Hae
Yhtä kuin

Vanerinen sängynpääty

Tiedättekö sen tunteen, kun haaveilette jostain tosi pitkään ja olette jo lähes luovuttaneet, kun tuntuu ettei se juttu koskaan toteudu. Sitä alkaa jo jopa epäillä vähän, että oliko idea alunperinkin ihan hölmö. Näin kävi minulle. Olen haaveillut vanerisesta sängynpäädystä ja sen tuomasta rouheudesta jo melkein pari vuotta. Vaneri, puu, korkki.. kaikki ne yhdistettynä tolkuttomaan määrään viherkasveja ovat ehdottomasti jotain, mistä pidän oikein kovasti. Yhtäkkiä haaveeni toteuttamisessa auttoi serkkuni miehensä kanssa. Ei mennyt kauaa, kun he huristivat noin sadan kilometrin päästä ja alkoivat hommiin. Lopputulos on ihana ja olen jälleen onnellisesti lähempänä omannäköistä makuuhuonetta. Vaikka paljon on vielä toki tehtävääkin.  Tarkoitan siis P-A-L-J-O-N.

On samaan  aikaan haastavaa ja mielenkiintoista yrittää sisustaa makuuhuonetta sekä itselle, että lapselleen. Nyt kun tytölle ei ole omaa huonetta, hänen sänkynsä on tietysti omani vieressä. Haluan ottaa hänet tietysti huomioon, mutta en kyllästää makuuhuonetta silti tolkuttomalla lelumäärälläkään, prinsessoilla ja sen sellaisilla. Jokin balanssi olisi hyvä löytää. Olenkin kokeillut jo mm. tyttären puoleiselle vanerille hänen kirjojaan ja ne ovat näyttäneet siinä kivoilta. Lisäksi hänen sänkyään nyt luonnollisesti koristaa aina kasa pehmoleluja ja hyvä niin – kunhan eivät kokonana makkaria valtaa. Asunnostamme kun löytyy erillinen leikkinurkkaus kyllä siihen tarkoitukseen.

Vielä tarvitsee löytää ainakin rottinkituoli ovensuuhun, mutta ne ovat nyt harmillisien kovassa suosiossa, joten hinnatkin ovat tähtitieellisiä. Jopa Torissa, kun kurkkasin. Täytyy silti jatkaa metsästystä. Hitaasti, mutta varmasti. Kyllä tämä tästä etenee. Tyylini on selvästi alkanut muotoutua, se on jotian boheemin ja urbaanin välimalia. Vai mitä te olette mieltä? Myös muutamia tauluja tuo yksinäinen taulu kaipaa kaverikseen ja olenkin jo löytänyt siihen muutamat. Vielä täytyisi tehdä konkreettiset tilaukset ja sommitelmat.

Olen kuitenkin jo nyt tyytyväinen tähän hetkeen. Sen oppimiseen on mennytkin paljon aikaa elämässä, matkasta nauttimisen opetteluun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *