Muutostamme tänne uuteen kotiin on nyt noin kahdeksan kuukautta. Osaa tavaroista myimme ennen muuttoa, mutta yhä löytyy huonekaluja, jotka toimme mukanamme vanhasta kodista. Tämä onkin hieman aiheuttanut harmaita hiuksia, sillä kaikki ei aivan sovellu yhteen uuden kodin kanssa.

Olemmekin päättäneet nyt ottaa itseämme niskasta kiinni, ja saada muun muassa olohuoneen vihdoin kondikseen. Olisi kiva saada kotia hieman ehostetuksi, koska haaveilemme tupareista kesällä. Toki se on vielä harkinnan alla, koska tyttö pitäisi saada hoitoon siksi aikaa. Sohvakin täytyisi vielä vaihtaa vaaleampaan, mutta löytyy jotain, johon olemme oikein tyytyväisiäkin; olohuoneemme hyllyt! 

Olohuonettamme koristaa ja kehystää Muuramen Ikoni-hyllyt. Meillä oli ennestäänkin kyllä hyllyjä, ja ajatus niiden laitosta seinälle on ollut jo muutosta saakka, mutta vasta nyt päivityksen jälkeen hyllykokonaisuus näyttää eniten ”meiltä”. Muuramen hyllyt ovat kyllä siitä kivoja, että niitä on helppo yhdistellä keskenään ja kehitellä erilaisia tapoja asetella ne seinälle. Kokeilimme aluksi paria, kolmeakin asetelmaa, ennen kuin päädyimme lopulta tähän. Se toimii mielestämme hyvin.

Hyllyjä toimitetaan vieläpä valmiiksi kasattuina, jipii! Täten aikaa ja vaivaa säästyy mukavasti. Arvostamme myös suuresti sitä, että hyllyt ovat iättömät ja ikuiset. Laadukkaita ja sopivat monenlaiseen tarkoitukseen.

Tykkäämme suosia olohuoneessamme valkoista yhdistettynä puuhun. Täten sohvamme näyttää tällä hetkellä hieman liian raskaalta kokonaisuuteen nähden. Hyllyjen kanssa yhteen sopisi ihanasti esimerkiksi oikein vaaleanharmaa sohva. Sellainen, mihin suorastaan uppoaisi! 

Kun lapsemme syntyi, aloimme kiinnittää entistä enemmän huomiota erääseen asiaan. Asiaan, joka toistuu päivittäin ja aivan kaikkialla. Toki jo ennen lastakin ilmiötä on tullut hieman seurattua, mutta se ei ole koskettanut näin syvästi aikaisemmin.

Nyt viimeiset pari kuukautta olemme miehen kanssa ottaneet suorastaan ”tehovalvonnan” keskenään käyttöömme, ja olemme raportoineet toisillemme törttöilleistä parkkeeraajista. Tästä bongauksesta on tullut jo suorastaan peli. Niitä nimittäin löytyy valtavasti; ihmisiä, jotka ajavat perheiden parkkiruutuihin ILMAN lapsia! Valitettavasti en vain jaksaisi joka hemmetin kauppareissu huudella bingoa.
Miksi ihmiset jopa urheiluautoillaan kurvaavat huoletta perheille tarkoitettuihin ruutuihin? Jos on kiinnostunut sporttisista menopeleistä, luulisi myös niiden kahden menopelin omassa kropassaan kiinnostavan. Jaloilla kun pääsee melko ketterästi kauppaan myös ihan tavallisesta parkkiruudusta.

Viimeksi emme voineet enää, kuin nauraa kauppareissullamme. Näimme pienen, kiillotetun urheiluauton perheparkissa. Se oli niin väärässä paikassa, että näytti jo suorastaan säälittävältä.
Autoon mahtui ehkä yksi solakka ihminen sisälle, ja siinä se nökötti, perhepaikalla, vaikka muuallakin olisi ollut vapaita parkkiruutuja. Perhepaikat olivat täynnä, kuten aina. Teki mieli odotella auton kuljettajaa ja kehaista miten”upea lastenistuin” häneltä löytyi autostaan, olisi ollut mukava nähdä hänen ilmeensä.

Kun lapsemme oli vastasyntynyt, etsimme kuumeisesti parkkiruutua läheltä kauppaa, että kaukalo olisi helppo ottaa autosta ja kantaa sujuvasti kauppaan. Ei löytynyt vapaata ruutua. Tiedättekö miksi? Juuri ennen meitä kurvasi viimeiselle perhepaikalle keski-ikäinen mies maasturillaan. Reteästi ja reippaasti hän marssi kauppaan, kun minä raahasin hikihatussa (ja etanavauhdilla) nukkuvaa vauvaa painavassa kaukalossa sisälle. Teki mieli huutaa, että: ”Mites herran munasarjat voi?!!”, kiehui niin p*rkel**ti päässä, että ei mitään rajaa. Hormonit varmasti vielä edesauttoivat tätä tunnetilaani. Niimpä kävin ostamassa kaupasta kynää ja paperia. Jätin hänen tuulilasiinsa viestin, jossa totesin hymynaaman kera, että kyseinen ruutu on perhepaikka. Olisi tehnyt mieli kirjoittaa paljon enemmänkin.. Että terkkuja vaan sinulle herra, tämä vihainen mamma oli lappusi takana.

Surullisinta kuitenkin ehkä oli se, että kun olimme jo lähdössä, näimme miten juuri vapautuneelle perhepaikalle ajoivat seuraavaksi nuoripari. Salikasseineen he sitten näkyivät marssivan kauppakeskuksen kuntosalin ovesta sisään..

Jokseenkin minulta heruu enemmän ymmärrystä nuorisolle, jotka ajavat perhepakoille vaikkapa mopoautoillaan. Silloin uskon, että kyseessä on nuoruuden villitystä ja ymmärtämättömyyttä. Mutta ihan oikeasti, aikuiset ihmiset. Nyt se pipo pois silmiltä ja vähän käytöstapoja!

Voitte vain kuvitella, miten ihanaa oli eräskin kerta kantaa kiemurtelevaa lasta kauemmas autoon kauppakassien kanssa, kun ohitimme perhepaikalla nököttävän auton. Auton sisällä istui neljä aikuista naista. Takapenkillä nautittiin siideriä ja nauru helisi. Voin kertoa, että omassa päässäni helisi lähinnä sotarumpu. UGH.

Vastaavia tapauksia on varmaan miljoonia. Vaikka toki on myös päiviä, kun pääsemme huristelemaan perhepaikalle. On myös päiviä, kun taaperomme ei kiukuttele, vaan jaksaa nätisti kävellä kauempaakin parkkipaikalta kauppaan. On kuitenkin myös päiviä, kun mikään ei suju. Silloin todella kiittäisi, mikäli olisi edes yksi vapaa perhepaikka kaupan pihassa.

Sama ongelma lienee toki myös tunnetusti invapaikoilla, mutta niistä ei löydy omakohtaista kokemusta, kuten perhepaikoista, joten jätän kommentoimatta sen osalta nyt tällä kertaa sitten kokonaan. Toki perhepaikat eivät ole lain suoma etuus, vaan kauppojen tarjoama helpotus lapsikatraan kanssa asioille saapuville perheille. Invapaikat taas sitten ovat toki varmaankin ihan jo laissakin määrättyjä. Eli mikäli röyhkeyttä riittää, niin perheparkkiin vaan, wroom wroom!


Löytyykö muilta vastaavia kokemuksia? Vai oletteko saaneet aina vapaan parkkiruudun, kun olette sitä tarvinneet?

– Jane