Valehtelisin jos väittäisin

Remonttini alkoi marraskuussa ja silloin ajattelin, että kyllähän minä tämän kaksion laitan kondikseen viikossa tai parissa. Voi miten väärässä olinkaan. Etanavauhdilla edetään. Valehtelisin, jos väittäisin kaiken sujuneen nopeasti ja sulavasti. Kaikkea muuta ja vähän vielä enemmänkin.

Elämä tällaisen ihan pienenkin pintaremontin keskellä on melkoista. Hatun noston paikka kaikille niille, jotka painivat oikeasti isojen remonttien keskellä. Tavoitteeni on kokoajan ollut se, että kaikki huonekalut voivat pysyä remontista huolimatta paikoillaan. Toki silloin, kun alan maalaamaan – täytyy ainakin matot rullata paikoiltaan ja mahdollisesti siirtää jotain huonekaluja kuitenkin. Tahdon kuitenkin, että tyttö pystyy leikkimään koko tämän ajan suhteellisen normaalisti leluillaan olohuoneessa ja voidaan katsoa telkkaria sohvalla löhöillen. Sohvaa ei onneksi tarvitse yhtään varoa, sillä se on vain väliaikainen. Mitä huonompaan kuntoon se menee, sitä suuremman paineen saan löytää meille uuden ja kivan. Hah! Harmi, että kivat maksavat yleensä aika törkeästi. Möhh

Se kuitenkin auttaa tässä kaikessa hieman, että olen asettanut itselleni takarajaksi remontille helmikuun loppupuolen, jolloin pidän myös pienimuotoiset tupaantuliaiset pienelle joukolle ystäviäni. Painetta, painetta! Ilman deadlinea olisin tässä samassa tilanteessa varmaan ensi joulunakin. Tuntuu, että tämä remppaaminen kuvastaa muutenkin sieluani tällä hetkellä.

Mutta jos rehellisiä ollaan, niin fiilis on aika usein esimerkiksi listaa repiessä: ”Oispa kaljaa”