Hae
Yhtä kuin

Etäpäivä mökillä

ETÄPÄIVÄT  PARANTAVAT TUTKITUSTI TYÖTULOKSIA

Oi miten ihanaa oli viettää viime viikolla etäpäivää Pohjanmaalla mökkeillen. Sähköpostien luku nuotion ääressä, siinä on sitä jotain. Olen ehdottomasti etätyöpäivien kannattaja ja tämähän on asia, joka tunnetusti jakaa ihmisiä kahteen leiriin. On niitä, jotka tuntevat etteivät saa töitä tehtyä etänä kunnolla ja niitä, jotka saavat silloin aikaan enemmän jopa. Uskon, että saan aikaan enemmän etänä, koska tunnen jotain ihmeellistä ”morkkista” etäpäivinä. Tuntuu, että on pakko jopa hieman ylisuorittaa kun ei ole työpaikalla fyysisesti läsnä. Vielä yksi sähköposti, vielä yksi puhelu.

Monien tutkimusten mukaan etätyö myös ihan oikeasti parantaa työtuloksia hyvin monellakin tapaa, koska keskittyminen on usein etätyössä helpompaa. Lisäksi perheen ja työn yhteensovittaminen sujuu etätyössä paremmin yksiin, kun poistuu työmatkat välistä. Olenkin iloinen siitä, että yrityksemme arvoissa on listattuna se, että työntekijöiden perhe-elämä ja aika läheisten kanssa on tärkeää ja sitä pyritäänkin parantamaan jatkuvasti entisestään. Yhtenä keinona mm. juurikin tällaiset etäpäivät. Olen kiitollinen siitä, että etäpäivät ylipäätään ovat mahdollisia työssäni. Kaikilla kun ei näin ole. En tiedä osaisinko enää edes luopua tästä edusta.

ETÄPÄIVÄ TEKEE HYVÄÄ MIELELLE

Vaikka etäpäivinä kuinka kokisin tätä omituista ”morkkista”, niin etäpäivät kuitenkin lataavat myös mukavasti akkuja. Se, että pystyy keskittymään työtehväviin itse määrääminä ajankohtina päivän mittaan, on rentouttavaa. Se, ettei tarvitse työskennellää putkeen klo 9 – 17. Mökillä joimme kahvia ja kaakaota pullien kera, paistoimme makkaraa, luistelimme ja kuuntelimme jäiden paukkumista. Olo oli melkoisen zen, kun makasi järven jäällä taivasta tuijotellen. Varsinkin kun ajatteli, että samaan aikaan olisin normaalisti istunut vielä työpöytäni ääressä kaupungin sykkeessä. Suosittelen kokeilemaan jäällä makoilua, mikäli kohdalle nyt vain osuu vielä kestävää jäätä. Toinen loistava rentoutumistapa on tietysti saunominen ja mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi avantouinti. ZEN.

Huhujen mukaan kohta luvassa olisi vihdoin kevät – kesä!! Vielä pitäisi tosin pitää oikea talviloma pois kesäloman alta. Oikeaa ajankohtaa vain vaikea löytää. Mutta en kyllä malta odottaa kesän lämpöä, vaikka jäällä onkin mukavaa touhuta. Kesä on aina ollut suosikkini. Etenkin siksi, että olen ihan älyttömän kova vilukissa. Hyvä kun kesälläkään osaan luopua villasukistani. Hrrrr. Kesä tuu jo!

Seuraavaa mökkeily kertaa odotellessa.

Yksi kommentti

  1. Riikka kirjoitti:

    Etätyön mahdollisuus on iso rikkaus! Kaikissa töissä siihen ei ole mahdollisuutta. Ehdottomasti hyödyntäisin tuollaista mahdollisuutta itsekin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *