillä on suunnitelmia kevään varalle?
– Jane


3
